|
12.03.2008 - 14:01
Viime vuoden helmikuun 27. päivä kirjoitin blogiini runon Miesfeminististä. Runo on herättänyt keskustelua hiljattain uudestaan. Oman sukupuoleni edustajat nimimerkeistä ja kommenteista päätellen ovat asialla. Mielenkiintoista, että runoa tulkitaan vasta nyt tai sitten runo on lukijalleen avautunut vasta nyt. Runojen selittämisessä on aina omat riskinsä, tästä syystä en kommentoi runoa nyt enkä muutenkaan siltä osin, mikä on oma sanomani ollut runoa kirjoittaessani. Tänään Ranualla ilmestyi jälleen Posion kunnan alueella yhdessä ilmestyvä sanomalehti Kuriiri. Työharjoittelujaksoni on kolmannella viikolla ja edelleen olen sitä mieltä, että harjoittelujaksoni on mennyt hyvin. Juttuni käsittelivät tällä kertaa Ranuan kunnan uutta kirjastoautoa. Kirjastoautoja on Suomessa nykyisin noin 180. Lisäksi käsittelin Ranualla olevia atk-päätteitä, mikä sai bloggailuakin harrastavan joidenkin silmin nörtin kirjoittamaan atk-asioista - en tiedä. Onkohan muuten nörteillä ja feministeillä jotain yhteistä? Olen kuullut sanottavan, että nörtit eivät osaa avautua vakavista asioista. Onkohan näin? En ole itse ainakaan valmis allekirjoittamaan kyseistä väitettä. Lisäksi tein viime viikolla Ranualla gallupia perhepalveluiden toimivuudesta, joka julkaistiin nyt lehdessä. 05.03.2008 - 11:06
Mukavasti on edelleen täällä mennyt aika, onko se lapin taika vai mikä, mutta valittamista ei juurikaan ole. Tänään ilmestyi jälleen lehti ja uraaniasioita vatvoin edelleen. Juttu kertoi laajemmin niistä toimista, mitä Areva Resources Finland Oy. täällä viime aikoina on tehnyt. Lisäksi omat juttuni kertoivat tämän hetken avoimista työpaikoista tällä alueella. Itseni yllätin siinä sikäli, että selvitykseni pohjalta täällä on enemmän avoimia työpaikkoja kuin oletin - hyvä niin, kaiketi. Taustoista en toki tiedä. En ole kuitenkaan aina sitä mieltä, että työpaikkoja näissä pienissä kunnissa täytyisi keinolla millä hyvänsä hankkia. Toinen perusasioiden äärellä oleva juttuni käsitteli kuntien vuokra-asuntotilannetta. Viimeinen juttuni käsitteli viime viikkoista Uppo-Nallen vierailua ystävineen Ranualla. Siitä sivusta tuli mielestäni upea ulkoisesti, perustelen näkökantani lähinnä yhdellä toisella jutulla, joka toimi Uppo-Nalle juttuni kanssa hyvin yhdessä. Olen jonkun verran ollut luokkakavereihin myös yhteydessä ja lisäksi olen seurannut heidän tekemisiään verkon tai suoraan lehtien kautta, hyvältä näyttää monen luokkalaisemme jälki. Tästä osoituksena muun muassa eilisen Kansan tahdon takasivun juttu ja Forum24:ssa ollut juttu Kauko Röyhkästä. Viikonloppuna on tarkoitus piipahtaa Oulun seudulla. Entisestä kotikunnastani Utajärveltä tuli eilen surullinen uutinen, kun joku 16-vuotias poika oli menehtynyt moottorikelkan kanssa. Tuollaiset uutiset aina hätkähdyttävät. Itse olen istunut pienen matkan ajan moottorikelkan kyydissä ja niiden kiihtyvyys tuntuu varsin nopealta. Itse en omista ajokorttia sen enempää rattikelkkaan kuin mopediinkaan. Minun oma vauhdin hurman tavoittelu kohdistuisi korkeintaan laskettelusuksilla tehtäviin villityksiin tai pulkkaan lumisessa mäessä. Toki niilläkin voidaan saada ikävää aikaan. 27.02.2008 - 14:18
Kohta kolme päivää työharjoitelujaksosta sanomalehti Kuriirissa on takana päin. Tänään aamulla postilaatikossa oli Kuriiri-lehti. Lehti ilmestyy kaikkiin talouksiin niin Ranualla kuin Posiolla ja julkaisutiheys on kerran viikossa. Kirjoittamani lehtijutut ovat käsitelleet Areva Resources Finland Oy.:n uraanijahtia Ranuan Portimon kylän Mätäskairasta, tarkemmin Asentolammen alueelta. Eilen päätoimittajan kanssa yhteistyössä juttukeikalla ollessameme vallitsi aurinkoinen talvisää ja pakkastakin oli pohjoisen oloihin sopivat eli -15. Haastatteluni kohdistuivat niin GTK:n tuktijaan kuin ranskalaisen kaivosyhtiön suomalaisen tytäryhtiön toimitusjohtajaan. Muuten juttuni käsittelivät Ranualla järjestettävää liikuttajatutkintoa, joka on tarkoitettu kansanterveyden edistämisen ohjaamisesta ammatissaan tai harrastuksissaan kiinnostuneille henkilöille. Merkitystä ei ole sillä kyseisessä liikuttajatutkinnossa ollenkaan, onko aiempaa kokemusta