|
14.04.2008 - 21:21
Kävinpäs puolisoni kanssa parin päivän matkan tekemässä Kymenlaaksoon. Matka menikin Kouvolasta ostin päivällä viisi runokirjaa, joten se pitkään odotettu tuhat kirjaakin meni sitten lopulta rikki. Alunperin oli tarkoitus saada se tuhannes kirja hieman eri tavalla, mutta eipä sillä väliä. Ostin Kouvolassa ensin Suomalaisesta kirjakaupasta kaksi kirjaa. Ensimmäisestä kirjasta mainittakoon, että olen lukenut runoilijan vuonna 2000 ilmestyneen kirjan Jakutian aurinko, jonka jälkeen tekijä voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Kyllä kyseinen kirja onkin hyvä, että ei ole palkinto silloin kaiketi väärään osoitteeseen mennyt. Jälkimmäinen kirjoittaja voitti sitä vastoin 2004 Finlandia-palkinnon romaanillaan Runoilijan talossa. Olli Heikkonen: Kuinka maa muuttui musiikiksi (2003) Lisäksi ostin Lukusoppi-nimisestä divarista kolme runokirjaa. Ensimmäinen runoilija heistä on lähtöisin Irakista. Antologian on julkaissut Lahden Työvoimatoimiston henkilöstöyhdistys r.y. Saleh Mehdi Amash: Runoja (1983) sekä antologia: Työn Runo Puhuu (1992) Päivitetyn runokirjalistani löydät täältä. 11.04.2008 - 12:53
Remontti on viimein valmis, tällaista meidän vessaan kuuluu nyt siis. Iso kiitos kiinteistönhoitajallemme eli Kiinteistöpeukalo Oy:lle, jonka aloitteesta koko remontti lähti tai jos ihan tarkkoja ollaan... puolisoa on myös kiittäminen, että hän pyysi vessanpöntön vuodosta minua olemaan yhteydessä talakkariin kuten oululainen sanoo.
Kertauksen vuoksi vanhat postauksen vessaremontin osalta linkkien alla, että osaa arvostaa jossain vaiheessa, jos maha on vähän tiukalla - se on pientä. Ei ole kyllä tosin kannettavaa, että sitä voisi istuessaan muistella. 7. maaliskuuta Valmiina: 10. huhtikuuta noin klo 12 14.03.2008 - 11:11
Ensinnäkin voin tunnustaa tässä yhteydessä heti, että päivittäin lähetän tekstiviestejä naisille, enkä aina tässä yhteydessä tarkoita avopuolisoani. Mielestäni jokainen ihminen saa olla yhteydessä toiseen ihmiseen, myös vastakkaiseen sukupuoleen tai samaan sukupuoleen, jota oman parisuhteen toinen osapuoli edustaa. Yhteydenpidon on oltava asiallista ja toista osapuolta kunnioittavaa. Tätäkin blogia lukevat sellaiset naiset, jotka saavat tekstiviestejäni tai sähköpostiani (myös kansanedustajapuolelta löytyy) usein – tuokoon julki asian, jos tekstiviestini eivät ole asiallisia, emme silti lähde asiassa käräjäsaliin tai mietitä, että olenko sopiva johonkin tehtävään vai en, tai ovatko viestini asiallisia. Sama moraali on maassa olevilla asukkailla yleensä kulttuurisidonnaista, eikä työsidonnaista. Ihmissuhteet eivät ole läheskään niin yksioikoisia kuin sensaatiolehdistö haluaa tuoda usein esille. Ihmisellä on koskemattomuuteen oikeus, joka tarkoittaa sitä, että toisella ihmisellä ei ole suoraa vallankäyttöoikeutta toiseen ihmiseen. Ihmisellä on sitä vastoin lupa olla ihminen ihmiselle. Se, mitä nykyinen pääministeri Matti Vanhanen eli kansalainen Matti, on kansalaiselle Susan Kuroselle (nyttemmin Ruususelle) tekstiviesteissään kirjoittanut, ei ole ainoastaan yksityisasia, koska vuorovaikutus ihmisten välillä on aina vähintään kaksisuuntaista. Onko uskottavuus kärsinyt päätöksentekijänä kirjan jälkeen? Ei sellaiset siihen vaikuta, ja jokainen mielestäni saa kirjoittaa omat ihmissuhde/parisuhdemuistelmatkin mielestäni. Kirjallisuus on täynnä tällaisia tapauksia kautta historian sisältänyt. Käyhän miehetkin parisuhdepohdiskelujaan saunassa joskus jätkien kesken, samalla lailla kun naiset pohdiskelee omia asioitaan omalla tavallaan, myös saunassa varmasti yhdessä ollessaan. Se sitä vastoin vie Vanhasen uskottavuutta pääministerinä, että hän alkoi pohtia entisenä toimittajana sananvapauden merkitystä. Demokratiassa kuitenkin elämme, maassa jossa ihminen saa sanoakin mitä tahtoo. Paljon on varmasti Susan-niminen nainen kertonut myös läheisille ystävilleen Matti-nimisestä miehestä. Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva sitä vastoin on ilmeisesti lähettänyt myös ’rohkeita tekstiviestejä’, joissa mies on osoittanut muuta kuin rohkeutensa. Mies olisi voinut tekstiviestinä laittaa, vaikka satakuusikymmentä merkkiä pitkän runon, itse kirjoittamansa – sanojen käytön taidon suullisesti hän ainakin julkisuuskuvan mukaan osaa. Hän ei ole asianomaiselle soittanut, ehdottanut tapaamista ja kertonut toiveistaan asianomaiselle suoraan. Teot punnitaan yleensä ihmisten välillä muulla tavoin kuin tekstiviestein. Jos haluaa taidetta tilata eduskuntaan, ministeriöön tai muualle, asiasta voi ministerikin soittaa asianomaiselle hankinnoista vastaavalle virkamiehelle ja ehdottaa häntä tekemään kaupat, jos taiteella haluaa henkilökuntaa piristää. En tiedä, onko ministereillä itsellään suoraa nimenkirjoitusoikeutta valtion kauppoihin näet. Minulla olisi muut syyt vaatia ulkoasiainministeri Kanervan eroa kuin tämä tekstiviestijupakka. Omat eroa vaatimisen syyt olisivat esimerkiksi ne, että mies selvästi tekee sellaista ulkopolitiikkaa sotaa käyvän maan kanssa, joka ei sovi puolueettoman maan kuvaan. Merkittävä osa maastamme muun muassa vastustaa jotain sotaa, jota nimeltä mainitsematon suurvalta käy ja Suomi on nykyisen hallituksen myötä vahvemmin tiivistänyt suhteita tähän maahan. Lisäksi ulkopolitiikka on epäonnistunutta, kun kansa on vahvasti sitä mieltä, että EU-politiikassa Suomi on muun muassa mukana puolustamassa vääriä etuja. Älä siis Ilkka pyydä anteeksi tekstiviestikohua vaan pyydä anteeksi sitä, että hallitus ei kuuntele kansaa ja ole demokratian asialla. Hallituksen miehet voisi lopettaa leikkiminen ihmisillä ja keskittyä tehtäviensä asianmukaiseen hoitamiseen. Ei minulle kuulu se, kenen kanssa te olette vapaa-ajalla tekemisissä. 30.01.2008 - 18:00
Syntymävuosi: 1982 Ammatti: Miljöösuunnittelija Arvioidut palkkatulot kesäkuussa 2008: 1000 € Suosikkijulkkis: Tanja Saarela Sotilasarvo: Ei ole Elämäsi kohokohta: Niitä on monia pieniä ollut riittävän usein. Jos olisit takavuosina osallistunut Napakymppi-ohjelmaan, Mihin olisit halunnut voittaa matkan ko. ohjelmassa? Missä TV-ohjelmassa haluaisit esiintyä? Maailmanlaajuinen ongelma, jota et voisi ratkaista Edellisen haastateltavan kysymys - 24.01.2008 - 18:00
Syntymävuosi: 1980 Ammatti: Luokanopettaja Arvioidut palkkatulot kesäkuussa 2008: 0€ Suosikkijulkkis: Eva Wahlström Sotilasarvo: Maisteri Elämäsi kohokohta: Vaihtovuosi USA:ssa Jos olisit takavuosina osallistunut Napakymppi-ohjelmaan, Mihin olisit halunnut voittaa matkan ko. ohjelmassa? Missä TV-ohjelmassa haluaisit esiintyä? Maailmanlaajuinen ongelma, jota et voisi ratkaista Edellisen haastateltavan kysymys - 14.12.2007 - 23:52
