|
01.03.2008 - 15:46
Jokin aika sitten päättyi yhdeltä alkanut Rovaniemen teatterin esitys, Minna Canthin tekstin pohjautunt Anna-Liisa. Näytelmän ohjasi Iiristiina Väinölä. Kävin nauttimassa avopuolisoni kanssa kyseisestä esityksestä. Esitys oli kerta kaikkiaan loistava. Anna-Liisaa esitti Anne Syysmaa. Omat parhaat kehuni saa tänään Anna-Liisan siskoa esittänyt Pirkko eli oikealta nimeltään Paula Miettinen. Suosittelen ehdottomasti kyseistä näytelmää Rovaniemellä vierailevalle tai Rovaniemellä asuvalle ihmiselle. Teksti on vieläkin toimiva, vaikka alkuperäisteksti olikin aikaansa hyvin voimakkaasti kantaaottava. 17.02.2008 - 19:35
Viikonvaihde taittui varsin nopeasti, avopuolisoni kävi kotona jälleen viikonlopun. En muista ollenkaan sellaista asiaa, olenko kertonut koskaan tässä blogissani sitä, että hän työskentelee nykyisin viikot muualla. Hän toi minulle Ystävänpäivän lahjaksi runokirjan. Kokoelmani kaiken kaikkiaan 995. runokirja on Klubi järjestettiin Generaattorilla. Toivon mukaan Huutomerkki ry. jatkaa perinnettä tältä osin, oma toive olisi että Huutomerkki ry. olisi runoviikoilla näkyvämminkin esillä. Päivitetty runoteos listani löytyykin taas täältä. 04.02.2008 - 15:41
En ole tässä kuusssa jostain syystä innostunut vielä bloggailusta paljoa, osittain se johtuu viikonvaihteen reissusta, joka siis suuntautui Ranualle. Eilen kotiuduin sieltä ja tykkäsin kotimatkalla Huba-sarjakuvien numerosta 5/96 ja siellä olleesta Lassi ja Leevi -sarjakuvasta, joka löytyi sivulta 30. Tämä nerokas lapsi ja hänen avulias tiikeri oli taas elämän syvien kysymysten äärellä. Siinä oli jotain minuakin muistuttavaa. Tutustuin näet hyvään ystävääni aikanaan Pieksämäellä, jonka kanssa ajauduin aina aluksi aika ajoin keskustelemaan elämän syvällisyyksiä. Lähestymistapamme uskontoon on esimerkiksi hyvin erilainen. Sarjakuvassa Lassi ja Leevi pohtivat elämää tällä kertaa selälleen mäen päällä, joka voisi itseasiassa olla melkeinpä mistä vaan seuraavasti. Lassi: Olen miettinyt, mihin joudumme kun kuolemme?
Toinen ystäväni pohti Pieksämeän olemusta hiljattain myös aukea.netin uusimassa runokokoelmassa yhdessä runossaan. Suosittelen lukemaan hänen muutkin runot kyseisestä kokoelmasta. Runon nimi on: Eräänä iltana ennen kuin lähdin Savonlinnan musiikkikirjastoonKokoelman nimi on niinkin valaiseva kuin: ja kokoelman alkuun pääset täältä.
