Äänestin tänään selkeästi porvaripuolueen ehdokasta, joskus olen ennen tätä äänestänyt demaria. Rauhanneuvottelija Ahtisaari ja monivuotinen ministeri Halonen ovat saaneet ääniäni ennen tätä. Tämän lisäksi olen äänestänyt vasemmistolaisia ehdokkaita, nyt tilanne oli toinen, koska ehdolla ei ollut kuin Pekka Haavisto vihreistä ja Sauli Niinistö vielä enemmän oikealta.

Kävin molemmilta kysymässä preisdentinvaalien alla vaalitilaisuuksissa sitä, kuinka hän edistäisi Suomesta ja maailmalta köyhyyden poistamista? Molemmat vastailivat asiaan kotimaan osalta, Niinistön vastauksista uupui selkeitä ratkaisuja, kun Haavisto pyrki vastauksissa esittämään toimiakin tämän yhteiskunnallisen epäkohdan korjaamiseksi.

Haavistolla oli ajatuksia siitäkin, miten maailmalla voitaisiin asialla toimia. Niinistö ei tähän suostunut vastaamaan. Aiemmin Kokoomus on muun muassa ilmoittaut sen, että puolueella on korvat. Nyt ei ollut, koska ehdokas ei edes vastannut kysymykseeni. Samaa olen huomannut hänen toiminnassa myös television vaalikeskusteluissa. Jos kysymys ei miellytä, siihen ei vastata.

Vasemmistolaisena minulle on tärkeää epäoikeudenmukaisuutta vastaan käytävä taistelu, joten kannatan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Lisäksi minulle on tärkeää, että syrjintää ja suvaitsemattomuutta vastaan taistellaan. Vasemmisto on myös rauhanliike minulle, joten presidentinvaalit sinänsä ovat aina vaikeat, koska niissä äänestetään puolustusvoimien ylipäällikköä.

Haavisto on toiminut omalla avoimella esimerkillään toiminut syrjintää ja suvaitsemattomuutta vastaan niin Suomessa kuin maailmalla. Oma esimerkki on tässä asiassa mielestäni tärkeää, avoimesti homoseksuaalina eläminen ei ole tällä planeetalla helppoa, eikä Suomessakaan juuri missään. Hienoa kuitenkin, että hän on rohkeasti tässä asiassa esillä.

Hän on siviilipalveluksen käynyt kuten minäkin. Ollessani aikanaan Lapinjärven siviilipaveluskeskuksella pohdimme muiden kanssa, miksi siviilipalvelusmiehet eivät voi saada siviilipalveluspaikkaa rauhanturvatehtävistä. Olen varma siitä, että siviilipalvelusmies voisi toimia tehtävissä hyvin. Ehdokas Haavisto on näissäkin tehtävissä ollut ja toiminut arvostusta saaden.

Ehdokas Haavisto ei ole kaikessa kanssani samaa mieltä, mutta äänestin häntä tänään silti. Jos en äänestä, en voi mielestäni valittaa. Toisaalta ymmärrän senkin, että toisella kierroksella ei välttämättä ole omille arvoille sopivaa ehdokasta. Hyväksyn sen täysin ja sallin kyllä valittamisen, koska vaalithan alkoivat ensimmäiseltä kierrokselta eikä nyt.

Silti olen kuullut läheisiltä, kuinka entisen kotiseudun suunnalta eli Pohjois-Suomesta käsin on peloteltu Haaviston persoonalla vaaleissa. Se on mielestäni raukkamaista, ikävää ja tuomittavaa, olisi syytä oikeasti herätä siihen, että Suomessa kansa koittaisi kiinnostua myös ihmisoikeusasioista omalla lähitontilla, sillä maailman ongelmat kuin lähellä olevatkin ovat tärkeitä ratkaista.

Keväällä käytiin miesten MM-kisat, jossa nuori taituri Mikael Granlund ihastutti viihdekansaa ilmaveivillä ja muilla suurilla teoilla. Tästä teosta ei puhuttaisi niin paljoa ellei joukkue olisi ottanut maailmanmestaruutta. Tämä teko oli se suuri juttu, esikuva joillekin ja jonkunlaiselle yksilökeskeiselle ajattelulle. Tämän jälkeen puhuttiin, kuinka Mikael sitä ja Mikael tätä.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi myöhemmin suurissa haastatteluissa, kuinka joukkue on Mikko Koivun joukkue. Mielestäni on aika ihmeellinen lausunto joukkueurheilun valmentajalta. Tämän vuoksi maailmanmestaruuksia ei kenties ole kahta enempää Suomeen tullut jääkiekossa. Curt Lindström korosti vuonna 1995 leijonamestarina ruotsalaisena valmentajana joukkuetta.

Saman teki kansallispelimme eli pesäpallon Sotkamon Jymyn pitkässä mitaliputkessa mukana ollut joukkueen pelinjohtajavelho Mikko Kuosmanen. Kuosmanen korosti, että joukkue on hieno. Hän ei nostanut ketään erityisesti eikä tehnyt toisesta joukkueen mukana olleesta jäsenestä toista suurempaa, oli kyse pelaajasta tai huoltajasta. Tässä on asia, mistä voi oppia? Tästä voi ammentaa yhteisöllisyyttä.