Ystäväni Esa kirjoitti blogissaan maanantaina kansaamme koskevista tabuista. Päätin jo silloin, että itsekin haluan asiaan hieman tuoda itselle läheisiä näkökulmia tai ainakin muutamia asioita, jotka koen itse tabuiksi. Haluaisin myös muita haastaa tämän aiheen pariin, jos suinkin jotain blogini lukijaa kiinnostaa. Ensimmäisenä minulle tulee mieleeni tiettyjen nimeltä mainitsemattomien kuntien valtuustopolitiikka, jossa on jollain puolueella yksinkertainen enemmistö. Omakohtaisen kokemuksen kautta olen tullut vahvasti siihen johtopäätökseen, että tämä näkyy monessa varsin epäoleellisessa seikassa kunnassa. Yksi asia on henkilöiden rekrytointi. Henkilöstöhallinon edustajat valitsevat vain juuri kyseisen puolueen jäseniä kunnan työntekijöiksi. Tämän johdosta asia menee vielä pitemmälle, kun henkilöiden pitää olla kyseisen puolueen ns. päättävän siiven edustajia. Jokaisella puolueellahan on ainakin kaksi erilaista näkemystä siitä, millaisena puolue halutaan nähdä. Seuraava tabu, jonka haluaisin nostaa esille on uskonnonvapaus. Mielestäni Suomessa kohdellaan ei-kristittyjä eriarvoisemmin kuin laki edellyttää. Kristityt saavat mielestäni täällä harjoittaa erilaisia tapoja syrjiviä menettelyjä, miten kohdella katsomiaan vääräuskoisia tai vääriä toimijoita. Voidaanko esimerkiksi antaa jonkun 'pyhän kirjan' kertoa, onko ihminen oikeutettu onneen? Tarkoitan tällä homoseksuaaleja lähinnä ihmisryhmänä. Yhteiskunnassamme on päästy pois onneksi homoseksuaalisuuden sairausluokittelusta, mutta joidenkin uskontokuntien edustajat saa syrjiä kuitenkin homoja. Kolmanneksi nostan saman aiheen kuin Esa eli sotahistoriamme. Suomi halusi laajentaa rajaa toisen maailmansodan aikana kauemmas kuin sen alkuvaiheessa käydyssä talvisodassa oli menettänyt. Kyse on siis hyökkäyksestä eikä puolustamisesta. Tästä kuitenkin oma näkökulma on myös se, että suomalaisten yhteistyöstä saksalaisten kanssa ei varmaankaan ole kaikkia arkistoja uskallettu avata tai edes haluta avata. Suomalaiset on kuitenkin pöytäkirjauskollista kansaa, joten uskon pöytäkirjoja löytyvän asioista. Neljäs asia on kuntien pahoinvointi. Valtio antaa velvoitteita kunnille, mutta monet kunnat voivat pahoin. Valtio yllyttää kuntia liittymään toisiinsa: palvelut etääntyvät ja päätöksentekijät vieraantuvat kaukaisimmista kylistä valtuustosaliin nähden. Yllyttäisinkin kuntapäättäjiä erilaisiin kapinamenettelyihin etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sivistys- ja kultturitoimen osalla. Kansa on kuitenkin vahvasti kyselyissään todennut, että he haluavat verovaroin tuotetut palvelut kaikille. Silti istuva valtiovarainministeri Katainen vaahtoaa, että veronkevennysvaraa on. Puhuuko hän omien tulojen kohdalla tästä? Progressiviisen verotuksen tarkoitus on juuri se, että kansamme voisi hyvin eikä pahoin tai niin, että kaikki ihmiset pidetään kiinni systeemissä eikä ajeta ihmisiä miettimään vaihtoehtoja elämänlaatuun rikosten kautta. Viides asia on ydinvoimala- ja uraanikaivoshankkeet eri puolilla Suomea. Fennovoima Oy. on jostain syystä aloittanut tämän vuoden aikana kovan lobbauksen monien kansainvälisten kaivosyhtiöiden kanssa siitä, että Suomi tarvitsee lisäydinvoimaa teollisuuden ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Riskeistä ei tiedotusvälineet uutisoi juurikaan, eikä loppujen lopuksi kauheasti näiden yhtiöiden tavoista toimia asiansa ajajina. Pohjois-Suomessakin moni kuntapäättäjä on hurahtanut ydinvoimala/uraanikaivosuskoon kuin edes menneen Lestadiuksen saarnoihin. Ihmetyttää, että jotkut kuntajohtajat uskovat verotulojen kasvun olevan jopa 50%:a. Uskottiinhan EU:nkin parantavan elämänlaatuamme, onkohan siitäkään monikansallisesta projektista noin merkittävää hyötyä ollut. Viinaa on virranut ja kansanterveys kärsinyt, uraanikaivokset tekevät myös samaa. Tutkittua tietoa aiheesta kyllä on saatavilla. Kuudes asia on vetoomukseni tavallaan tiedotusvälineille. Viime vuosina mielenosoituksista ei olla uutisoitu juurikaan sitä, miksi jotkut kansanjoukot ovat järjestäneet mielenilmauksen. Tärkeintä on ollut nostaa esille kaiken maailman lieveilmiöitä, mutta olennainen asia on jäänyt uutisoimatta. Miksi esimerkiksi Kainussa on loppuvuodesta oltu nälkälakossa? Tässäpä näitä tabuja olette, olkaa eri mieltä, kertokaa mitä ajattelitte. 09.12.2007 - 22:58
Tuossa oli pizzani täytteet, jotka pyysin Riccione -nimisestä lähipizzeriasta tänään. Aluksi sain väärää pizzaa, koska siitä oli pudotettu majoneesi pois. Tarkoitus oli näet, että pizzasta pudotetaan pois tomaattikastike. Sain kuitenkin haluamani pizzan ja palasin yhdeksän aikoihin kotiin sitä syömään. Pizzasta voisin todeta seuraavasti: Kiitän Moitin **** 18.11.2007 - 20:43
Ranuassa oli jotain viehättävää, kun kävin sen kunnan kirkonkylää tallustelemassa keskiviikon ja perjantain välisenä aikana. Sivukyliä en vielä ehtinyt näkemään, mutta halua olisi joskus siihenkin. Tässäpä muuan kuva sieltä.
03.11.2007 - 22:30
Suomen naiset voittivat tänään ringeten MM-kultaa Kanadan pääkaupungissa Ottawassa käydyissä lajin MM-kisoissa. Loppuottelussa kaatui Kanada tiukan taistelun jälkeen, joka päättyi vasta jatkoajalla. Ottelun lopputulos oli 5-4. Pronssiottelussa oli yhtä tiukkaa, kun kisojen muut maat eli USA ja Ruotsi ratkoivat ruskean mitalin ottelussaan. Ruotsi oli tällä kertaa vahvempi ja saavutti kautta aikaen ensimmäisen maailmanmestaruusmitalin. Alkulohkossa Suomi kukisti USA:n 35-0, Kanadan 5-10 ja Ruotsin 2-43. Joukkueessa pelasivat Onnittelut mestareille. 02.11.2007 - 16:10
Minulla on ollut elämä, jonka aikana en ole joutunut onneksi monesti hautajaisiin. Lapsuuden hautajaisista ei ole mielessä kuin kaksi, toinen oli mummoni sisko, jonka muistan hämärästi kun oikein ajattelen. Muistan toki, missä hän asui. Toinen muistikuva on hänestä mökiltä, jossa hän kesät vietti. Siellä oli aina vihreä nurmikko, takana lapsuuskäsityksellä mitattuna suuri perunapelto ja vanha sauna, punainen liiteri ja suomalaisittain tietysti punainen tupa. Punaisen tuvan alakerran varastoon ei lapsilla ollut asiaa. Pihalla olevat tuolit olivat puusta tehtyjä yksiväriseksi maalattuja. Niistä tuoleista on kiva muistikuva. Rötliini oli myös sana, jota kyseinen mummon täti viljeli jonkin verran. Mitä se sana tarkoittaa, olisiko 'viikkovisa' sanan merkityksestä kenties paikallaan? Toinen lapsuuden hautajaiskokemus on nuoren serkun hautaaminen. Hän kuoli pienenä lapsena juuri ennen kouluun lähtöä. Hän oli minulle läheinen serkku, välillä pelasimme ensimmäisiä kertoja tietokoneella, mutta pelasimme myös niin sanotulla videopelillä yhdessä. Hänen kuolemansa jälkeen olen sanonut, että en usko Jumalaan. Silti kävin pyhäkoulua vielä hänen kuoleman jälkeenkin. Muistan sen, että seuraavalla kerralla pyhäkoulussa esirukoiltiinkin puolestani. En tiedä, olinko aiemminkaan uskonut Jumalan kaltaisiin yliluonnolisiin asioihin. Nyt tuntuu siltä, että en olisi. Pyhäkoulussa kävin tarrojen takia. Muuten olen ollut molempien mummojeni hautajaisissa. Molemmat olivat minulle todella läheisiä ja opettavaisia ihmisiä. Heistä voisin kertoa paljonkin. Ehkä josssain vaiheessa saatan tänne blogiiin enemmänkin kertoa. Molemmat elivät pitkän aikaa elämästään yksin. 31.10.2007 - 11:34
Näin viime yön aikana unta siitä, että olin töissä eduskunnassa. En ollut kansanedustajalle avustajana, enkä myöskään edustaja tai siivoamassa. Sitä vastoin olin tekemässä asiakastyytyväisyyskyselyä kannettavan tietokoneen ja kyselylomakkeen avulla. Muistan unestani sen verran, että ainakin jututin kristillisdemokraattien puheenjohtajaa Päivi Räsästä sekä vihreiden varapuheenjohtajaa Anni Sinnemäkeä. Jälkimmäinen unessani ainakin kertoi siitä, että asiakkaita kohdellaan eriarvoisesti. Hänen mukaansa kansanedustajat ovat eri viivalla, kokemus työssä antaa mahdollisuuden saada kuulemma huomattavasti parempaa palvelua. 11.10.2007 - 20:36
Oulu, tuo pohjolan valkea kaupunki on kotikaupunkini, joka tekee tarjouspyyntöjä lähikuntiin ja päättää toimia kustannustehokkaasti vanhusten parissa etsiessä laitospaikkoja. Tämän johdosta joitakin oululaisia vanhuksia löytyy tätä nykyä muiltakin paikkakunnilta laitoshoidosta. Kilometrien muodossa tämä tarkoittaa sitä, että vanhuksia voi löytyä lähes sadan kilometrin päästä. Miten näiden vanhusten omaiset löytävät vanhuksensa luo? Jos kyseessä on kenties ihminen, jolla ei ole autoa tai rahaa, mutta on halu välttää läheisestään.