Nyky-Pieksämäestä haluaisin nostaa linkin kautta esille bändin nimeltä FM2000, johon kannattaa myös tutustua. 28.01.2008 - 20:26
Minulla on menossa tällä hetkellä runo- ja valokuvanäyttely "Kuka voi sanoa - minä elän" Vapaa pääsy, kuten kirjastoon onneksi vielä muutenkin! Myllyojan kirjastossa 28.1.-21.3.2008 välisenä aikana. 27.11.2007 - 23:50
Tänään olen tehnyt runoutta monella tapaa. Laitoin iltapäivällä runoja yhteen nettifoorumiin, josta löytää runojani enemmänkin halutessaan. Itse tykkään sen paikan mahdollisuudesta vertaistukeen runojen muodossa. Toinen runouden eteen koettu juttu on siinä, että olin Huutomerkki ry.:n runopajalla, jossa kirjoitinkin aika erikoisia tekstejä. Pajan järjestämisestä, vetämisestä sekä ideoinnista, tortuista, venäläisestä Earl Grey teestä, joulutortusta ja pikkuleivistä kiitos yhdistyksen aktiiveille Sari Mäki-Penttilälle ja Tuula Vettaiselle. Lisäksi messengerillä kirjoitimme Pia-nimisen kaverini kanssa myös pari runoa. Linja erilaisten aiheiden parissa jatkui siis vuorokaudeen päätökseen saakka. Pian kanssa tehtiin runot valokuvien perusteella. Kummankin piti valita toiselle kuvat. Opiskelupäivä sujui media-analyysi parissa, joten sekin kai liittyy kirjoitettuun tekstiin jotenkin. Alla on yksi Huutomerkki ry.:n pajan tuottama teksti (ei runo, vaan fiktiivnen miniteksti)... Rakas joulupukki Kiitos eilisestä sähköpostistasi. Ymmärrän kovasti kiireesi jouluna hyvin. Neuvoteltuani perheen kanssa, päätimme ehdottaa että tapaisimme kuukausi joulun jälkeen. Oulussa oli viime joulun aikaan vähän lunta ja sinullakaan ei olisi niin paljon kiireitä, eikä niin painavaa taakkaa. Niinpä vaimoni päätti toivoa uutta autoa, minulle riittäisi kesään sopiva moottoripyörä. Esikoistyttömme Tuija haluaa hevosen , Pasi toivoo mikroautoa, joka muistuttaisi vaimoni autoa. Ystävällisin terveisin Tuomisen perhe Oulusta 16.11.2007 - 14:28
Saavuin tähän kuntaan keskiviikkoiltapäivän ollessa loppuvaiheillaan, olen ollut täällä nyt kaksi päivää ja tämä näyttää varsin mielenkiintoiselta. Kunnan asukasluku on lokakuun lopussa kuluvaa vuotta ollut 4516 (Wikipedian mukaan). Täällä on talvinen ympäristö valkoisen lumen antaessa tähän tuntomerkkejä. Eilen kävin kiertelemässä kirkonkylällä ja huomasin, kuinka paljon erilaisia pienyrittäjiä jo pelkästään kirkonkylältä löytyy. Lisäksi kävin eilen kävelemässä pitkin kylää. Heinäkuussa täällä on perustettu kustannusyhtiökin, joka kantaa nimeä Mäntykustannus Oy. Nimi on osuva, koska mäntyjä tässä kunnassa riittää. Kävin katsomassakin kustannusyhtiön toimitiloja, jotka löytyvät välittömästä kylän läheisyydestä. Paikka on Mäntyniemi ja se löytyy Posiontien varrelta melkein heti kylältä pois lähdettyä. Muuten täällä on mm. useampi ruokakauppa, ns. krääsäkauppa, kioski, grilliä, pizzeria, matkahuollon baari, lakiasiaintoimisto, kirpputori, valokuvaliike ym. Tämän johdosta voidaankin vetää yksi yhteen, että Ranua on muutakin kuin hilloja ja siten varsin virkeä pieni kunta Rovaniemen ja Pudasjärven välimaastossa. Eilen kävin myös kirjastossa, josta tätäkin nyt kirjoitan. Kirjasto on iso ja monipuolinen, joka palvelee varmasti kunnan asukkaita hyvin. Tänään minulla on ollut sitten ohjelmaakin täällä. Kävin lukion kakkosluokkalaisille kertomassa omasta suhteestani runouteen. Se menikin ihan hyvin. Puolen tunnin päästä lähden kohti kotia. Mukavia sivukylän nimiäkin täältä löytyy, niitä ovat mm. Asmunti, Mauru, Nuupas, Näverrys, Telkkälä ja Tolja. Hei hei Ranua! Palaamme vielä, sen lupaan. 06.11.2007 - 16:59