urheiluvalmentamisesta vai ei. Lisäksi lehdessä oli kirjoittamani juttu, joka oli skuuppi. Skuuppi on media-alan ihmiselle kultakimpale. Kyse on siis uutisjutusta, jonka lehti on julkaissut ensimmäisenä. Muiden tiedotusvälineiden ollessa vasta perässä. Muuten Ranualla alkanut aika on mennyt mukavasti, lyhyet kauppajonot, ystävälliset kirjastovirkailijat, lämminhenkinen työyhteisö ja rauhallinen kylämiljöö sopivat välillä kaupunkilaisen arkeen. Niinpä työharjoittelu on myös pienimuotoinen irtiotto arkisista kaupungin paineista. Puraiseeko Lappi, Ranua hillamaineen, vesistöineen ja mahdollisen uraanikaivoksen tulevaisuudessa tänne pitemmäksi aikaa elämään? Miten mahdollinen kaivos vaikuttaisi ihmisten arkeen täällä, tietoa kyllä on eri tahoilla. Se on vielä? 19.02.2008 - 20:58
Meidän koululla on äärimmäisen mahtava tyyppi yleismies Jantusena eli talonmies. Hän on kovin työteliäs, mutta kuitenkin iloinen ja tykkää jutella aina meidänkin luokkalaisten kanssa. Tänään koulusta lähtiessä hän kyseli kainuulaisena (samalta paikkakunnalta sukutaustat kuin itselläni) seuraavaa. Mitä se Harri on tykännyt olla koulussa ja oletko oppinut mitään? Vastasin hänelle todella napakasti ja suoraan, mtien asia on. Vastaukseni meni seuraavalla tavalla: Ennen olin realisti ja uskalsin sanoa, että minä en osaa ja vieläkin olen realisti, nyt uskallan sanoa, että minä en kykene. 18.02.2008 - 22:25
Tänään oli siis tiedotusopin perusopintoihin liittyen mediahistorian tentti. Vaikea! Tentti sisälsi alueena ensinnäkin kolme isoa kirjaa, jokaisesta oli yksi kysymys. Kirjat käsittelivät Yleisradion historiaa, elokuvan historiaa sekä lehdistön historiaa. Lisäksi lukiessa tenttiin huomasin, että en osaa yhtään ennakoida mahdollisia kysymyksiä ja vieä mitä, fiilis oli jopa vahvempi tentin jälkeen. En minä ainakaan olisi tuollaisia osannut ajatella oleellisina asioina. Vähiten lukemastani kirjasta osasin ehkä eniten vastata - hullunkurista! Sitten niihin löytöihin, jotka löysin tänään alennushyllyltä cd-levyjä ostaessa. Olkoonkin sitten opiskelijan uurastuksen palkitsemista tai jotain sinne päin. Pelle Miljoona & N.U.S. & JASMINE: Tää on kapinaa! Toinen levy oli sellainen, jota lähdin luokkakamun houkuttelemana hakemaan oli alkujaan vuodelta 1985 eli ollessani kymmenen vanha. Silloin en tosin sitä kuunnellut vielä, joskus 1992 taisi olla ensimmäinen kohtaaminen itsellä kyseiseen bändiin. Jos ei siis jotakuta Pelle Miljoona miellytä, suosittelen ehdottomasti tätä eli Tavaramarkkinat: Lievä kosto. 01.02.2008 - 13:24
Ihmetelin tässä pari päivää sitten sellaista asiaa, miksi Ranuasta tulee ensin mieleen syrjässä oleminen? Todellisuudessahan Ranua on varsin lähellä Oulua ja Kemiä. Lisäksi vielä lähempänä on Pudasjärvi ja Rovaniemi. Muutenkin tämä tuntuu olevan keskellä eri paikkoja, joten kesätapahtumana olevaa hillamarkkinoita ajatellen tämä ei voisi olla paremmalla paikalla. Eilen kävin tänne sopimassa työssäoppimisjakson opiskelujani koskien. Pohdin tätä samaa ääneen sielläkin. Sain lohdullisen vastauksen kuitenkin. Moni järjestö käyttää tätä kuntaa kuulemma erilaisiin koulutusviikonloppuisin omiin tarpeisiinsa, etenkin jos halutaan saada Lapin läänin ja Oulun läänin ihmiset samaan tilaisuuteen. Muutenhan tämä kunta tunnetaan eläinpuistostaan ja tulevaisuudessa varmaan vahvemmin paikallisesta kustannusyhtiöstä. Mäntykustannus Oy. on juurilleen palanneen Matti Kaarlejärven johtama yritys, joka ei ole vielä edes vuoden ikäinen. Uskon kuitenkin vahvasti, että pienkustantajilla olisi jatkossa Suomessa nykyistä vahvempi osuus. Tärkeintä on vaan, että nämä kustannusyhtiöt löytäisi oikeat kirjoittajat ja kuvittajat omille kirjoilleen. Pienessä on munaa niin sanotusti. Uskon, että tulevaisuudessa ihmiset haluavat lukea muutakin kuin mitä suuret kustantajat haluavat. Uusia sanoja kansamme tarvitsee, jos haluamme kielemme säilyttää ja niitä sanoja löytyy juuri pienkustantajien kirjoista, koska suuret tuottavat varsin samanlaista vuodessta toiseen. Musiikkipuolella on muun muassa Ismo Alanko jättänyt suuren levy-yhtiön taakseen. Hän on sillä alalla henkilö, joka uskaltaa kulkea omia raiteitaan. 09.01.2008 - 14:54