Oulusta lähes satakymmenen kilometriä pohjoiseen on Suomi-neidossa kaupunki nimeltä Kemi, joka nousi otsikoihin alkuviikosta. Paikkakunta tuli myös laitoshoitoasioissa julkisuuteen, kun vanhuksia laitetaan laitoksissa nukkumaan klo 15! Järkyttävää. Lapsuudessani puhuttiin lapsille siitä, että lasten tulee olla nukkumassa mielellään Pikku Kakkosen jälkeen. Ohjelma alkoi tänään klo 17:25, päättyen tasan kuudelta. Omassa lapsuudessani ohjelma päättyi puoli seitsemältä ja se alkoi kuudelta. Puhutaan siitä, kuinka vanhuksista tulee ikääntyessä taas lapsia. Tämä kolme tuntia aiemmin alkava nukkumaanmenoaika ei kuitenkaan tarkoita sitä. Itse kävin tänään läheisellä vanhainkodilla kysymässä, asuuko talossa ketään ihmistä, joka haluaisi lähteä kanssani ulkoilemaan. Tähän sain idean luettuani asiasta lehdessä. Tämä oli ilmeisesti tarkoitettu ensi sijaisesti kaupungin omistamissa hoivakodeissa. Sain nimittäin hämmentyneitä katseita hoitajilta. Kuitenkin sain lähteä yli kahdeksankymmentävuotiaan, mutta alle yhdeksänkymmentävuotiaan pirteän naisen kanssani lähtemään kävelylle. Työnsin häntä lähiseuduilla pyörätuolilla ja kävimme matkan aikana antoisaa keskustelua ihmisen elämästä. Lisäksi menimme läheiselle puutarhalle, josta hän sai ostettua itselleen pieniä tomaatteja rasiallisen. Hän kutsui niitä yhtä hyviksi kuin lapsen karamelleja. Tämä voisi olla jonkun muun vanhuksen ainoa nautinto päivän aikana, viikon aikana tai jonkun muun aikajänteen aikana, tämänkö valtiovalta haluaa antaa ainoana elämän ilona näille ihmisille, jotka ovat paljon työtä tehneet meidän kaikkien eteen? Tämäkö on sitä työtä, jota hoitajat tekevät työssään? Vastaus on ei. Tähän ei nykypäivänä ole hoitajilla työssään aikaa. Palkat on kehnot, työtä on paljon ja ihmisiä vähän ihmisten lähellä. Hoitajilla on paljon muutakin tehtävää ja se työ ansaitsee arvon, jota hoitajat vaativat. En ihmettele siten yhtään sitä, että TEHY miettii jo joukkoirtisanomisia. En ihmettele siten enää yhtään sitä, että kokematon hallitus ei tiedä, mitä tehdä. Tänään kuulin kuitenkin sen, että valtiovarainiministerimme on kotona kuumeessa mahdollisen ruokamyrkytyksen vuoksi. Tahtoisinkin tietää: Onko ministeri Katainen käynyt terveyskeskuksessa lääkärissä, että saisi tarpeellista hoitoa? Ruokamyrkytykset ovat vakavia ja niitä tulee hoitaa kunnolla. Tietääköhän ministeri Katainen sitäkään, kuinka vakavia ruokamyrkytykset voivat olla? Kyselytunti oli ja meni, tällä kertaa siis ilman Jyrki Kataista, joka täyttää sunnuntaina 36 vuotta. 25.08.2007 - 19:30
Miesten pikamatkoilla tullaan Osakassa varmasti tekemään kovia aikoja, sen on näyttänyt jo satasen alkuerät maailmanhuippujen osalta. Yleisurheilun MM-kisoissa on kuitenkin mielestäni sekin upea puoli, että kisoihin pääsee maailman eri kolkista urheilijoita, joiden tulosrajat eivät ole samanlaisia kuin esimerkiksi Suomessa. Näissäkin kisoissa on kaiken kaikkiaan 203 maan urheilijoita kilpailemassa 47 lajin voitosta. Oikealla olevalta 'sivut' tiedostosta löytyy vastaisuudessa näiden kisojen kaikki mitalistit ja niiden suomalaisten sijoitukset, jotka ovat saavuttaneet sijoituksen finaalitasolla. En tiedä, mahdollistaako kansainvälinen yleisurheiluliitto köyhimpien maiden urheilijoiden osallistumisen, mutta toivoisin asian olevan niin. Alla on kuitenkin edellä mainitun miesten sadan metrin juoksijat ensimmäisissä alkuerissä, jotka juoksivat heikommin kuin 11,5 sekunttia alkuerissä. Jokainen voi miettiä omaa kuntoaan ja todeta, että kuka tahansa ei edes kyseisiin suorituksiin pääse. Oma ennätykseni satasella on noin viisitoista sekuntia, nuorempana itse olin parempi hieman pitemmillä matkoilla. Tim Natua Kiribati 11,51 16.08.2007 - 22:22
Kainuusta olisi tarkoitus palata perjantaina kotiin. Marjoja on tullut paljon poimittua ja pakastimeen on talven varalle saatu yhden jos toisenlaista marjaa. Marjasaldo on itseni yllättänyt. Kotiin on myös kivaa palata. Tarkkoja määriä en ole avopuolisolleni kotiin mainostanut, että jokainen marjalitra tulee hänelle ehkä yllätyksenä. Perjantaina päivällä ei ole vielä suunnitelmia, mutta mieleni päällä on käynyt ajatus siitä, että kirpputorille haluaisin. Se on silti avoinna oleva kysymys vielä. Muuten perjantain ja lauantain välisenä yönä on luvassa jälleen katupartio. 14.08.2007 - 18:00
Viime aikoina on paljon kohuttu siitä, kun Tampereen United yllätti Euroopan kentillä bulgarialaisen Levski Sofian. Kehuissa ei ole mielestäni ollenkaan liikaa ja siksi Tampereen United onkin asanut mielestäni aiheesta positiivista julkisuutta. Huomenna ylen televisioimassa ottelussa on vastassa Norjan seurajalkapalloilun lippulaiva eli Rosenborg Bollklubb. Rosenborgin joukkueessa on pelaajia eri puolilta maailmaa. Öljymaan joukkueesta löytyy pelaajia Norjan lisäksi Burkina Fasosta, Kanadasta, Ruotsista, Norsunluunrannikosta Slovakiasta, Suomesta sekä Uruguaysta. Tunnetuin pelaaja lienee kymppipaitaa kantava norjalainen Vidar Riseth. Suomalainen pelaaja löytyy joukkueen puolustuspäästä. Kokkolan Palloseuran kasvatti, joka pelasi myöhemmin Kokkolan Palloveikoissa ja Pietarasaaren Jarossa on nimeltään Miika Koppinen. Ikää Koppisella on hieman alle kolmekymmentä vuotta ja kokemusta Rosenborgista vuodesta 2005 lähtien.
Tampereen Unitedin paidasta kokemusta löytyy muun muassa Mikko Kavenin, Antti Pohjan ja Jarkko Wissin myötä. Muuten mielenkiintoisia pelimiehiä ovat muun muassa sellaiset kuin Heikki Aho, Henri Myntti, Tomi Petrescu ja Juska Savolainen. Kuitenkaan ei sovi unohtaa Tampereen jalkapalloilun kovaa nimeä Jussi Kuoppalaa. Uskon, että pelistä tulee värikäs ja peli ei ole läheskään selvä tuloksensa puolesta etukäteen, joten Tampere United voi laittaa pahastikin norjalaisseuralle kampoihin. Ottelun televisiointi alkaa Yle tv2:ssa klo 18:50. Lisää Rosenborg Bollklubbenista suomeksi Wikipediassa täältä. 13.08.2007 - 18:18
Tarkoitus olisi löytää itseni sellaiseen paikkaan, jossa olisi saatavilla Rubus Idaeusta. Toinen samantapainen löydös voisi olla viinimarjapensaiden joukko.
Uskon, että tällaiset sukulaisiltani löytyisikin. Lisäksi samalla reissulla voi nauttia myös luonnon hiljaisuudesta. Vielä ei ole tietoa, ehdinkö sieltä kirjoittamaan blogiini seuraavan päivän ennusteista. Tiistaille blogiini tuleva teksti on jo valmis kuitenkin.
09.08.2007 - 16:00
Huomenna on jälleen Klassinen yö Oulussa. Esiintyjäkaartiin mahtuu Marika Krook, Juhani Suninen, Riku Pelo ja Oulun Sinfonian salonkiorkesteri. Näistä olen ainoastaan nimeltä kuullut Marika Krookin. Tapahtuma alkaa samaan aikaan kuin puoli yhdeksän uutiset televisiossa ykkösellä. Joskus televisiossa pyöri mainos, kuinka paljon lupamaksu maksaa. Tämä tapahtuma maksaa 25 euroa. Oli miten oli, lupamaksu tulee kuitenkin halvemmaksi samanmittaiselta ajalta ja omasta mielestäni televisio tällä kertaa saisi minut herkemmin etsimään kulttuuritarjontaa sitä kautta. Samaan aikaan kuin Oulu esittäytyy kulttuurikaupunkina turisteille kovaa ja korkealta laulavine esiintyjineen on allekirjoittanut tekemässä vapaaehtoistyötä katupartiossa nuorison keskellä. Sielläkin saatan kokea kulttuuria, jos jollain nuorisoryhmällänäkee esimerkiksi ns. Ghettoblasterin eli kannettavan välineen musiikin tuomiseen live-Ouluun myös. Tällaisen saattaalöytää joko teatterin kulmalta, Linnansaaresta tai Ainolan puistosta myös, jossa se ei mielestäni häiritse ketään. 08.08.2007 - 16:30
Aikanaan kävin ensimmäisen kerran katsomassa huomenna Ylen TV1:ltä tulevan elokuvan Itä-Tuirassa sijaitsevassa Star-elokuvateatterissa. Itä-Tuirahan on tunnettu elokuvanteattarin lisäksi muun muassa Itä-Tuiran Nihilisteistä, Sinisestä talosta sekä muutamasta pizzeriastaan ja kerrostaloistaan. Aiemmin Itä-Tuiraan pääsi myös junalla, jolloin Tuiran rautatieasema. Kuva itse asemasta löytyy vaunut.org -sivuilta. Itse olen asunut Itä-Tuirassa elämäni varrella vuodet 1978-1989 -välisenä aikana sekä 1997-98 välillä. Kotona olevaan videohyllyyn elokuva on löytänyt kaksi kertaa, miksikö? Ensimmäiseen tuli keskelle elokuvaa sellainen kohta, jotta nauhan vääntymisen takia se hyppää kohtauksen yli. Riittääkö tämä vakuuttavana perusteluna sille, että Perttu Lepän ohjaama ja käsikirjoittama Pitkä kuuma kesä -elokuva on loistava. Oma suosikkikohtaus elokuvasta löytyy siinä vaiheessa, kun elokuvan pääosahenkilöt saapuvat Kiteelle ja siitä aiheutuva tahaton tilanne, jota elokuvassa myöhemmin jo muistellaan huumorilla. Olen katsonut elokuvan varovasti veikattuna noin neljäkymmentä kertaa. Elokuva saa minut joka kerta erinäisistä syistä sekä herkistymään että myös hyvälle tuulelle. Elokuva on alle kaksituntinen ja ainoa miinuspuoli on siinä, että YLE päättää näyttää sen vasta klo 23:15 alkaen, joten joillekin katsojille se voi päättyä liian myöhään. Sitä varten kuitenkin on nauhurit, joilla voidaan nauhoittaa elokuvaa nykyisin joko dvd:lle tai vhs:lle. Liikaa paljastamatta totean vielä, että musiikista elokuvaan on vastanneet suomalaisen rockin kovat nimet eli Pauli Hanhiniemi ja Toni Wirtanen. Paulihan löi läpi itsensä Kolmas nainen -yhtyeen laulajana ja Toni Wirtanen on tehnyt laadukasta työtä Apulanta-yhtyeen kanssa. Jos päätätte katsoa elokuvan, lukisin mielelläni siitä jälkeen päin, mikä kohtaus ketäkin ihmistä elokuvassa eniten kiinnosti? Elokuva on vasta kahdeksan vuotta vanha, joten pysykäähän myöhäisiltana huomenna ehdottomasti televiosion ääressä. Volumea kannattaa myös pitää hieman tavallista kotimaista elokuvaa suuremmalla? Syyn tiedätte elokuvan nähtyänne paremmin. 07.08.2007 - 20:00
Jalkapallon kakkosessa viikonlopuna nöyryytetyt kohtaavat Castrenin kentällä huomenna klo 18:30. Paikalle siis tulee tällä kertaa kotijoukkueena ennakkosuosikki OPS ja vastaan asettuu naapuriseura eli OLS. OLS hävisi Kuopiossa 4-0 ja OPS kotonaan kemiläiselle kaimaseuralle 0-4. Alkukesästä eli 7.6. kävin katsomassa joukkueiden välisen paikallisottelun eikä siinä mielestäni ollut Argentiinan ja Uruguayn välillä olevan ottelun kaltaista tunnelmaa. OPS voitti silloin ottelun 2-1. Yleisön kannustaminen joukkueillekin oli myös aika latteaa, joten penkkiurheilijalle ottelu ei tarjonunt silloin suuria elämyksiä. Siitä on ajat muuttuneet kaiketi siten ainakin, että ottelua käydään hellesäässä eli kahdenkymmenenviiden asteen lämmössä. Viekö kyseinen lämpötila sitten mehut pelaajilta, sen näkee huomenna? Silti kakkosessakin tarvitaan sellaista kuntoa ihmiseltä, että ei sinne kuka tahansa pääse palloilemaan? Tuomareiltakin ottelussa vaaditaan hereillä oloa. Pisteitä kumpikin joukkue tarvitsee, mikäli haikailee sarjaporrasta ylemmäksi ensi kaudelle. Jos taas kakkonen sarjatasona riittää molemmille ensi kaudeksi, taululla voidaan päätösvihellyksen jälkeen nähdä tasapeli. Varsinkin näin, mikäli pelaavat tyypillisesti oululaiselle jalkapallolle ominaista puolustusvoittoista taktiikkaa. Joka tapauksessa hikikarpalot pitkin kroppaa tulevat virtaamaan. Joukkueiden tasoero sarjataulukon mukaan ei kuitenkaan ole suuri, kokoonpanolistoista päätellen taas OPS olisi selkeä suosikki. Miten katsojiin sitä vastoin vaikuttaa hellekeli? Tuleeko Buenos Airesissa pelattavan ottelun kaltainen yhteenotto? Hieman kyynisenä oululaisena palloilun ystävänä totean, että ei varmaankaan. Ottelua ei löydy edes veikkauksen tulosveto-kohteista. Tämä on sentään lähes 130 000 asukkaan kaupunki ja Veikkaus valitsee kornisti tulosvetokohteeksi tälle viikolle Oulusta Kärppien ja Tapparan välisen harjoitusottelun jääkiekosta. Eipä voi kuin ihmetellä valintoja, mutta bisnes näyttää vievän voiton tässäkin, valitettavasti. Oma otteluun meneminen huomenna sitä vastoin on vielä kysymysmerkin takana. 06.08.2007 - 22:50
Yleisradio tarjoaa ensinnäkin molelmmilla kanavilla yli tunnin mittasen ohjelman. Ykkösen tarjonta käynnistyy aamunvirkuille jo viittä vaille seitsemän. Luvassa on yli kaksituntinen lähetys ohjelmalla nimeltä Ykkösen aamu-tv. Se tuo päivän aikana oleviin kahvipöytiin keskustelun aiheita erilaisista asioista sekä uutisia määräajoin. Keskustelu on jokseenkin asiapitoista, mutta yleisradion riippumattomasta roolista huolimatta välillä varsin toivotun näkökulman näköistä. Kuitenkin toimittajat ovat yleensä asiaan perehtyneitä ja hyviä, joten ohjelma ei ole huonoimmasta päästä. Ykkösen Aamu-tv:n aiheita voit kuitenkin katsoa iltapäivällä vielä uusintana ohjelmassa Tänään otsikoissa, joka alkaa vasta vartin yli kaksi iltapäivällä.