Tänään on luvassa illalla itselläni täkäläisessä keskustassa sijaitsevassa kuppilassa runojen ja deittipalstan ilmoitusten lukemista. Jos interaktiivisuutta tällä kertaa haettaisiin tähän blogiin siten, että kertokaa minulle - miten a. hakisitte itsellenne muutaman lauseen ilmoituksella itsellenne jonkinlaista seuuraa tai b. miten hakisitte jollekin läheisellenne seuraa? Koulussa päivä meni leppoisissa merkeissä, viime yön aikana piti tehdä 1-3 liuskaa pitkä kirjoitus jostain ensimmäisestä kerrasta, jonka voi kokea kaikilla viidellä aistilla. Oma tarinani oli joiltain osin mielestäni onnistunut, joiltain osin ei. Mielestäni kuvasin siinä kuitenkin varsin rehellisesti niitä tuntoja, joita kyseiseen asiaan liittyvä ensimmäinen kerta muistoineen tuo mieleeni. 19.08.2007 - 16:59
Kulttuuriannos tälle päivälle koostuu television erinäisistä tv-sarjoista kuten Aikahyppy, Ihmemies MacGyver, ja Monk, josta olen jo aiemmin kertonut. Jotain olen varmaan kertonut aiemmin myös Ihmemies MacGyverista. Kyseisen ohjelman jakso päättyi juuri ja päätin tehdä ohjelman aikana erilaisia havaintoja sarjaa koskien ja jakson sisälle kätkettyihin mainoskatkoihin. Ihmeellistä tosiaan riittikin, kun mainoskatkoissa firmojen mainokset keskittyivät jossain mainoksissa vain yhteen tuotteeseen. Tämä tuntuu kyllä kaupallisen alan koulutusta saaneestakin aikamoiselta haaskaukselta markkinointibudjeteissa, eikä sitä ajtustani vähennä sekään lainkaan, että kyseessä oli SubTV:n ohjelma. Ohjelmahan on melko voimakkaasti piilopropagandistinen, joten ohjelmaa katsoessa voi olla myös varsin mediakriittinen. Tämän päivän jakso Aikahypystä sisälsi myös piilopropagandaa. Saa nähdä, kuinka on Monkissa.
Itse yhteenveto-ohjelman osalta näyttää tältä Jakson nimi: Pehmeä kosketus Kulkuneuvot, joita MacGyver käytti jakson aikana: Ensimmäinen roolihenkilö, jonka MacGyver kohtasi: Lisätietoa MacGyverin näyttelijästä Wikipediassa. 18.08.2007 - 20:25
Avopuolisoni oli viikolla poissaollessani ostanut oranssikantisen naisten lehden, jonka kannessa on myös oranssiin pukeutunut tv-juontajana arvostettu Ellen Jokikunnas. Miten Ellen, naisten lehti ja jalkapallo liittyvät sitten toisiinsa? Niinpä niin. En tiennyt vielä siinä vaiheessa, kun näin lehden. Myöhemmin videohyllyä penkoessa huomasin siellä DVD:n ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi yhteys jalkapalloonkin. Tänään on näet tarkoitus pitää elokuvailta avopuolisoni kanssa ja hänellä on jo elokuvakin valittuna. Kyseessä ei ole Nick Loven hyvä ohjaus nimeltä The Football Factory kolmen vuoden takaa vaan Joona Tenan ohjaama FC Venus, joka on valmistunut vuosi Loven elokuvan jälkeen . Elokuvassa näyttelevät muun muassa helsinkiläislähtöinen Minna Haapkylä sekä Säkylästä aikanaan elokuva-alalle lähtenyt Petteri Summanen. Aikoinaan mietittiin jo elokuvateatteriin menoa kyseisen elokuvan suhteen. Jostain syystä se jäi silloin kuitenkin vaan hyväksi aikomukseksi. Nyt on kuitenkin toisin. Naisten lehti oli lähtenyt varmasti halvemmalla kuin mahdollinen elokuvateatterimatka ja lehti sisälsi kyseisen elokuva-dvd:n lukijoidensa ja perheen muiden jäsenten iloksi. Aluksi oli aikomukseni, että olisin tänään postannut tänne blogiini kuvauksen tuosta elokuvasta. Nyt kuitenkin jokainen voi katsoa sen itse halutessaan. Toivon kuitenkin elokuvan olevan hyvä. Jalkapallon ystäville todettakoon, että jalkapallotuloksia maailmalta reaaliajassa löytyy kätevästi täältä. Siellä ei kuitenkaan ole naisten otteluita, joten kerrotakoon sitten Suomessa pelattavan naisten Ykkösen ottelutulokset tältä päivältä, kun liigassa ei ollut tänään otteluita: FC Viikingit - ONS (Oulu) 2-1
26.04.2007 - 23:25
Aamulla klo 5:50 ylös, kotona noin klo 21:40. Siihen väliin mahtuu elämäksi kehuttua. Siihen mahtuukin yhtä ja toista. Töissä oli aika lailla normaalipäivä, eikä siihen aikaan vielä ollut mitään ihmeitä.