Koululla on tärkeät asiat menossa, kun kuvankäsittelyä pitäisi opetella ja samaan aikaan itselläni on lentsu. Yhtälö ei ole yhtään mukavalta tuntuva tällä hetkellä. Jossain määrin on havaittavissa muuten hullunkurinen olo, kun henkinen vireystila olisi opiskeluihin tällä hetkellä mitä mainioin. Kropan kunto kuitenkin estää oivaltamasta asioita, joita tunnilla käsiteltiin. Koulusta palattuani hyödynsin vaihtopiiriä, kun annoin oman kappaleen Kaarina Kailon kirjasta "Irti talousväkivallasta - reseptejä solidaariseen hyvinvointiin" pois ja sain tilalle Juhani Peltosen runokirjan Oudot minät vuodelta 1966 -tilalle. Tosin noita Kailon kirjoja hyllyssäni on vielä jokunen vaalien alta jääneenä. Päivitetty runoteoslista löytyy taas täältä. 19.12.2007 - 21:53
16.12.2007 - 22:01
Huomenna aamulla klo 7 pitäisi kokoontua linja-autoasemalle ja lähteä opintomatkalle kohti Itä-Suomea. On olemassa oppia lehtityön, yhteiskunnallisten aineiden sekä kulttuurinkin osalta sekä taitaapa olla historiaa ja valokuvaustakin. Oppimisen kannalta voisin sanoa, että odotan paljon reissulta. Lisäksi tämän täydentää hyvät majoitustilat, ja ennen kaikkea se, että matkamme kohdistuu Itä-Suomeen ja siellä kolmeen eri maakuntaan. Itä-Suomi on itselleni hyvin tärkeä ja läheinen alue. Harmi sinänsä vaan, että matka tapahtuu pimeään vuodenaikaan. Haluan näet ottaa reissulla myös erilaisia kuvia. Toivottavasti pääsen kertomaan jotain lisätietoja blogiini matkan aikana. 15.12.2007 - 16:00
Blogiin on tapana kirjoittaa yleensä sellaista, missä on joku järkevyys. Tänään ei eletä kuitenkaan mätäkuuta, mutta silti on olemassa vaara, että tästä tekstistä tulee sen tapainen. Ylen teksti-tv uutisoi pääsivullaan, että eräällä uutissivulla käsiteltäisiin ulkoministerimme Ilkka Kanervan näkemyksiä otsikolla
"Kanerva ei usko Nato-raporttia" Varsinaisella uutissivulla oli otsikko jo vaihtunut, eikä sisältökään mielestäni vastannut ollenkaan niitä lähtökohtia, mitä pääsivu oli antanut odottaa. Lisäksi uutinen sisälsi vielä puffin huomenna esitettävään tv-ohjelmaan.
Mielestäni Yle on lähtenyt sellaiseen suuntaan, että tällaista en toivoisi asiassa olevan. Mikä tässä yhdistyy sopivasti omiin opintoihini on se, että minulla päättyi tällä viikolla juuri media-analyysin opinnot. Aiheesta on oikeastaan enää jäljellä kirjatentti. Yle ei ole kaupallinen kanava, Yle tuottaa verorahoilla ja lupamaksuilla uutisia. Ylellä on yleensä enemmän yhteiskunnallista painoarvoa kuin kaupallisilla tiedotusvälineillä. Itse olen jopa yleensä tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen Ylen toimintaan - nyt en! Kuvien lähde: Yleisradion teksti-tv:n nettisivut 12.12.2007 - 22:29
Katselin äsken parodiaelokuvaa "Hei me nauretaan". Siinä oli elementtejä yhdestä, jos toisesta elokuvasta. Mietin elokuvaa katsoessa yhtä ja toista, kun tykkään kyseisestä tyylilajista. Mietin, että se voisi joiltain osin jopa olla hassu elokuva alani opiskelijoille. Mietin elokuvaa katsoessa oikeasti sitä, miten ihmiset ovat tottuneet näkemään jotkut asiat tiedotusvälineissä aina samalla tavalla. Tällainen on esimerkiksi lottoarvonta. Se menee Suomessa joka arvonnan kerralla aina samalla kaavalla, totiset viralliset valvojat katsovat kun pallot pyörivät ja juontaja lukee numerot suomeksi ja ruotsiksi. Urheiluohjelmissakin on aika paljon myös samoja elementtejä. En tarkoita näitä: "Miltä nyt tuntuu?" -kyselyjä vaan monia muitakin pieniä yksityiskohtia. Osaisinko itse lähteä erilaisella tavalla tekemään asioita? En tiedä, mutta voisihan tuossa aiemmin käyttämässäni lottoesimerkissäkin revitellä. Lottoarvonnan voisi viedä pubiin, kirjastoon, puutarhalle jne. 03.12.2007 - 23:02
Olin tänään ensimmäistä kertaa oikein kunnolla juttukeikalla. Pääsinkin oikein kunnolla tekemään, kun yhden jutun osalta olin kuvaamassa ja toisen jutun osalta sekä kuvaamassa ja haastattelemassa. Odotankin innolla, että pääsen opiskelukavereiden kanssa juttua työstämään ja kenties jossain vaiheessa itse jutut vielä julkaistaan. Odotan innolla. Huomenna media-analyysiä taas vuorossa ja siihen liittyvä tehtävä oli vaikea, joka oli kotitehtävänä tällä kertaa. Ihmeellistä kun koen, että osaan ne asiat tunnilla, mutta kotitehtävät on joka kerta tuntuneet vaikealta. 28.11.2007 - 22:02