Jos sitä vastoin haluat katsoa pitkäkestoista ohjelmaa kakkoselta, joudut heräämään jo hieman aikaisemmin. Puoli seitsemältä alkaa Piilosana -niminen ohjelma. Kyseessä on yhdenlainen mobiilipeli, jossa voit tekstiviestiä kalliimmalla hinnalla osallistua itse pelin kulkuun ja koittaa etsiä sanoja ruudukosta. Sanat voidaan hakea ruudulta eri lailla eli esimerkiksi vaakaan tai pystyyn olevina kokonaisuuksina. Ohjelma ei vakuuta allekirjoittanutta kuitenkaan heräämään ohjelman johdosta television ääreen. MTV3:n aamunvirkut saavat herätä jo hyvissä ajoin eli ennen puoli seitsemää, kun 6:25 alkaa Huomenta Suomi -niminen ohjelma. Ohjelma on suoran lähetyksen kautta toimiva ohjelma kuten aiemmatkin. Kyseessä on tarkoitus herätellä jälleen keskustelua ihmisten arkeen. Suomalainen osaa tarvittaessa puhua muustakin kuin säästä, joten tässä yksi vaihtoehto. Ohjelma kuitenkin tuo toimittajiensa kautta varsin näkyvästi esille mielipiteitä ylhäältä johdettuna, joten nukun suosiolla tämänkin ohjelman takia pitempään. Nelosen aamunvirkut herkut toivovat tv:n ääreen jo ennen kuutta. Taitopelit niminen ohjelma punnitsee kakkosen tavoin ihmisten sanallista hoksaamiskykyä eri sanapelein. Kotiviihteeksi ja kilpailuksi ohjelma pitää kyllä mielestäni paikkaansa, mutta onko järkeä itse osallistua peliin maksamalla itseään kipeäksi mahdollisen voiton perässä? Ei ole ainakaan allekirjoittaneen mielestä. Muistaakseni tässä ohjelmassa on vielä sekin, että itse voiton saanti edellyttää erilliseen finaaliohjelmaan pääsyä. Kyseinen ohjelma on digikanavilla ja muistaakseni tällaisen ihmisen elämänrytmille juuri vaikeaan aikaan. Ota tai jätä, minä jätän ja nukun. Subtv on kanava, joka on saman omistajan kuin MTV3 ja tarjoaa kuudeksi heränneille ohjelman nimeltä Sub chat. Ohjelmaan voi ihmiset lähettää tietyin rajoituksin erilaisia tekstiviestejä normaalitekstiviestiä kalliimmalla hinnalla. Ohjelmassa ei ole vieraita, eikä myöskään ihmistä, joka lukisi ääneen viestejä. Muun muassa näistä syistä ihmisen ei tarvitse ottaa aamuun välttämättä Subtv:n televisiotarjontaa. Ruotsin ykkösellä on Gomorron Sverige alkaa aamu seitsemältä, kestäen hieman yli kymmeneen. Kokemusta ei ole, joten saattaisi olla jopa tutustumisen arvoinen asia myös länsinaapurimme aamu-tv -tarjontaan joskus, kun herääminen sopii yhteen ohjelman kanssa. MTV Finland eli Music TV tarjoaa aamulla valveilla olijoille kuudelta alkavan Sunrise -ohjelman, joka kestää kolme tuntia. Tästäkään pitkästä ohjelmasta ei ole kokemusta, joten en voi sanoa mielipiteitä. Urheilukanava tarjoaa aamulla pitkää ohjelmaa kaipaaville 9:45-11:40 lentopallon maailmanliigan finaalin Venäjä-Brasilia. Tulosta tietämättömille en kerro tulosta, mutta voin kertoa, että kyseessä on varmasti laadukas lentopallo-ottelu lajin ystäville. Tosin Peli on pelattu tosin aika päiviä sitten. Eurosport antaa ihmisten nukkua pisimpään ja kymmeneltä alkaa suora lähetys Kiinassa käytävästä Snooker-tunauksesta. Lähetys kestää kaksi ja puoli tuntia. 05.08.2007 - 21:38
Elokuvan suomalaisena nimenä on Aavelaiva. Kyseessä on elokuva, en ole sitä nähnyt enkä luultavasti näe huomennakaan. Ohjelman nimi ei vakuuta eikä etukäteistieto. Tuon takia elokuva toisaalta pitäisi katsoa, mutta ei siltikään. Ensinnäkin elokuva on kauhuelokuvaksi luokiteltu. Siinä on yksi syy, joka herättää kielteisiä fiiliksiä asiasta. Samaan aikaan ei tule televisiosta juuri muutakaan, joten en varmaan myöskään välttämättä silloin ajatuksella ainakaan tuijotta kuvaputkien tuottamia käsikirjoitetuksen jäljen palasia. Videohyllyssä sitä vastoin voi olla sellaista, jota tulee katsottua tai sitten ei.
03.08.2007 - 21:35
Jalkapallon kakkosen pohjoislohkossa käydään tälle seudulle merkittävin ottelu huomenna Oulussa, kun sarjan kärkiottelussa kohtaavat OPS-jp sekä PS Kemi. Molemmat perinteiset seurat ovat talousvaikeuksien takia vaihtaneet nimiään. Enää ei ole Oulun Palloseuraa eikä Kemin Palloseuraa. Kemiläisjoukkue voitti alkukaudesta oululaisvastustajan 3-0. Kummatkin joukkueet tavoittelevat ilmeisesti paikkaa ylemmällä sarjatasolla ja sisältävät paikallisille laji-ihmisille mielenkiintoisia pelaajia. Kokemusta Perämeren pohjukan joukkueissa näet riittää. Kemiläisjoukkueen paidasta löytää muun muassa Esa Savolaisen sekä Oulussakin pelanneen maalivahdin Sami Mäkipörhölän. Mikäli PS Kemi sattuisi nousemaan ykköseen, valtakunnallisessa sarjassa olisi tämän jälkeen mahdollisesti kolme joukkuetta Lapin läänistä ellei RoPS tai TP-47 satu nousemaan tämän kauden jälkeen jopa Veikkausliigaan. Lisäksi sarjaan saattaa AC Oulukin tipahtaa, ellei joukkue paranna otteita lähiaikoina.
Oululaisjoukkueesta löytyy viime kaudella AC Oulua liigaan nostaneita miehiä. Maalivahti Mikko Siivikko, peräpään Jussi Äijälä, pelinrakentamisen erikoimiehet Harri Saarela, Janne Kauppila ja Jefferson Pires sekä hyökkäyksen Dragan Pejic. Liigassa viime kaudella pelasi Pietarsaaren Jarossa Ville Väisänen sekä Seth Ablade Kuopiossa. Abladesta ja Pejicistä kaverini kanssa puhuttiin jopa ennen kauden alkua siihen malliin, että onko kyseessä jopa oululaisen jalkapalloilun pelottavin kärkipari? Tämä arvio esitettiin sen jälkeen, kun AC Oulun liigapaikka oli varmistunut. Lisäksi oululaiskokoonpanossa on Jukka Puurunen, joka pelasi viime kaudella liigaa Vaasassa ja toiseksi ylimmäistä sarjatasoa Oulussa. Toinen ottelu, joka on lauantaina sarjassa merkityksellinen tänne pohjoseen päin pelataan Kuopiossa. Sarjan kestomenestyjänä tunnettu Kings Kuopio kohtaa toisen oululaisjoukkueen eli OLS:n. Lohkovoittaja menee joukkueista kauden päätteeksi suoraan ykköseen ensi kaudelle. Sarjataulukko kärjen osalta ennen huomisen otteluita kärkipäässä näyttää seuraavalta, suluissa tämän hetken maaliero: PS Kemi 29 (+21) 02.08.2007 - 19:20
Eilen kerroin jotain muistoja Jyväskylästä ja ralliautoilusta. Nyt on vuoro kertoa perjantaina alkavista Kalevan kisoista. Kalevan kisat on nimi, jolla Suomessa kutsutaan yleisurheilun SM-kisoja. Tänä vuonna nämä kolmipäiväiset kisat käydään Lappeenrannassa Kimpisen stadionilla. Yhdeksän vuotta sitten kisat käytiin Oulussa. Palkintoihin oikeutetut tilastot niistä kisoista löytyvät täältä. Itse asuin siihen aikaan Jyväskylässä juuri, mutta tulin katsomaan kisoja kuitenkin syntymäkaupunkiin. Tuloksia seuratessa ei voi olla muuta kuin ihmettelemättä joitakin tosiasioita niin nimien kuin tulosten muodossa. Miesten pituushypyn Suomen mestaruus mahdollisesti Tommi Evilän poissaollessa ratkeaa suurinpiirtein samalla tuloksella. Jos taas Evilä on mukana, voidaan todeta miehen kunnon olevan arvoitus ja nähdä suoritus, joka joko häikäisee tai hämmentää suomalaista penkkiurheilijaa.