Sen jälkeen oli juoksentelua ristiin rastiin Walkers-asioilla, osa meni vähän paremmalla menestyksellä ja osa sitten hieman huonommalla. Muutama eilen väsyneelle miehelle sattunut kömmähdys johti tänään toiseen, mutta se ei haittaa. Joskus yksi ystäväni sanoi, että elämässä pitäisi palkita mokaajia ja sanoi, että olisin vahvoilla. Mokaamista ei tulisi nähdä negatiivisena osana elämää. Tänään olisin kerännyt vaihteeksi pokaalin. Iltapäivällä vielä löysin Osto-ja myyntiliike Siniseltä Pysäkiltä muutaman runokirjan: Kääriäinen Helpi: Välkettä (1991) Illan päätteeksi ennen kotiin tuloa oli vielä aikaa käydä pizzalla (pitkästä aikaa söin vahingossa myös tomaattia) osallistumassa Huutomerkki ry.:n järjestämään Poetry Slam -lavarunouden kilpailuun. Kyseessä ei ollut virallinen aluekarsinta, mutta mielenkiintoisia esityksiä ainakin alkuvaiheessa sisältänyt kisa. Olin kilpailun kuudes ja osallistujia oli kaiken kaikkiaan yhdeksän. Voittajaa en tiedä, koska minulla oli kiire kotiin ja saunaan. Se on vielä toistaiseksi siis arvoitus. Kilpailun aikana oli AC Oulu taistellut muuten vielä Helsingissä HJK:ta vastaan 0-0 tasapelin, joten AC Oulu jatkaa veikkausliigauraansa ilman tappioita. Urheiluruudun tulosannin tyyppisesti näytänkin alkuerän järjestyksen. Tuomarit valittiin yleisön joukosta ja he antoivat pisteitä 4,0:n ja 10,0:n välille siten, että paras ja heikoin pistemäärä jäävät pois. Viisi jatkoi välierään ja kaksi heistä ratkaisee viimeisellä kierroksella tänään vielä voittajan.
Tänään on sitten 21 vuotta Tsérnobylin ydinvoimalan räjähdyksestä, vieläkin herättää paljon ajatuksia ja huolia ilmastokysymyksissä. Itse en kannata ydinvoimaa. 31.01.2007 - 23:32
Päivän mieliala: Hyvä
Päivän viranomaiskäynti: Kelalle Päivän tarkkaavainen henkilö: Kelan virkailija Päivän kiva tapahtuma: Feministitapetin kuvaukset Päivän hyvä tv-ohjelma: Näin tehdään vallankumous Päivän piristys: Juustoleipä Päivän aikana aloitettu teko: Pitkästä aikaa kirje Päivän urheilu-uutinen: Osku Torro ylitti korkeuden hallikisarajan, hypäten 225. Päivän floppi urheilussa: Viime kauden miesten hopeajoukkue Pattijoen Urheilijat hankki toiseksi pelinjohtajaksi Santeri Haipuksen. Päivän nettivinkki: Megahem 26.01.2007 - 22:32
Päivän heräämisaika: 10:57
Päivän mieliala: Hyvä Päivän pizzatäytteet: Kinkkua, simpukoita, katkarapuja ja herkkusieniä Päivän kulttuuritapahtumaan osallistuminen: Huutomerkki ry.:n runovartti, olin mukana runoja esittämässä Päivän seurattu kulttuuritapahtuma: Sari Kokkosen ja Teatteri 1902:n esitys: Yhä syvemmälle metsään - Timo K. Mukan runoja & lauluja. Päivän aikana ostamani juomat: I-olut, sitruunamehu, sitruunamehu, mustikkavadelma Päivän aikana ostamani hedelmät: Kiivejä, reilun kaupan banaaneja sekä mandariinejä. Päivän aikana käyttämäni onnikkanumerot: 8 ja 62, ehdin kuin ehdinkin kaupasta numeroon 62 Päivän luontoääni: Kännykkäni soittoääni (soi muutaman kerran) Päivän nettivinkki: Suomen Kaukalopallounioni ry. 21.01.2007 - 21:59
Päivän työaika: 8-14