Palaute on mielestäni siitä mielenkiintoinen asia kirjoittajalle, että sen avulla tekijä saa vertaistukea tekstillään ja myös parhaassa mahdollisuudessa antaa vertaistukea. Haluaisin oppia itse kritiikin kirjoittamisesta lisää. Palautetta voi antaa muun muassa "hampurilaismallin" kautta eli ensin kertoa hyviä asioita, sitten kehitettäviä asioita ja päättää hyviin ajatuksiin, joita teksti on tuonnut. Palaute on mielestäni myös vuorovaikutustakin. Minulle tekstien analysoiminen on haastaavaa, sillä koskaan ei voi tietää, onko tekijä itse suoraan kokenut kirjoittamiaan asioita? Tämä ilmenee etenkin silloin, jos tuntuu siltä että tekstit ovat kipeistä asioista. Palautetta ei tarvitse mielestäni kuitenkaan pelätä ja ottaa liian henkilökohtaisesti, jos se tuntuu rajulta. Kyse on kuitenkin aina vaan yhden ihmisen mielipiteestä. Täällä minun blogissanikin on esimerkiksi erilaisia runojani ja niiden ajanmukaisuus on yleensä tänne saapuessa varsin tuore. Kuitenkin tapahtumat voivat olla jo paljon kauempaa ja ne nyt vasta myöhemmin kumpuavat sitten paperille. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö olisi mahdollisesti jo asiaa käsitellyt elämässäni. Hyvästä palautteesta minun on vaikeaa aina ottaa tarvittavaa intoa. Olen mielestäni liian itsekriittinen ihminen, enkä aina osaa edes nauttia hyvistä sanoista tai kehuja ottaa vastaan. Se on kulttuurisidonnainen asia varmaankin. Tämä on varmaan sellainen asia, mistä pitäisi osata opetella pois, mutta en tiedä siihen valitettavasti tietä. Hyvän palautteen mielestäni tunnistaa ennen kaikkea, että se on kannustavaa, rakentavaa ja riittävän ulkopuolista. On kuitenkin muistettava, että pelkästään itselleen kirjoittaessa ei palautetta saa. Tsemppiä kaikille kirjoittamisen harrastajille. Mistä tämä idea tänään kirjoittaa tästä aiheesta tuli, opiskeluistapa tietenkin, koska kyseistä aihetta käsittelimme tänään myös koululla. Tässä blogissa olevat runoni löytyvät täältä, niiden lainaaminen ilman lupaani on kiellettyä. Jos haluat, otan mielelläni niistä vieläkin kommentteja. 23.11.2007 - 22:59
Koululla oli valokuvausta tänään, kotiin tullessa halusin käydä kiertämässä hieman Itä-Tuiraa ja ottamassa kuvia sieltä.
20.11.2007 - 22:34
Koulupäivä meni oikein mukavasti tänään. Tässä vaiheessa en voi kertoa asiasta vielä mitään, mutta siitä jäi kuitenkin hyvä fiilis. Huomenna olisi vuorossa media-analyysin opinnot ja koulu alkaisi kolme varttia aiemmin kuin tavallisesti - nukkuakin pitäisi, olisiko piankin se paikallaan? Ehkä. Onko muuten kenelläkään kokemuksia Facebookista? Jos on, millaisia? Itse olen pikku hiljaa tutustunut siihen ja tykännyt kyseisestä jutusta. Harmi sinänsä, että siihen ei voi mennä tutustumaan ilman kirjautumista. 30.10.2007 - 23:30
Koululla oli prosessikirjoitamista, jota on luvassa koko viikon ajan perjantainta lukuunottamatta tai siis ei sitä eilen ollut kuitenkaan. Omasta tekstistäni on tulossa yhteiskunnallinen fiktiorevitys, josta en vielä tässä vaiheessa kerro enempää. Televisio palveli sitä vastoin illalla ainoastaan kahden ohjelman verran eli Simpsonien ja Big Brotherin. Muuten olen ollut koko illan aika laiskalla tuuella, mutta joskus on hyvä kokea tällaisiakin päiviä. Huomenillalla olisi tarkoitus varmaan paneutua vähän innokkaammin myös kouluasioihin. 22.10.2007 - 22:08
Siinä on numero, jonka sain kielenhuollon kokeesta. Arvosana on järkyttävän pieni, mutta positiivisia asioitakin siitä löytyy. Sain pisteistä pitkästi yli puolet, ja arvosanaksi tuon asteikon ollessa 1-5. Etukäteen oletin, että esimerkiksi välimerkit olisi minulle ollut helppo juttu. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa ollut. Muuten sinne mahtui yksi hassukin virhe lyhenteiden kohdalle. Tehtävässä 3a) pyydettiin merkitsemään lyhenteeseen kielioppipääte. Sana, johon se piti värkätä on Helsinkiin. Miettikääpä rauhassa sitä, miten se illatiivin -iin pääte tulee lisätä kyseiseen sanaan, kun se kerrotaan lyhenteellä. Voin kertoa tässä vaiheessa, että oma vastaukseni ei ollut oikein. Kerron tämän postauksen lopussa myös oikean vastauksen. Onneksi tentin saan kuitenkin uusia. Muuten päivä meni kaupungilla kiertäessä erästä tuttuani moikkaamassa, joka on hiljattain tullut takaisin tänne töihin Etelä-Suomesta. Hän on ilmoittanut viihtyvänsä täällä paremmin ja miksi ei viihtyisi. Hän on alkujaan lähtöisin Suomen Punk-musiikin kehdosta eli Torniosta. Eihän tämä tietenkään teräskaupunki samalla lailla ole kuin Tornio, mutta silti Pohjois-Suomen kaupunki. Olen kuitenkin itse sitä mieltä, että viime vuosien kasvu tässä kaupungissa ei ole tehnyt tälle kaupungille hyvää. Tästä on tullut aika kalsea ja kiireisten ihmisten kaupunki. Sitä kuvastaa sekin, että tietokoneen kello näyttää nyt klo 22 ja Big Brother alkaa näillä minuuteilla, jota itsekin riennän katsomaan. Sen jälkeen ja hieman sitä ennen kiersin vielä järjestöasioita hoitamassa, sekä viemässä yhden lomakkeen yhteen virastoon. Kotona avopuolisoni teki meille puolen viikon annoksen parsakaalimakaroonisuikalelihamössöä, joka on kerrassaan hyvää. Samalla meillä kävi yksi ystävämme kylässä. Hän on kasvissyöjä, joten ruoka ei sopinut tällä kertaa hänelle. Alkuillasta olen televisiotakin ehtinyt katsomaan, katsoin Salatut elämät ja MOT -ohjelman. Motissa olikin varsin mielenkiintoinen aihe. Tero Koskinen oli näet perehtynyt Suomussalmen rajakylissä talvisodan aikana ja sen jälkeen liittyneisiin omien suomalaisten telottamiseen. Nyt alkaa se Big Brother, joten menen tästä television ääreen. Klikkaamalla sanaa MOT pääsee katsomaan MOT:n esittelyn. Sen Helsinkiin sanan lyhensin siinä kokeessa: Trelle. Oikea vastaus on nykyisin Hkiin. 21.10.2007 - 23:20
Vaihteeksi ajattelin kertoa kouluhommista, koulu on alkanut osittain mukavasti ja osittain kokenut sen varsin haasteelliseksi. Tänään kirjoitin yhtä esseetä, joka tuntui varsin vaikealta. Avopuolisoni lohdutteli, että kyseessä on vasta ensimmäinen. Siinäpä onkin varmaan syy, miksi se tuntui niin vaikealta. Ensinnäkään ei tiedä, mitä ne yliopistovastauksina odottavat Tampereella tiedotusopin laitoksella ja Esseetä varten lukemani kirja oli Risto Kuneliuksen "Viestinnän vallassa". Sama kirja on ollut luokkakavereiden kertoman mukaan viime vuonna myös pääsykoekirjana Tampereen Yliopistolle, joten kirjan oivaltaminen varmaan tämän lukuvuoden aikana selkeää ja on hyväksi etenkin niille luokkakavereilleni, jotka haluavat pitkässä juoksussa juuri yliopistoon tiedotusoppia lukemaan. Huomenna saadaan koulussa kielenhuollon koe takaisin luultavasti, tosin yksi luokkakaveri ei kaiketi ole sitä tehnyt. Jotenkin tuntuu, että ei ole mitään selkeää käsitystä siitä, millaisen arvosanan siitä tulen saamaan. Kuitenkin katson, että kyseessä on äärimmäisen tärkeä koe juuri meidän linjalaisten näkökulmasta. 08.10.2007 - 11:17
Helsingin Sanomien nettisivuilla oli jälleen testi, jossa voi testata eri julkisuuden henkilöiden syyllisyyttä tai syytömyyttä. Tämän testin avulla voi katsoa, kuinka herkästi toteaa jonkun syyllistyneeksi johonkin. Itse olen sitä mieltä, että en julista herkästi ihmistä ennen oikeussalin päätöstä. Testi oli sinänsä mielestäni epäreilu, että jotkut kataluudet ovat asianomaisilta vuosien takaa ja joitakin henkilöitä en edes tiedä. Etenkin lehtijournalismia opiskelevana minun täytyy jatkossa olla aina erittäin huolellinen juttuja kirjoittaessani, että käytän sellaisia sanoja kuten "tutkittavana". Muuten olen tällä hetkellä koulussa pohtimassa nainen sanan synonyymien merkityseroja. Sikäli mielenkiintoista, että en ole kuullut muun muassa koskaan naisesta sanaa "Tupakarhu" ja monelle muullekin se on kuulemma vieras ilmaisu. 03.10.2007 - 09:53
Pyydän ensinnäkin anteeksi sitä, että eilen en ehtinyt kirjoittamaan blogia. Monessa välissäkin olisi ollut aikaa, kun olin jumissa koulutehtäväni kanssa, joka käsitteli tiedotusopin perusopintoja. Muuten koulupäiväämme kuului Kalevan vierailu, ja se oli varsin antoisa kokemus. Onhan siihen taloon ennenkin vierailukäynneillä ollut mukana, mutta tuo oli räätälöity juuri meidän koulutuksen mukaisiin tarpeisiin. Siitä saikin yhtä ja toista vinkkiä, millaista lehden arki loppupeleissä on.