Moukarinheitto miesten puolella on kummallinen. Yleensä lajia pidetään yli kolmekymppisten lajina, mutta Olli-Pekka Karjalaisella on ensimmäinen SM-kulta juuri Oulusta, jonka jälkeen hän on Suomessa voittanut aina. Nyt kuitenkin uskon, että David Söderberg voi antaa kovankin vastuksen. O-P on nyt vasta 27-vuotias. Naisten puolella Karjalaisen kanssa samaa ikäluokkaa edustavat pikajuoksijoista Johanna Manninen sekä Heidi Hannula. Muita sen ajan mitalisteja nykyurheilijoista ovat ainakin Sini Pöyry, Johanna Halkoaho sekä Paula Tarvainen (tyttönimeltään Huhtaniemi). Kalevan kisoista muistona tulee mieleeni se, että olimme kolmestaan tuttavaporukalla katsomassa kisoja. Yksi sen ajan tuttuni ei siihen aikaan voinut sietää yhtä suomalaista huippu-urheilijanaista. Hänelle oli naisen julkisuuskuva tuonut riittävästi vastenmielisyyttä. Tuttuni oli nähnyt aiemmin kyseistä henkilöä ja tuli meille kertomaan yhtä ja toista hänestä. Minä ja tuttavani kuunneltiin hämmentyneinä nuoren miehen palopuhetta. Emme oikein osanneet yhtyä hänen ajatuksiin. Vähän ajan päästä kyseinen urheilijatar menikin kävelemällä meidän ohitse. Tuttu oli selän takana sanonut paljon sellaista, minkä voi ihmisestä nimenomaan vain julkisuuskuvan kautta saada eikä normaalilla ihmisen kohtaamisella. Muuten viikonlopun ennustamisen osalta annan sään osalta vastuun muuall, joten siihen en sano vielä mitään. Näistä jotain lisätietoa antakoon ensi alkuun vaikka Foreca tai Ilmatieteen laitos. 29.07.2007 - 23:40
Päivän ajatelma: Tuleva on pian jo mennyt, menneen muisteleminen muistuttaa erilaisista hetkistä. PS: Jollekin blogini aktiiviseurajalle tiedoksi, että FC KooTeePee voitti Veikkausliigassa Pietarsaaren Jaron Kotkassa maalein 2-1. 27.07.2007 - 16:13
Päivän ajatelma: Päivän aikana kahdesti katsottu lämpömittari tuo vaihtelua kesäpäivään 26.07.2007 - 22:33
Päivän ajatelma: Tuuri on elämän aliarvostuimpia taitoja.
Päivän hyvä urheilu-uutinen: Kouvolan Pallonlyöjät voitti Pattijoen Urheilijat Päivän itsepäisyys: Minä en sateenvarjosta tykkää. Päivän sää: Ulos päästyä alkoi satamaan, kotiin takaisin päästyä paistoi jo aurinko. 24.07.2007 - 22:24
Päivän ajatelma: "Elämän pituinen kärrynpyörä on itse asiassa aika haastava kiepautus."
Päivän juoma: Punainen maito Päivän liikunta-annos: Pyörälenkki klo 21:30-22:00 -välisenä aikana kolmen lähiön alueella Päivän ruoka sisälsi muun muassa: Kolme kananmunaa ja kolme grillimakkaraa 21.07.2007 - 20:22
Päivän kauppareissu: Tuotti enemmän ostoksia kuin mitä oli aikomus
Päivän musiikki: Ihmemies MacGyverin tunnusmusiikki Päivän ruoka: Pinattikeitto ja kananmuna Päivän tv-tarjonnan kohokohta: Simpsonit-maraton 19.07.2007 - 20:50
Päivän herkku: Ingmanin Totally Black -jäätelö
Päivän odotus: Pelle Miljoonan keikka Päivän ruoka: Vähän ranskalaisia perunoita, ei juuri millekään maistuneita nuudeleita mutta hyvänmakuista lohta. Päivän sarjakuva: Viivi ja Wagner 30.06.2007 - 12:58
Äidinkieli..................... 8 Keskiarvo.................... 8,6 Testi löytyy täältä. Sain jokin aika sitten saman tuloksen myös lyhyessä testi. Hyvää heinäkuuta kaikille. 24.06.2007 - 23:22
19.06.2007 - 10:06
Oltiin avopuolisoni kanssa iltakyläreissulla yhden kaverimme luona. Suuri kiitos hänelle hyvästä lakritsikastikkeesta lakritsijäätelöstä, vaikka allekirjoittanut ei pikaliittimistä mitään ymmärräkään. Kyseessä on sisäpiiri juttu joka liittyy eilisiin keskusteluihin, mutta olkoon tällä kertaa sellainen. Voisinkin muita blogini lukijoita arvuuttaa sen verran, että mihin tämä 'pikaliitin' asia liittyy?
17.06.2007 - 23:02
Menomatka DVD-soittimen hakuun meinasi tuottaa vaikeuksia, kun lainasin avopuolisoni pyörää ja menomatkalla siitä irtosi polkimien vierestä lokasuoja ja sitä myötä ketju. Sain kuitenkin taivutettua rauhanomaisesti hieman lokasuojaa, että pystyin asentamaan ketjun kiinni ja lokasuojan siten, ettei se häiritse ajamista. Taitava ystäväni laittoi sen vielä kuntoon hänen luokse päästyäni, joten suuri kiitos hänelle siitä. Niinpä ei ollut lainkaan häpeällistä kertoa avopuolisolleni, että olin melkein hajottanut hänen pyöränsä ajokunnottomaksi ensimmäisellä lainauskerralla. En aio kuitenkaan luopua vanhasta VHS-nauhurista. En muista, olenko koskaan kertonut mutta allekirjoittaneen elokuvahylly on yksinkertaisesti sitä luokkaa, että kaikkea ei ole ehtinyt katsomaan. Tänään tuli lisäksi nauhotettua kohta puoliin päättyvä meänkielinen elokuva Populäärimusiikia Vittulanjänkältä, joka pohjautuu ruotsalaisen Mikael Niemen samannimiseen romaaniin. Elokuva on ruotsalais-suomalais-tanskalaista tuotantoa. Vittulahan sijaitsee Pohjois-Ruotsissa Pajalan kunnassa. Odotankin innolla, että kumpaakin Ruotsista eri lailla kertovaa elokuvaa pääsen joku lähipäivä katsomaan. 15.06.2007 - 21:15
12.06.2007 - 21:27
Arvostamme avopuolisoni kanssa hyvää ruokaa. Kuvassa oleva tilapäiskokki teki tänään avopuolisolleni herkullista kasvissosekeittoa, josta kokki sai myös asiallisen palkkion eli halauksen. Kokki oli tosin sitä mieltä, että hänelle olisi syytä joskus ostaa hunajapurnukka edistämään jaksamista. Olemme vahvasti sitä mieltä, että halaamalla suomalaisten tulisi kohdata toiset huomattavasti nykyistä määrää useammin.
09.06.2007 - 23:53
Tutkimusten ollessa vielä kesken tässä vaiheessa asiaa ei voida tarkemmin kommentoida, joten ei voida varmaksi todeta, onko hauista koskaan ollutkaan? Jos epäilyissä tullaan siihen johtopäätökseen, että hauista ei ole koskaan ollutkaan, voidaan asiaa helpotuksella huokaista. Muussa tapauksessa hauiksen metsästäminen eri kohteista on ensiarvoisen tärkeää. Jos tiedätte hauiksesta jotain, pyydämme kommentoimaan tätä blogia. Jos sitä vastoin ette tiedä,antakaa muita mahdollisia lisätietoja, jotka voivat auttaa tutkinnassa. Kiitos. 07.06.2007 - 21:06
Ei ainoastaan keskustan alueella ole Oulun kesässä niitä tietyömaita, nämä kuvauspaikat löytyi alle kilometrin päästä kotoani. Edelleen haluaisin tietää, mitä nämä kuvat yleensä ottaen esittävätkään.
