Äänestin tänään selkeästi porvaripuolueen ehdokasta, joskus olen ennen tätä äänestänyt demaria. Rauhanneuvottelija Ahtisaari ja monivuotinen ministeri Halonen ovat saaneet ääniäni ennen tätä. Tämän lisäksi olen äänestänyt vasemmistolaisia ehdokkaita, nyt tilanne oli toinen, koska ehdolla ei ollut kuin Pekka Haavisto vihreistä ja Sauli Niinistö vielä enemmän oikealta.

Kävin molemmilta kysymässä preisdentinvaalien alla vaalitilaisuuksissa sitä, kuinka hän edistäisi Suomesta ja maailmalta köyhyyden poistamista? Molemmat vastailivat asiaan kotimaan osalta, Niinistön vastauksista uupui selkeitä ratkaisuja, kun Haavisto pyrki vastauksissa esittämään toimiakin tämän yhteiskunnallisen epäkohdan korjaamiseksi.

Haavistolla oli ajatuksia siitäkin, miten maailmalla voitaisiin asialla toimia. Niinistö ei tähän suostunut vastaamaan. Aiemmin Kokoomus on muun muassa ilmoittaut sen, että puolueella on korvat. Nyt ei ollut, koska ehdokas ei edes vastannut kysymykseeni. Samaa olen huomannut hänen toiminnassa myös television vaalikeskusteluissa. Jos kysymys ei miellytä, siihen ei vastata.

Vasemmistolaisena minulle on tärkeää epäoikeudenmukaisuutta vastaan käytävä taistelu, joten kannatan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Lisäksi minulle on tärkeää, että syrjintää ja suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan. Vasemmisto on myös rauhanliike minulle, joten presidentinvaalit sinänsä ovat aina vaikeat, koska niissä äänestetään puolustusvoimien ylipäällikköä.

Haavisto on toiminut omalla avoimella esimerkillään toiminut syrjintää ja suvaitsemattomuutta vastaan niin Suomessa kuin maailmalla. Oma esimerkki on tässä asiassa mielestäni tärkeää, avoimesti homoseksuaalina eläminen ei ole tällä planeetalla helppoa, eikä Suomessakaan juuri missään. Hienoa kuitenkin, että hän on rohkeasti tässä asiassa esillä.

Hän on siviilipalveluksen käynyt kuten minäkin. Ollessani aikanaan Lapinjärven siviilipaveluskeskuksella pohdimme muiden kanssa, miksi siviilipalvelusmiehet eivät voi saada siviilipalveluspaikkaa rauhanturvatehtävistä. Olen varma siitä, että siviilipalvelusmies voisi toimia tehtävissä hyvin. Ehdokas Haavisto on näissäkin tehtävissä ollut ja toiminut arvostusta saaden.

Ehdokas Haavisto ei ole kaikessa kanssani samaa mieltä, mutta äänestin häntä tänään silti. Jos en äänestä, en voi mielestäni valittaa. Toisaalta ymmärrän senkin, että toisella kierroksella ei välttämättä ole omille arvoille sopivaa ehdokasta. Hyväksyn sen täysin ja sallin kyllä valittamisen, koska vaalithan alkoivat ensimmäiseltä kierrokselta eikä nyt.

Silti olen kuullut läheisiltä, kuinka entisen kotiseudun suunnalta eli Pohjois-Suomesta käsin on peloteltu Haaviston persoonalla vaaleissa. Se on mielestäni raukkamaista, ikävää ja tuomittavaa, olisi syytä oikeasti herätä siihen, että Suomessa kansa koittaisi kiinnostua myös ihmisoikeusasioista omalla lähitontilla, sillä maailman ongelmat kuin lähellä olevatkin ovat tärkeitä ratkaista.