Koulumatkalla ainoastaan kävi mielessäni sellainen yhteiskunnallinen pulma, että kumpi leikkaa paremmin? Katainen vai kirurgi. 26.09.2007 - 21:51
Syysväsymystä poden tällä hetkellä. Olen ollut viime aikoina todella väsynyt. Tänään oli aika mitäänsanomaton koulupäivä omalta osaltani. Olen kuitenkin koulumatkojen aikana ihaillut sitä, että Oulussa on vuosikausiin ylivoimaisesti paras ruska. Se on ollutkin yllättävää, kun huomioi kaupungin olevan meren rannalla ja miltei merenpinnassa eli lähes tasaista koko kaupungissa.
20.09.2007 - 22:29
Tänään oli koululla vuorossa kuraattorin tunti, äidinkieltä sekä valokuvausta. Ensimmäisen opintokokonaisuuden tarkoituksena oli kertoa, miksi kuraattori on talossa ja mitä mahdollista annettavaa hänellä olisi meidän ryhmälle, sekä mitä toiveita hänellä olisi meitä kohtaan? Hän vaikuttikin sellaiselta ihmiseltä, joka on varmasti omalla alallaan. Koulullamme on lisäksi peruskoululinja, ns. pajakymppi, matkailualan koulutusta sekä koulunkäyntiavustajalinja. Ensi sijaisetihan kuraattorin työ kuitenkin on näille peruskouluihmisille. Äidinkielen tunnilla mietittiin sanaliittoja, yhdyssanoja ja erikseen kirjoitettavia sanoja. Valokuvausta käytiin lähinnä teoriassa, mutta kaksi pikku niksiä sain jo omaan digikuvaamiseen. Muuten päivän aikana oli koululla kalaruokaa, njam! 19.09.2007 - 20:42
Saatiin tänään silmien alle paksu pumaska luettavaa, jonka tarkoituksena on helpottaa niitä tiedotusalan perusopintojen opintoja. Saa nähdä, mikä tulee sitten olemaan suunta. Olen miettinyt, että paneudun niihin viikonlopun aikana rauhassa enkä mieti asiaa vielä tässä vaiheessa sen enempää. Iltapäivä meni tietojenkäsittelyn merkeissä ja sieltäkin saan tuohon tiedotusopin sanastoon varmasti tärkeitä sanoja paljon. Varsinaista uutta asiaa ei juurikaan ollut, mutta silti sielläkin oli paljon sellaista, mikä tulee olemaan hyödyllistä. Tehtävien myötä täytyy pikkuisen vilkaista myös tekijänoikeuslainsäädäntöä, joka meille tulee myöhemmin. Se on sellainen asia, jota itse ainakin odotan kovasti. Huomenna iltapäivällä meillä on ensimmäiset valokuvaustunnit, jotka ovat myös yksi tärkeä syy, minkä takia olen tähän kouluun lähtenyt. 18.09.2007 - 22:10
Aamupäivästä iltapäivään oli koululla tiedotusopin perusopintojen perusasioita, joita mietin jo yöllä nukkumaan mennessäni, aamuyöllä välillä herätessäni sekä aamulla lopulta herättyäni. Miettimistä herätti lähinnä se, kuinka tulen opinnoissa pärjäämään? Tämä päivä ei antanut siihen vielä minkäänlaista vastausta. Niinpä se asia varmaan mietityttää jatkossakin, kun kyseisiä opintokokonaisuuksia on. Illalla meillä oli mahdollisuus mennä vapaaehtoisesti tilaisuuteen, jossa toimittaja kertoi kirjailijan roolista, kun on kirjoittanut kirjan. Kyseessä oli kirja nimeltä Sarvikiela ja kirjailija on Rita Kumpulainen-Magga, joka työskentelee "arjessaan" Rita Kumpulaisena Rantalakeus-lehdessä. Rantalakeus on lehtenä osa Suomenmaa-konsernia. Hän kertoi saamelaisuuden kipupisteistä niin lapsena kuin muunkin elämän varrella suomalaisessa yhteiskunnassa, joka ei arvosta saamelaiskulttuuria. Näihin ajatuksiin olikin helppoa tuntea samaistumista itselläni. Itse olen puolikas kainuulainen, sen tuomat asiat näkyvätkin minusta yhdellä jos toisella lailla ja se ei aina ole niin helppoa täällä (lue: Pohjois-Pohjanmaalla). Hänellä olikin minulle kannustavia ajatuksia. 17.09.2007 - 19:17
Tänään opinahjossamme oli oppiaineina äidnikieltämme sekä ilmaisutaitoa. Ikävältä tuntuu, kun kiinnostavat opinkappaleet menevät niin huimaa vauhtia, että ei ehdi juuri edes nauttimaan. Äidinkielessä käsittelimme alkukirjainsääntöjä, joista oli kotitehtävä tehtävänä sekä yhdyssanoja ja sanaliitoksia. Ilmaisutaidon tunneilla sitä vastoin teimme muutaman mielenkiintoisen improvisaatioharjoituksen, joiden avulla koitetaan oppia tutustumaan toisiimme. Todella kivaa oli ainakin omasta mielestäni, mutte en ehtinyt juttelemaan luokkakavereiden tuntemuksia kotiin lähtövaiheessa. Huomenna on vuorossa tutusminen tiedotusopin perusopintoihin tai olemme jo tutustuneet niihin, mutta Tampereen Yliopistolta tulee guru tarkemmin niistä puhumaan. Ne ovatkin opinnoissani se osa-alue, joka etukäteen minua eniten mietityttää ja päätä puisteluttaa, että kuinka tulen pärjäämään? En ole onneksi pelkoineni yksin tässä asiassa. Niistä opinnoista koitan tehdä tarkempaa päiväkirjaa voimavarojeni mukaan. 11.09.2007 - 21:40