Auttakaa siis pöljää ja kertokaa, mitä nämä kuvassa olevat rakennustyömaat oikein tavoittelevat ja ohessa olevilla rakennelmilla, mihin niillä oikein pyritään? Tahtoisin näet uskoa, että tarkoitus on hyvä. 06.06.2007 - 22:00
a) Kyllä Perustele vastauksesi! Tervetuloa Ouluun! 03.06.2007 - 17:37
02.06.2007 - 16:06
Isäni varmaan saattoi miettiä jo eilen hetken ainakin, kun sanoin hänelle meneväni eilisillaksi Pietarsaareen, että taasko pojan kulkijakesä on edessä pitkin 'Suomi-neidon' kehoa? Monena kesänä näet olisin jo tähän aikaan tien päällä liftaamassa ollut. Ensimmäiset voikukat oli yleensä maastossa siihen henkilökohtainen lähtölaukaus. Kuntia tuli tutuksi pitkin maata, pieniä ja suuria. Kesä 2004 jäi kuitenkin viimeiseksi sillä tavalla vietettynä. Kertaakaan en ole festareilla ollut enkä ulkomailla kuitenkaan liftannut. Eihän koskaan saisi sanoa "ei koskaan", joten en sanokaan siihen liittyen mitään. Liftaamisessa on omat kuviot, joita en halua opettaa enkä yllyttää kenellekään, joten jätän ne tästä pois. Erilaisten ikävien tapausten takia, mitä on joillekin liftatessa sattunut tai kuljettajille, kyytiin otto on kuitenkin vähentynyt, mikä on ymmärrettävää mutta ikävää. Elämme liian itsekkäässä ajassa. Kyydintarjoajista itselleni ovat jääneet mieleen muun muassa eräs pohjalainen kapteeni, irakilaislähtöinen perhe Savosta, serkkuni sukulainen, mormoniyksinhuoltajaäiti ja hiljainen kainuulainen rekkakuski sekä venäläisnuori, joka oli menossa anoppinsa luo juhannuksen viettoon yhtenä kesänä. Rauha on tullut silti yli 30-vuotiaan elämään, eikä tämäkään tapa elää ole toista vaihtoehtoa huonompi ainakaan. Elämä on siitä upea asia, että sen voi elää monella tavalla ja saada elämäänsä paljon. Mikään ja kukaan ei ole toistaan huonompi eikä toisen kokemusmäärää voida vähätellä. Kuvan ja tekstin lisäksi ajattelin laittaa jonkinlaisen listan siitä, mitkä biisit oikeastaan tuovat muistoja ja liittyvät menneiden vuosien kulkemiseeni ja listalla voisi olla muitakin biisejä. Top-lista ei ole järjestyksessä mitenkään. 1.Kolmas Nainen: Tytöt on kaunistuneet 29.04.2007 - 22:14
Aamulla herättyämme katsoin teksti-tv:ltä NHL-tuloksia. Samaan aikaan avopuolisoni innostui televisiossa olevasta jumpasta ja alkoi heti voimistelemaan. Eipä olisi minusta moiseen heti heräämisen jälkeen, varsinkaan vapaapäivänä. Tämän jälkeen menimme vielä pyykkituvalle pesemään pyykkiä. Eikä siinäkään vielä energiavaje iskenyt vaan piti ehtiä kävelemällä vielä lähelle kauppaan. Sen jälkeen kotiin tultuamme veimme kahdelle naapurille eilen jäänyttä täytekakkua pikkuisen. Energiavajetta ei näkynyt sunnuntaiaamupäivää viettävässä pariskunnassamme vieläkään, haimme osan pyykeistä näet kotiin kuivumaan ja osan jätimme narulle. Tämän jälkeen kuuntelimme työväenlauluja, joista Punaorvon vala on itselleni eniten mieleen. Työväenlaulujen jälkeen katsoimme hetken Suomi-Tanska -jääkiekko-ottelua, jonka jälkeen lähdimme syömään maukasta ruokaa kivassa seurassa kaupungille. Ruuaksi söin itse sellaisia vedestä pintaan nostettuja elämänsä päättäneitä eliöitä. Ottelu meni siinä samalla kotona nauhalle, jotta palattuamme voitiin hakea pyykit ja katsoa peli sen jälkeen. Nyt se peli on katsottu ja hyvin siinä leijonalauma pärjäsi Tanskaa vastaan. Tulos 6-2 oli kelpo kenraaliharjoitus ennen vappua, kun isäntämaa Venäjä on vastassa. Viro otti jo yhteen viikonlopun aikana diplomaattisuhteiden saralla Venäjää vastaan, mielestäni kannattaa valita tarkoin mielestäni millä saralla ottelee eikä aina uhota, eli naapurikarhua ei kannata sen enempää härnätä sen enempää Viron kuin Suomen suunnalla. Onneksi urheilu on harvoin sellaista, joka katkaisee yhteistyötä maiden saralla sen enempää urheilun kuin muunkaan elämän osa-alueiden saralla. 22.04.2007 - 21:14
Aamun heräämisen jälkeen olin jo täydessä vauhdissa kohti aamiaista. Sen jälkeen pakkasin pikaisesti uimavaatteet reppuun ja lähdin käyttämään vuorokausilippuni onnikassa loppuun. Kahdella onnikalla matkaa tehdän päädyin lopulta uimahalliin, jossa kävin polskuttelemassa seitsemänsataa metriä.
Kotiin tultuani olen lähinnä vaan laiskotellut ja nauttinut television antimista laiskotellen. Äsken juuri loppui 'Tanssii tähtien kanssa', joka mielestäni päättyi oikean parin voittoon ja samaan aikaan seurailin myös nuorten poikien kiekkofinaalia, jossa Venäjä voitti upeasti USA:n 6-5. Tämäkin ottelu päättyi minulle mieluisalla tavalla. Arvostan näet luovaa taitokiekkoa enemmän kuin vauhdikasta suoraviivaista peliä, jossa kuvioille ei jää niin paljon tilaa. Siinä ottelussa mieleeni jäi kaksi tulevaisuuden nimeä, joista odotan todellisia superpelaajia. Nämä nuorukaiset ovat 1989-syntyneitä Avangard Omskin pelaajia ja nimet, jotka kannattaa pistää jokaisen kiekkoseuraajan mieleen ovat: Egor Averin ja Aleksey Cherpanov. Huomenna on taas työpäivä, saa nähdä, miten maanantai menee. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille. 31.03.2007 - 00:17
Kelallakin tapaa ihmisiä töitä tekemässä. He tekevät siellä vastuullista työtä päättäen ihmisten elämään tärkeistä etuuksista. Heidän taustatietona on monimutkainen laki erilaisine koukeroineen. En tiedä, miten paljon etuuksiin on harkinnanvaraisuutta nykyisin.
Kaverini kävi työpäiväni jälkeen luonani kylässä. Hän soitti aiemmin, että hänelle oli tullut asumistukipäätös, johon tulee lähettää oikaisuvaatimus. Hänen tulonsa on pienentyneet ja hän päätti teettää Kelalla asumistukeensa tarkastuksen. Se päätös tulikin hänen sanojensa mukaan varsin nopeasti eli noin viikossa. Siitä seurasi se, että hänen asumistukensa oli myös pienentynyt. Katsoimme Kelan sivuilla olevalla asumistukilaskurilla ja hänelle tehty asumistukipäätös oli viitisen kymppiä pienempi kuin netissä oleva arvio. Tämä on yhden työttömän ihmisen asumiskuluissa varsin merkittävä summa, joten mielestäni oli tärkeää lähettää oikaisuvaatimus. Kelan päätöksiin voi lähettää tietyssä ajoissa oikaisuvaatimuksen, jotka käsitellään valtakunnallisesti Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa (viime vuoden loppuun saakka: Tarkastuslautakunta). Itse käytin Kelan sivuja iltapäivällä myös. Tein työvoimakoulutustani koskevan työmarkkinatukihakemuksen ensi kertaa netissä. Se oli varsin selkeä, joten saa nähdä, olinko täyttänyt kyseisen hakemuksen oikein? Toivotaan niin. 24.03.2007 - 23:26
Avopuolisoni oli heräämisensä jälkeen melko pian erittäin hyvin tilanteen tasalla, sillä hän teki minulle aamiaisherkuksi herkkusienimunakkaan. Sattuu olemaan nimittäin yksi suosikkiruokiani. Tämän avulla hän motivoi minua imuroimaan ja tiskailemaankin. Tiskaamisessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta imuroinnista en pidä. Jos miehelle sopivaa on kotitöistä rankinglistaa tehdä saati, että kertoo niistä näin julkisesti. Myöhemmin päivällä teimme vielä yhdessä ruuaksi makaroneja sekä paistettua lohta. Tämä herkku on meistä kummankin mieleen.
Myöhemmin päivän aikana meille tuli tuttavapari kylään. Katsoimme aluksi Simpsoneita, joissa olikin kaksi varsin erilaista jaksoa. Silti ne olivat kumpikin aika mielenkiintoisia ja tämän jälkeen joimme alkuillan kahvit ja teet. Naiset joivat teetä ja miehet kahvia. Lisäksi söimme eilen ostamiani sitruunamuffinsseja. Tämän jälkeen pelasimme neljästään Menolippu -lautapeliä. Voitto jäi siitä koitoksesta kotiareenalle niin häntäpään kuin voittajankin osalta. Minä olin viimeinen ja avopuolisoni voitti.
Illalla käytiin vielä yhdessä pyykkituvalle viemässä likapyykkiä ja sen jälkeen minua odotti tv-tunti, johon sisältyivät Urheiluruutu, Itse valtiaat ja Uutisvuoto. Urheiluruudussa lämmitti kaukalopallon näyttäminen, onnittelut vanhalle kiistakumppanille Bewe Sportille Suomen mestaruudesta.
Itse Valtiaissa oli useampi hauska vitsi ja Uutisvuotokin oli hyvä. Onneksi laitoin Itse valtiaat ja Uutisvuodon nauhalle, joten voin katsoa ne myöhemmin vielä toistamiseen. Poliittinen satiiri jaksoi lämmittää mieltäni, vaikka vaalitulos vajaat viikko sitten olikin mielestäni ihan surkea. Tämän jälkeen hain pyykit ja laittelin ne narulle yksi toisensa jälkeen, toinen toistaan erilaisen. Ehkä se tämän päivän onnellisuus on ollut sitten sitä, että arkeen kätketään maukkaita pieniä kivoja asioita hyvän ruuan ja yhdessäolon lisäksi. Jos joku mies kehtaa kommentoida, että onpa ollut naisella helppo työ vaikuttaa. Täytyy lisätä vielä, että ehdimme yhdessä katsoa televisiosta myös hiihtoa ja mäkihyppyä. Huomenna ratkeaakin, voittaako maailmancupin Adam Malysz vai Andreas Jacobsen, oma veikkaukseni menee Puolan Malyszin puolelle. 20.03.2007 - 22:33
Tällä viikolla vietetään YK:n rasismin vastaista viikkoa. Suomessakin kyseistä ongelmaa on valitettavasti. Siksi viikko onkin merkittävä meille tänne pohjoiseenkin. Usein viranomaisetkin kohtelevat maassamme olevia vähemmistöjä syrjivästi ja se ei valitettavasti tule juuri esille. Ainoa syrjimistä kohtaava ihmisryhmä ei ole ulkomaalainen. Myös monikulttuuriset pariskunnat, joissa toinen osapuoli on suomalainen saa syrjintää osakseen. Lisäksi Suomessa on vähemmistöjä, kuten saamelaiset ja romanit, joita ei valtaväestö mielestäni kohtele aina kovinkaan hyvin.