Päivän ajatelma: Ei työttömiä nykyhallitus huonosti ole kohdellut. Työttömät ovat saaneet päivärahaan senttejä lisää, kun optioisännät lisätuloja vain jonkun millin. Päivän ruoka työpaikalla: Kirjolohikiusaus Päivän yllättäjä: Minä itse, kun kävin yllättämässä ystäväni eräässä liikkeessä, sillä hän on Etelä-Suomesta pohjoisessa käymässä. Tosin ehdimme rupatella ainoastaan viitisen minuuttia. Päivän menolippu: Junalla Oulu-Kajaani Päivän myöhässä oleva: Juna Päivän yllätys: Söin ketsuppia, sillä en yleensä syö sitä enkä muutakaan tomaattipitoista
Päivän kulttuurianti: Juha Hurmeen ohjaama Punainen viiva Kajaanin kaupunginteatterissa. Näytelmä oli kerta kaikkiaan loistava, menkää ihmeessä katsomaan. Päivän ihmetyksen aihe: Kova tuuli Kajaanissa, muuten ilman lämpötila oli -5 astetta Päivän ilahtumisen aihe: Kirjoitin pitkästä aikaa muutaman runon 29.11.2006 - 23:27
Olen jo unohtanut sen, mitä tuli aamupalalla syötyä. Bussiin kuitenkin ehdin vaivattomasti ja koululla oli kokopäivän hygieniapassiopintoja, jonka päätteeksi oli itse testi. Testissä on neljäkymmentä väittämää, joihin tulee laittaa rasti sen mukaan, onko väite oikein vai väärin. Kuusi virhettä saa olla, mutta minulla oli kahdeksan. Huomenna olisi sitten edessä uusinta, toivottavasti saan sen sitten läpi.
Alkuillasta käytiin sitten avopuolisoni kanssa Oulu-opiston runoryhmässä vierailemassa pikkujoulutunnelmissa. Opiskelimme viime lukuvuonna kyseisellä kurssilla. Oli oikein mukava käydä siellä piipahtamassa. Siellä oli pikkujoulufiilis, ja ohjelmakin runojen lisäksi sen mukaista. Sieltä lähdimme kohti läheistä bussipysäkkiä. Jossain vaiheessa mieleemme hiipui, että olemme jo myöhästyneet linja-autosta. Totuus oli kuitenkin se, että bussi oli noin kymmenen minuuttia myöhässä. Auto oli mennyt rikki kuljettajan sanojen mukaan. Kotiin tullessa lueskelin ensin hygieniapassiasioita ja jotain sieltä ehkä selveni tai sitten meni entisestään sekavammaksi. Sen jälkeen katselin sähköpostiani, jota olikin kertynyt aika lailla. Muuten äsken katsoimme Big Brotheria, ollaan jääty jo ensimmäisellä kaudella koukkuun ja pidämme siitä ohjelmasta avopuolisoni kanssa paljon, vaikka kyllähän siinä ihmiset tekevät varsin erikoisia asioita. Tämänpäiväinen jakso oli varsin mielenkiintoinen mielestäni. Päivän poliittinen anti Kouluterveydenhoidossa on lääkäri pula. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan oppilaat eivät pääse riittävän usein lääkärille. Valtiolta kunnille lähtevän suosituksen mukaan oppilaan tulisi päästä kolme kertaa lukuvuotena asialliseen terveystarkastukseen. Kuntien valtionosuuksiin on vuosina 2002-03 tullut lisärahaa 180 000 000 euroa, tällä ei kuitenkaan ole saatu toivottuja tuloksia. Parannusta asiaan kaivataan. Yhdysvallat harkitsee lisäjoukkojen lähettämistä Irakin pääkaupunkiin Bagdadiin. Yhdysvalloilla on tällä hetkellä Anbarissa noin 30 000 sotilasta. Tämä on alue, jossa miehittäjät ovat kärsineet suurimmat menetykset. Jos nämä siirretään Bagdadiin, Anbarin alueen hallinta jää paikallisille turvallisuusjoukoille. Mitään suunnitelmaa ei näytä kuitenkaan olevan siltikään siitä, että miehittäjät aikoisivat jättää maan. Jälleen on yksi Venäjän nykyhallinnon päämiestä arvostellut hämärästi sairastunut. Tällä kertaa on kyseessä maan entinen pääministeri Jegor Gaidat. Miehen terveydentilasta ei ole saatu tietoa, mutta hän sairastui viime viikolla Irlannin matkansa aikana. Myrkytystä ei ole taaskaan suljettu pois. Tämä alkaa tuntumaan varsin oudolta, mutta tapaukset täytyisi saada tutkittua riippumattomasti. 18.11.2006 - 23:15