Tänään käytiin eilinen kielenhuoltomoniste läpi, jossa olikin yllättäviä virheitä. Asia on sellainen, johon aiotaankin perehtyä kunnolla. Se onkin mielestäni juuri meidän alalla tärkeää, eikä yksin meidän henkilökohtaisista lähtökohdista vaan alaan liittyvän yhteiskuntavastuun muodossa myös. Lisäksi tulemme lukemaan paljon eri lehtijuttuja. Tämän johdosta saimme nytkin muun muassa tehtävän, jossa meidän pitää löytää joku hyvä lehtijuttukin ja kertoa, miksi se oli hyvä. Tämä arvio täytyy kuitenkin tehdä pelkän tekstin perusteella. Muuten käytiin läpi myös ammattiin liittyvää termistöä ja jos minulla on jossain vaiheessa aikaa, niin saatan tehdä niistä luetteloa myös tänne. Koulusta päästyäni kävin luokkakaverille esittelemässä ydinkeskustaa kaupungistamme, jonka aikana vein hänet Kirjakahvila Nisperoon sekä Maailmankauppa Juuttiputiikkiin. Molemmat ovatkin mielestäni tämän kaupungin parhaita puoteja eli jos joskus poikkeatte kaupungissa, niin nuo kannattaa ehdottomasti nähdä. Toisesta saa reilun kaupan tuotteita yleisesti ja toisesta myös moniarvoisia kirjoja. Nisperosta en muuten tiennyt edes ennen äsken laittamaani linkkiä, että firmalla on myös kotisivut ja hienot näyttävät olevan. 10.09.2007 - 22:15
Koulupäivä meni varsin leppoisissa merkeissä, kun kävimme iltapäivällä yliopiston kirjastoon tutustumassa ja aamupäivällä oli yksi pieni kielenhuoltotehtävä. Lisäksi olemme tehneet koululla henkilökuvaa luokkakavereista, luokkakaverini joutui minua jututtamaan uudestaan, kun hänellä ei ollut tallessa enää puhtaaksi kirjoitettua tiedostoa. Kävimme sen tiimoilta kuvan ottamassa minusta lapsuuteni leikkipihalla. Se oli oikeastaan aika hauskaa. Omaan juttuuni haastattelin hieman lisää minulle tullutta oppilasta. Elämän koulun puolella sitä vastoin oli pyykkituvalla käyntiä. Tänään ei varsinaisesti ole tapahtunut itselleni suurempaa kommellusta. Nyt lähden tästä katsomaan Big Brotheria. 06.09.2007 - 19:11
Huomenna ei ole koulua, toisaalta se tuntuu ikävältä, kun olisi kova halu oppia alaa. Toisaalta asian voi kääntää silti myös niin, että saadaan levätäkin. Vaativa aika meillä tulee joka tapauksessa olemaan, kun keväällä olevaa maalia kohti mennään. Muuten haastattelimme jälleen toisia ja se palvelee tiettyä tarkoitusta ensi viikolle. Lisäksi on tarkoitus ottaa haastateltavista kuvat, joten toivon mukaan siinä saadaan jo kuvauksestakin vähän palautetta. Siitä minulla ei olekaan juuri lainkaan kokemusta etenkään opettaja/oppilas välisen asetelman kautta
Iltapäivällä puhuimme siitä, millaisia mielikuvia meillä on toimittajan työssä tarvittavista ominaisuuksista? Kukaan luokkakavereista ei puhunut rehellisyydestä, mutta opettaja halusi nostaa sen tärkeimpänä esille. Hänen näkemys oli se, että toimittajan tulee olla rehellinen itselleen, haastateltavalle sekä työnantajalleen. Se ei taida ollakaan ihan kevyt vaatimus, siinä saattaa olla kuitenkin aika paljon merkittäviä tilanteita, kun täytyisi myös tuoda aika puolueeton näkemys. Lisäksi puhuimme journalismin eri tehtävistä, joita on kaikkiaan neljä. Nämä neljä asiaa ovat:
Näitä voidaankin miettiä, mitkä niistä on eri medioissa vahvemmin esillä kuin toisissa. 05.09.2007 - 21:22
Tänään oli opintojemme myötä ensimmäinen ryhmätyö, pohdimme allaolevan kuvion sisältöä siitä, minkälaisia vaikeuksia saattaisi tulla opintojen myötä vastaan. Luokassamme on kaksitoista ihmistä, kun tänään tuli yksi uusikin ja meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Ryhmätyö sujui ainakin meidän ryhmässä mielestäni hyvin. Olemme siis vasta lähinnä orientointuneet tuleviin haasteisiimme.