Muutakin syrjintää on esimerkiksi seksuaalisten vähemmistöjen kohdalla. Seksuaalinen tasavertaisuus eli Seta onkin tehnyt jo runsaan neljännesvuosisadan Suomessa. Seksuaalivähemmistöjä kohtaan esimerkiksi kirkon piireissä on varsin syviä ennakkoluuloja. Miksi ääriuskonnolliset liikkeet saavat Suomessa harjoittaa toisia ihmisiä ulkoistavaa toimintaa ja vielä hyväksytysti? Kukaan ei voi kuitenkaan määritellä mielestäni sitä, onko toinen uskova toista uskovaa parempi ihminen? Tähän esimerkiksi Malkus -niminen ryhmä Helsingin Setan alaisuudessa on juuri hyvä verkosto, joka ei ole yksin kristityille tarkoitettu yhteisö. Aivan toista laitaa on painostavan ilmapiirin ylläpitämistä harjoittava Aslan ry., joka pyrkii ihmisiä eheyttämään omien sanojensa mukaan seksuaalisissa kysymyksissä. Pelkkä sukupuolten välinen tasavertaisuuskin on tässä maassa monin osin lasten kengissä vielä, vaikka tasa-arvoisena maana tätä kutsutaan. Väkivaltaa tässä maassa on paljon liian lähelläkin ihmisen arkeakin. Lisäksi naisen tienaama euro ennen veroja on viidenneksen pienempi miehiin nähden. Lisäksi sukupuolten välillä on eroja työllistymisasioissa. Moni ala on vieläkin liiaksi toisen sukupuolen selkeällä enemmistöllä. Muutama vuosi sitten varusmiehiksi alettiin ottamaan naisia, sitä en näe kuitenkaan hyvänä kehityksenä. Suomessa tulisikin edistää sitä, että kummankaan sukupuolen ei tarvitse koko varusmiespalvelusta suorittaa vaan siirryttäisiin jonkinlaiseen kansalaispalvelukseen, jossa opittaisiin muitakin arvokkaita kansalaistaitoja. Näitä voisivat olla hoivatyön sekä pelastuspuolen alkeet jne. Lisäksi kansalaispalvelussa voitaisiin opettaa nuorille ihmisille eri tapoja vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin. Tämä edistäisi myös demokratiaa. 13.03.2007 - 23:14
Kotona olen ollut tänään koko päivän, muutaman puhelun olen soittanut kampanjan osalta selvitellyt jäljellä olevaa materiaalia ja miettinyt omalta osaltani sitä, miten paljon on ja miten niitä lähinnä jaetaan? Viimeisten ilmoitusten sopimista ja tilaisuusjärjestelyjäkin. Tosin pienen happihyppelyn kotipihalle tein.
Huomenna olisi jännä päivä. Kansanedustajaehdokkaaltani ilmestyy kirja nimeltä ”Irti talousväkivallasta – Reseptejä solidaariseen hyvinvointiin”. Jos olet halukas tulemaan kirjan julkistamistilaisuuteen. Kirja julkaistaan huomenna Linnanmaalla, Oulun yliopistolla luokkatilassa HU 109 ja aika on klo 14 ja siitä eteenpäin. Tule ihmeessä! Ajankohtaista asiaa tarjolla kansamme joukossa olevien kapitalistien kiemuroista eri näkökulmista. Tämän johdosta on onnekseni ollut aikaa tehdä myös jonkin verran koulutöitä. Olen koittanut opiskella tietokantaohjelman käyttöä, joka on hieman takkuista ollut eikä ole oikein ensinkään onnistunut, mutta luovuttamista ei ole havaittavissa ollut. Onko joskus siis aiheellista lyödä päätä seinään vaan siksi, että se on mukavaa vai olisiko helpompaa olla lyömättä? Alkuillasta katselin Kuopiosta tullutta mäenlaskun maailmancupin osakilpailua, jonka lomassa ehdin ottaa myös varttitunnin unet huomaamatta ja syödä lähes neljänneskilon kokoisen karkkipussin reiluun varttituntiin. Lisäksi katselin televisiosta Nolojen tilanteiden miestä eli Mr. Beania, siinä miehessä on jotain samaa toilailuissaan kuin minussa itsessäni. Kävin tuossa jokin aika sitten myös ystäväni kanssa keskustelua vakavasta aiheesta. Hänen iäkäs tätinsä voi huonosti. Hän ei syö mitään, kuumetta on yli 38 astetta. Lisäksi ilmeisesti ei tunne edes juuri mitään. Lisäksi ystäväni äiti on myös huonossa kunnossa. Näiden ihmisten välimatka on toisekseen myös aika pitkä, joten lähiomaisenakin ystävälläni on varsin raskasta. Molemmat naiset ovat olleet hänen elämälle tärkeitä ihmisiä. Loppujen lopuksi siis tänään on ollut varsin monipuolinen päivä. Elämän kirjoa monesta näkökulmasta. Olin 1990-luvun alkuvuosina vanhainkodilla töissä ja tämä vanhusten kohtelu tässä maassa on järkyttävää, kun tuntuu ettei 'laskutaitoisilla päättäjillä' ole takana ollenkaan inhimillistä ajattelua. Tämä on onneksi päättäjäehdokkaallenikin sellainen asia, josta hänellä on kokemustaustaa, joten tiedän varsin hyvin millaista kansanedustajaehdokasta olen tukemassa tiellä kohti uutta pätkätyötä. 09.03.2007 - 23:10
Avopuolisoni kävi tänään katsomassa sukunsa tuoretta jälkeläistä, jonka täti hänestä alkuviikolla tuli. Tätä aiemmin olimme käyneet uimahallissa palaverissa, johon myös palasimme sairaalareissun jälkeen. Tarkkoja ovat ohjeistukset nykyaikana siitä, ketkä saavat käydä katsomassa pienen pieniä sairaalassa. Tämän johdosta minä en sinne päässyt, joka harmittaa toisaalta. Näin kuitenkin paksun hiuskerroksen omaavasta lapsesta digikuvia jo tälle illalle. Isän ja äidin ilmeistä oli havaittavissa se riemu, josta paljon puhutaan. Se on varmasti hyvä merkki lapsen tulevaisuutta ajatellen.
Tämän jälkeen kävimme uimassa, joten palasimme uimahalliin. Uin ensimmäistä kertaa elämässäni yhtäjaksoisesti sataviisikymmentä metriä. Se oli ihmeen helppoa tänään. Saavutus tuntuu hyvältä ajatellen kesää ja luonnonvesiä. Olen kyllä iloinen siitä, että viime keväänä oli rohkeutta opetella vielä tämäkin taito elämään. Sen jälkeen siitä onkin ollut iloa monet kerrat. Ottamatta kantaa sen enempää varmuudella siihen, onko se liikunta ihmisen terveydelle välttämättä se paras harraste? Itselleni on vuosien aikana ollut sosiaaliset suhteet varsin merkittävässä asemassa elämässäni. Pienten ja suurten valintojen edessähän me joka tapauksessa päivittäin olemme, joten en voi sanoa, onko se kokonaisvaltaisesti ihmiskunnan hyvinvoinnille paras asia. Muuten päivä oli sikäli harvinainen, että vasta hieman ennen kahta jalkauduin ensi kerran ulos tänään. Olikin varsin kivaa, että ei ollut kauhea kiire heti aamusta. 29.01.2007 - 21:13
Päivän herätys: 7:10
Päivän kiukuttelu: Aamulla ei meinannut löytyä mitään sopivaa vaatetta kouluun lähtiessä Päivän lounas koululla: Yksi pieni lihapiirakka Päivän koearvosana: Sain kokeista H3 (32 / 45p.), joita en itse asiassa tiennyt edes tehdessäni kokeiksi. Tämä koe, joka herätti itsessäni tekemisen jälkeen huvitusta oli hieman ennen työssäoppimisjaksoani Päivän hämmennys: Minut kiilattiin kotimatkalla törkeästi onnikkajonossa, ihme ettei onnikka ehtinyt lähteä pysäkiltä Päivän aikana käyttämäni onnikat: 8 ja 8 Päivän ilonaihe: Tanssimme avopuolisoni kanssa kotiin tultuani kolme vinyyliltä soitettua laulua. Ensimmäiset kolme oli Miljoonasateen: Kivipuuteri, Pataässä ja Runoilija. Kaikki kolme ovat mielestäni upeita sanotuksia. Kiitos Heikki Salolle niistä. Miljoonasateen levyn nimenhän toki kaikki bändin fanit muistavat, eikö totta? Kerrottakoon, että sen levyn nimi oli "Veitsen valossa" Päivän kalaruuat kotona: Ei mitään Päivän aikana katsottujen tv-ohjelmien loput: Salatut elämät, koripallo-ottelu: Namika Lahti vs. Porvoon Tarmo, MOT Päivän nettivinkki Heikki Salon kotisivut 25.01.2007 - 23:42
Päivän mieliala: Hyvä
Päivän ahkeruus: Kirjoitin jo tänään eilisen kokouksen pöytäkirjan Päivän onnikoiden numerot: 9, 6 ja 8 Päivän myöhästymiset: Myöhästyin kahdesta eri onnikasta, numeroiltaanne olivat 61 ja 9 Päivän karkkiostokset: Turkinpippuri laku, Bisbis -laku, Rainbown toffeesuklaapatukkaa ja nougatsuklaapatukka Päivän ostosten loppusumma: 24 euroa ja 0 senttiä Päivän kysymys, johon vastasin kielteisesti: Olisiko sinulla antaa tupakkaa? (onnikkapysäkillä) Päivän kysymys, johon vastasin myönteisesti: Eikö se ole vaikeaa miettiä syöntijärjestystä, kun ostaa useamman pienen patukan? (kaupan kassa) Päivän ilouutinen urheilusta: Jokipojat voitti vieraissa sarjajohtaja Mikkelin Jukurit 3-2. Jokipoikien maalit teki Tomi Pöllänen, Juuso Akkanen ja Jani Keränen. Päivän nettivinkki: Ylen elävä arkisto / Hiroshima – yhden päivän historiaa 22.01.2007 - 21:18
Päivän tv-ohjelmapätkä: Aamu-tv:ssä haastateltiin gallup-palveluja tarjoavien yritysten johtoa, jokainen tehköön itse johtopäätökset, että onko järkeä vai ei?