Aamupäivän heräämisen jälkeen oli vuorossa pyykin pesua ja Eurosportilla miesten 15km:n hiihtoa Jällivaarasta, Ruotsista. Kyseessä oli maailmancupin hiihto, jonka voitti varsin ylivoimaisesti norjalainen ampumahiihdon erikoismies: Ole Einar Björndalen. Saa nähdä, tuleeko mies tänä talvena ase selässä hiihtämään ollenkaan? Pyykit pestyä ja avopuolisoni kotiuduttua, aloimme hänen siskonsa ja hänen kanssa tekemään ruokaa. Teimme ruuaksi perunamuusia sekä pinaattiohukaisia, joiden jälkeen olimmekin valmiita lähtemään Iihin. Iissä oli Huutomerkki ry.:n kolmivuotisjuhlat Kauppilan taiteilijaresidenssissä. Huutomerkki ry. on oululainen kirjoittajayhdistys, jota itsekin olin aikanaan perustamassa ja toimin ensimmäisen vuoden myös hallituksessa. Juhlissa esitettiin runoja sekä musiikkia, illan musiikista vastasi muun muassa Ei Mikko Alatalo plays Mikko Alatalo. Lisäksi illan antina oli runoutta ja ote romaanista, josta vastasivat seuraavat henkilöt eri järjestyksessä kuin tässä ne mainitsen: Otto Grundström, Riikka Palkki, Jyrki Mäki, Paavo Heinonen, Essi Kummu, Harri Holtinkoski, Raimo Ritola, Marjatta Kaasila, Toni Kandelin, Tuomo Heikkinen sekä Kari Miettunen. Tekijöiden taustoista löytyy muun muassa murrerunoutta eri vuosituhannelta, mieskuoro Huutajia, punk-yhtye Radiopuhelimia, Tehosekoitinta, Limingan Taidekoulua, Kulokoi -bändiä, lavarunouden SM-kisoja sekä pohjoissuomalaista kulttuurilehti Kaltiota. Päivän politiikkaa Suurin uutinen kotimaan politiikasta minulle on SDP:n tuoreen vaaliohjelman linjaukset. Puolue lähtee muiden suurten puolueiden verohuutokauppaan ja on täten myynyt neljä vuotta sitten vaalien alla antamansa lupaukset. Sikäli se ei yllätä, koska SDP on veronalennuksia jakanut hallitustyöskentelyssäkin. On pudotettu palkkaveroa ja poistettu muun muassa varallisuusvero. Näillä toimilla on varsin tehokkaasti tuhottu hyvinvointivaltiotakin. Puheet parempien palveluiden maasta siten ovat tältä vaaleanpunaiselta puolueelta unohtunut täysin. Onneksi Suomessa on kuitenkin vielä puolueita, joita kansalaisten tasavertaisuus vielä kiinnostaa. Valintoja äänestyskopilla täytyy kyetä vaan tekemään vasempaan suuntaan. Puolueilla on oikeasti erojakin. Ulkomailta oleva uutinen sitä vastoin koskee Ison-Britannian pääministeri Tony Blairia. Hän on sanonut Al-Jazeera -kanavan haastattelussa, että kolme vuotta sitten Yhdysvaltojen kanssa yhteiselle sotaretkelle Irakiin lähteminen on ollut virhe. Lausunnon tulkinta on vaan epävarma, koska pääministerin toimisto jotenkin yrittää oikoa sitä. Mitä hän lopulta sanoi? Se olisi kivaa tietää. Tämä oli blogipäivistä kymmenes, pitäisikö tätä jotenkin juhlistaa? Ei kait. Täytekakkua ei ole näet tehty. |
Kirjoittaja
Nimi Harri Kuvaus Tiukkaa punavihreää aatetta ja terveisiä Nälkämaan kansalta! Kategoriat
Lukemiani blogeja
Sarjakuvataidetta Suomen paras pilapiirtäjä Vieraskirjani Runoja voit jättää tänne Ystäväkirjani blogin lukijoille © Tekstien ja itse ottamieni kuvieni tekijänoikeudet näillä sivuilla minun, paitsi runovihkossa runojen tekijöiden itsensä.
Kolme kysymystä
Halailetko elämäsi varrella
usein joskus en koskaan Tuetko minua vaaleissa olkapäälläsi ruualla Mitä odotat elämältä hyvää vähän elämää |