04.09.2007 - 16:10
Tänään oli opiskeluissa vuorossa tutustuminen tuleviin opetuksen sisältöihin ja voinpa vahvasti sanoa, että tämä tuntuu hyvältä. Niin hyvältä, että sattuu, kun tietää kustannukset. Lisäksi kävimme tutustumassa linja-autolla noin kahden tunnin ajan kaupunkiimme. Oli hyvä tuuri, kun tein matkan aikana muistiinpanoja, kun saimme ensimmäisen kotitehtävänkin. Tehtävä oli mielestäni varsin mielenkiintoinen ja haastava. Valmistumisaikaa tehtävälle annettiin aika paljon, mutta mielessäni on jo ajatus siitä, kuinka tulen sen toteuttamaan. Luokkakaverit tuntuvat sellaisilta, että melko varmasti tulen aika monen kanssa juttuun. Toivottavasti meillä ei kuitenkaan ole Big Brother-talomeininki, että määräajoin äänestämme joukosta ihmisen pois tai toivon mukaan talous on myös sellainen, että ei tule hankaluuksia.
Mainittakoon kaupunkikierroksesta muutama seikka esimerkiksi sellainen yksityiskohta, että Oulussa on kaupunginosa nimeltä Heinäpää. Se on saanut nimensä yksinkertaisesti siitä, että se on vanhaa laiduinaluetta. Jos ennen vanhaa karja jostain syystä löysi tiensä keskustan alueelle. Ne voitiin pidättää ja toimittaa putkaan nykyisen lääninhallituksen tiloihin, josta ne on voitu kymmenen pennin kappalehintaan noutaa takaisin Toinen asia lääninhallitusta koskien on se, että lääninhallituksen rakennukseen majoitetaan myös valtiovieraita, jos heitä sattuu tässä kaupungissa piipahtamaan. Kaupunkikierroksemme aikana linja-automme pysähtyi muun muassa kaupungintalon eteen, jossa olikin sopivasti Suomen ja Ruotsin liput, kun kaupunginhan perustamisesta on 1605 vastannut Ruotsin kuningas Kaarle IX. Itse olen syntyisin täältä ja silti se kierros kertoi itsellekin uusia asioita, joten suosittelen lämpimästi Oulun seudun oppaat ry.:n järjestämiä kierroksia niin turisteille kuin paikallisillekin. 03.09.2007 - 17:35
Aloitin tänään viestintäalan opinnot naapurilähiössä noin kymmenen muun ihmisen kanssa. Lyhyt päivämme meni lähinnä siinä, että koulun johtohenkilö kertoi meille organisaatiosta koulumme taustalla. Lisäksi meillä oli oppilaiden kertomana pienimuotoinen esittelykierros, hyvin erilaisia taustoja lyhytkin esittely toi meidän välille. Tulevaisuuden ajatukset olivat myös osittain erilaiset joukossamme. Sukupuolijaoltaan suurin osa opiskelijoista on naisia, miehistä olen vanhin. Henkilöissä oli etukäteen yksi tuttu aiemmilta vuosilta.
Mielenkiintoinen alkamispäivä sattui juuri meille, kun Yleisradion uutisuudistus televisiossa sattui samalle päivälle. Miten sopiva juuri alan kannalta? Tänään on näet ensi kertaa kakkosella klo 18:50 uutiset, joiden jälkeen tulee klo 19:00 alueuutiset ja klo 19:10 urheilu-uutiset, ja urheilun päätyttyä vielä säätietoja. Tämä korvaa alueuutiset ja puoli seitsemän uutiset. Omasta mielestäni uudistus on kaiketi hyvä, oletan tämän auttavan alueuutisten seuraamista itselläni. Toivon opiskelumotivaationi olevan kunnossa talven aikana, kun kiinnostus alaa kohtaan on suuri ja opintojen kustannukset ovat mielestäni korkeat. |
Kirjoittaja
Nimi Harri Kuvaus Tiukkaa punavihreää aatetta ja terveisiä Nälkämaan kansalta! Kategoriat
Lukemiani blogeja
Sarjakuvataidetta Suomen paras pilapiirtäjä Vieraskirjani Runoja voit jättää tänne Ystäväkirjani blogin lukijoille © Tekstien ja itse ottamieni kuvieni tekijänoikeudet näillä sivuilla minun, paitsi runovihkossa runojen tekijöiden itsensä.
Kolme kysymystä
Halailetko elämäsi varrella
usein joskus en koskaan Tuetko minua vaaleissa olkapäälläsi ruualla Mitä odotat elämältä hyvää vähän elämää |