Päivän erikoinen uutinen: Kittilässä poltettiin tahallaan moteittain halkoja (Netti-Kaleva) Päivän hetken kestänyt pohdintani työpaikalla: Onko Canon Pixma MP460 mitenkään erikoinen? Päivän huokaus: Työssäoppimisjakso ohi, välillä on mukava palata myös koulunpenkille. Päivän iltapala: Kaksi sämpylää jauhelihapihvien kera Päivän karkkipussin loppu: TV-mix Väri Päivän toive: Kaisa Varis valittaisiin hiihdon MM-kisoihin Päivän ikävä uutinen: Juhani Kaskeala vaatii lisää puolustusrahaa Päivän harmittelu: Aukea.net ei toimi Päivän nettivinkki: Salakuunneltua.fi 18.01.2007 - 22:40
09.01.2007 - 21:48
Päivän työ, jota kukaan ei usko minun tehneeni ellei näe: Siivosin ja luutusin yhden kaapiston
Päivän leikki työmaalla: Avaimen piilotus (olin jättänyt väärään paikkaan, mutta oikeaan hyllyyn) Päivän ehdotus työkaverilta: Sano pomolle, että jatkavat sinun työsuhdetta Päivän ehdotus entiseltä työkaverilta: Elätä jatkossa itsesi kirjoittamalla. Päivän erikoisuus: Vaihdoimme avopuolisoni kanssa kännykkäoperaattorin jokin aika sitten ja aamupäivästä sen oli aika vaihtua tänään. Otin töihin lähtiessä vahingossa mukaan avopuolisoni kortin ja tästä seurasi se, että töiden jälkeen yritin hänelle soittaa. Puhelin tuuttasi varattua. Enpä lannistunut ja koitin soittaa kymmenisen minuuttia, edelleen varattua. Tämän jälkeen hoksasin, että kyseessä oli hänen liittymäkortti. Sen jälkeen koitin soittaa omaan numerooni, puhelin hälytti mutta "itseäni en saanut siten kiinni". Laitoin sitten omaan numerooni avopuolisolleni tekstiviestin, että meillä on toisten liittymät mukana. Päivän ennennäkemätön havainto: Avopuolisoni teki karjalanpiirakoita, joita en saanut syödä. Päivän piristävä yleisöosastokirjoitus: Kansanedustaja Anne Huotarin kirjoitus Kansan Tahdossa. Päivän lukijakysymys, Ei katsottaisi, jos mehu olisi tiivistemehun ja veden sekoitusta. Siinä ei olisi oululaisten mielestä mitään erikoista Tuoremehussa se mehu ei sinänsä herätä ihmetystä vaan se purkki, joten mielestäni voit itse valita jatkossa oman tahtosi mukaan, että juotko tuoremehua vai vedellä lantrattua mehua? Päivän nettivinkki: Sotkamon Jymyn miesten edustusjoukkue (tiedottaa kuulumisia ahkerasti myös talvella) 08.01.2007 - 23:43
Päivän 'Ville Peltonen': Ville Peltonen teki viime yön NHL-ottelussa maalin Vancouver Canucksia vastaan Florida Panthersin riveissä. Ottelu päättyi kanadalaisorganisaation 4-3 -voittoon.
Päivän tungos: Aamubussi oli yllättävän täysi Päivän varsinainen unohdus: Aamulla uusien lapasten laittaminen käteen töihin lähtiessä Päivän myöhäinen ajankohta: Ruokatauko työharjoittelupaikalla Päivän tekemätön tehtävä: Postissa käynti liian pitkien jonojen vuoksi Päivän lautapeli: Menolippu, sijoituin mitaleille eli olin kolmas Päivän väärä elokuva: 007 ja Kultainen silmä – elokuvassa oli liikaa yhdistetty tyylilajeja, eikä elokuva kokonaisuutena yksinkertaisesti toiminut. Päivän lukijakysymys, Elämän tarkoitus tulisi olla kaikilla hahmottuneena jo ensimmäisten askelten aikana oppiessaan kävelemään. Jos ei kuitenkaan ole niin aikaisessa vaiheessa vielä selvillä kysymyksen pohdintaa voidaan siirtää myöhempään ajankohtaan. Tässä vaiheessa elämää koen, että elämän tarkoitus on pitää huolta ympäristöstä sekä kanssaihmisistä. Ollakseen perillä elämän tarkoituksesta jatkossakin sitä tulee päivittää aika ajoin ja huolehtia siitä, että elämässä voi olla myös sinut itsensä kanssa. Päivän nettivinkki: L-koodi 01.01.2007 - 21:47
Päivän havainto: Kaupungin järjestämään ilotulitukseen meni paljon rahaa, ne olisi voitu hyödyntää vanhainkodilla esimerkiksi asukkaiden ruokailuun. Päivän piriste: Pitkät yöunet. Päivän ihmeteko: Osallistuin siivoamiseen. Päivän musiikkinautinto: Neljä Ruusua : Ensi-ilta -cd. Päivän urheilusuoritus: Noriaki Kasai yllätti konkarina mäkiviikolla Garmisch-Partenkirchenissä olemalla kolmas. Voittaja Andreas Kuttel Sveitsistä ja paras suomalainen Matti Hautamäki toinen. Päivän menestys: Voitin menolippu -lautapelissä. Päivän lausunto: "Jäätteenmäen väitteet ovat paitsi valheellisia myös loukkaavia", vastaa valtiovarainministeri Eero Heinäluoma blogissaan Anneli Jäätteenmäelle salajuonesta. Päivän kotiasia: Laitoimme avopuolisoni kanssa kummankin runon näkyvälle paikalle kotona. Päivän lukijakysymys, Päivän nettilivinkki: Neljä Ruusua -radio 28.12.2006 - 22:40
Aamun heräämisen myötä söin aamiaisen ja jälleen katsahdin televisiosta katselemaan teksti-tv:tä ennen onnikkapysäkille rientämistä. Tiet olivat varsin liukkaat ja piti olla varovainen, että ei satuta itseään. Työmaalla tein yhden eiliseltä päivältä jääneen homman ensin ja sen jälkeen join vasta rutiiniaamukahvit. Tälle päivälle oli aika lailla odotuksia, kun pitäisi palaveri pitää esimiehen kanssa ja jutella koulun odotuksista harjoittelujaksoani koskien.
Päivä menikin ihan hyvin ja esimiehen kanssa palaverikin oikein mainiosti. Se kertoo kaiketi siitä, että jotain olen oivaltanut töissä ihan oikeinkin ja voin hyvillä mielin jatkaa harjoittelujaksoani Ruokatauolla minulla ei oikein ollut eväitä ja loppupäivästä meinasi nälkäkin häiritä. Olinpa jopa niin väsynyt päivän loppuvaiheella, että meinasin lähteä tunnin liian aikaisin töistä. Onneksi en kuitenkaan niin tehnyt, että ei tulisi sanomista. Työpaikan lähellä olevalla onnikkapysäkillä meinasin paleltua, kun oli puolen tunnin odotus. Mielestäni minulla oli riittävästi vaatteita eikä nollakelinkään pitäisi haitata, mutta Oulussa usein häiritsee järjettömän kylmä tuuli ja kyseinen luonnonilmiö vaikutti tänään osaltaan myös minuun. Harvoin jaksan säästä niuhottaa, koska sille ei mitään voi. Siitä johtuen kävinkin yhdestä kahviosta ostamassa itselleni avopuolisolleni palat lohipiirasta. Kallis, mutta tosi hyvä herkku siinä kahviossa. Kotiin päästyäni lepäsin laatikot ja rosollit loppuun syötyäni. Tämän jälkeen katsoimme avopuolisoni kanssa saippuasarjoja. Aina silloin tällöin otamme vapaata arjesta kyseisten sarjojen avulla. Jossain vaiheessa piipahdin lukemassa sähköpostit. Kesken Kauniiden ja rohkeiden tuli sen sarjan osalta vuosikymmenen ehkä erikoisin juonenkäänne. Siinä meni naimisiin pari ihmistä, jotka ovat ennenkin toki olleet naimisissa, mutta uutta avioliittoa heidän välillään ei osannut odottaa. Tosin emmepä myöskään seuraa kyseistä sarjaa niin aktiivisesti, että voisimme sanoa asiaa ihan selkeäksi. Illalla katselin nuorten jääkiekkoa MM-kisojen osalta. Ottelussa kohtasivat Suomi ja Tsekki. Suomi voitti ottelun, vaikka aika ajoin leijonanuorukaisten peli oli aika raskaan näköistä puurtamista. Työvoitto kuitenkin oli loppujen lopuksi palkinto ja taululla ottelun päätyttyä komeat 6-2 -lukemat. Oma suosikkini ulkomailla on Tsekki, joten vähän parempia otteita heille toivoisin loppukisoihin. Ottelun loputtua löysin avopuolisoni pelaamasta koneella Tetristä. Suhteemme alkupuolella hän kertoi, kuinka hän pitää kyseisestä pelistä. Omassa kännykässäni on kyseinen peli, mutta eipä se ole samalla lailla kolahtanut. Sen jälkeen avopuolisoni lähti ostamaan lähihuoltamolta meille jäätelöä, jota pääsemme nauttimaan pikapuoliin. Tässä välissä ehdimme myös saunassa käydä. Päivän politiikkaa Keskustalainen peruspalveluministeri Liisa Hyssälä kaipaa uudistusta perusturvan heikommassa asemassa olevien tilan kohentamiseen. Kuulostaapa niin vaalipuheelta kuin vaan vaalipuhe voi kuulostaa. Eipä ole neljään vuoteen kyseinen nainen ministerihommiensa aikana kyseistä äänenpainoa pitänyt, joten ihmetyttää naisen puheet nyt. Eivät ole silmissäni uskottavia. Minkähänlaisia Hyssälän konkreettiset esitykset olisivat? Niistä haluaisin kuulla. Yhdysvalloissa on hyväksytty joidenkin eläinten kloonaukset lihan ja maidon saamiseksi. Erikoiseksi asian ja entisestään epäilyttävämmäksi asian tekee pari näkökulmaa. Ensimmäinen on se, että maan kuluttajajärjestöjen mukaan väestöstä yli puolet vastustaa sitä ja toinen on se, että asiasta ei pidä mitenkään erityisesti mainita edes tuotteessa. Toivottavasti EU ei ota mallia. Sama valtio esittää jääkarhujen nimittämistä uhanalaisiksi. Ympäristöjärjestöt maapallolla kuuntelee aikeita kiinnostuneina. Se olisi näet merkki siitä, että maa myöntää ilmastonmuutoksen vaikutukset olevan peräisin myös ihmisten teoista. Jääkarhuja on arvioiden mukaan noin 25 000 enää. 23.12.2006 - 22:53
Aatonaattoaamuna nukuimme varsin pitkään eli saimme olla varsin huolettomana, kun heräsimme vasta yhdentoista aikoihin. Mietimme avopuolisoni kuitenkin, mitä kaikkea vielä kaupasta tarvitsee hakea. Jouluvalojen akkunaan asentamisen jälkeen lähdimmekin viimeiselle kauppareissulle. Ostimme muun muassa itse itsellemme lahjoja viime hetken heräteostoksista. Kumpikin kaiketi oli aivan tyytyväisiä niistä. Mitä ne onkaan, sitä ei paljasteta vasta kuin jouluaaton tekstissäni kenties.
Kotiin tulon jälkeen katselin kaksi jaksoa Simpsoneita sekä Ihmemies MacGyverin. Jälkimmäinen meni osittain nahat silmillä ja jossain vaiheessa katselin Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa? Avopuolisoni oli myös nukahtanut kesken MacGyverin. Hätkähdin vaan kesken visailuohjelman, kun sohvalta kuului unen seasta oikea vastaus yhteen kysymykseen. Avopuolisoni oli näet sohvalla avaamassa silmiään ja heräsi. Tällä kertaa jakso käsitteli arvokkaiden baseball-korttien likaista businessmaailmaa. Olikohan jakso tarkoituksella tuollainen ennen joulua? Illalla kävin vielä pesemässä pyykkiä alakerrassa ja kuinkas ollakaan paluumatkalla pyykinhaun jälkeen avopuolisoni nappasi minusta tällaisen kuvan.
Päivän uutisia |