Tämän hetken ja mielestäni viime vuoden paras suomalainen joukkue eli LP Viesti naisten lentopallossa otti hiljattain sadannen voitton peräkkäin. Tekemisen taso on ollut huimaa illasta toiseen, tämä jos mikä kertoo jotain keskittymisestä ja joukkueurheilussa parhaimmillaan yhdessä tekemisen voimasta. Täällä on se huippu-urheilu, mistä pitäisi voimaa hakea yhteisönä laajemminkin.

Suomen ja Ruotsin nuoret pelasivat jääkiekon Ruutin päivän yönä MM-välierän. Ruutia ei leijonilla riittänyt loppuun asti, mutta päävalmentaja Raimo Helminen osoitti hävityn ottelun jälkeen suuruutta. Hän nosti suuruuteensa olemalla osoittamatta pelaajia tappiosta. ”Mielessä liikkuu lähinnä, että jätkät pelasivat hienon pelin.” Tätä on elämäkin, sillä vastoinkäymisetkin ovat voittoja.

Erilaisissa verkkomedioissa on jo lyöty Mikael Granlundia. Mielestäni tämä on ollut aiheetonta. Granlund näytti epäonnistuneella rangaistuslaukauksella mielestäni sen, mitä yhteiskuntammekin ja nuoretkin esimerkkinä tarvitsevat. Elämä ei ole jatkuvaa onnistumista, elämä ei ole vain huippusuorittamista, elämään kuuluvat vaikeudet ja hyvyydet, molemmat oppimista varten.

Joukkueena kestämme, joukkueena teemme yhteiskunnasta paremman paikan elää, jos haluamme.

Erilaisus on rikkaus, voimavara, joka voi viedä asioita paljon eteenpäin. Tarvitsemme paljon vielä rauhankasvatusta, jokainen, minäkin. Olemme osa palapeliä, joka etsii paikkaa ja koittaen sopia olemaan, toisen ihmisen rinnallakin, erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa. Toisilla on nimetty elämänkatsomus tai uskonto, toisilla siihen ei ole ylhäältä johdettua sanamuotoa, kuitenkin ymmärrys toisiin ihmisiin on mahdollinen ilman väkivaltaakin.

Osanottoni tapahtuman omaisille.

Sanasi jäävät,
elämästä.

Emme tiedä aikaa,
emme tiedä määrää

miten paljon kokemuksia,
kauneutta, onnea,
tuskaa, kipua.

miten paljon tätä kaikkea
me elämme.

Sanasi jäävät, elämästä.

Rakennetaan siis maastamme aseeton yhteisö eli armeijasta vapaa vyöhyke. Jos joku sanoo ehdotustani idealismiksi, sanokoon sitten idealismiksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo mahdottomaksi, sanokoon sitten mahdottomaksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo tyhmäksi, sanokoon sitten tyhmäksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo millä tahansa sanoilla, sanokoon sitten millä tahansa sanoilla, ne eivät ole haukkumasanoja yksikään.

Annetaan puolustusvoimista työttömäksi armeijan miehille jääville ihmisille kädenpuristuksena kotiin vietäviksi suklaarasia ja kaunis kukkanen (jokainen voi valita kukkakaupasta) mieleisensä. Mitä tehdään näillä kiinteistöillä, jotka jäävät yli? Monenlaista hoitoyksikköä maamme ihmisille tarvitsee, joten kiinteistöillä on käyttöä. Puolustusvoimilla on osaavaa hoitoalan henkilökuntaa, joten terveydenhuoltopuolen ihmisille jää töitä, lisäksi keittiöasiat ovat olleet monesti kunnossa, joten siltäkin puolelta on töitä. Hoiva-alan ihmisiä löytyy lisää myös työttömyyskortistoista, niin sosiaali- kuin terveyspuoleltakin.

Sotkut voivat toimia myös kantiineina vastaisuudessa, keskitytään siis terveyden- ja sairaanhoitoon, lopputuloksena hymyileviä kansalaisia, iloisempaa kansalaisilmettä ja kuka tietää, vaikkapa loppujen lopuksi myös hyöty olisi taloudellinen laajemmassakin mitassa.

Yhtään ihmistä ei tule kuitenkaan pakottaa tähän avioliittoon, etenkään aikana, jolloin yksin asuvia talouksia on maassamme merkittävä määrä. Näin ollen vaadin myös sukupuolineutraalia avioerolakia. Kahden ihmisen välinen eläminen tulee sallia sellaisessa muodossa kuin kumpikin osapuoli haluaa, mutta jos siitä ei tule yksinkertaisesti mitään, tulee myös ero sallia sellaisena kuin se on muillakin.  Ero ei tietenkään ole ykköstavoite parisuhdeasioissa, mutta kuitenkin sekin vaihtoehto täytyy ottaa huomioon, että suhde ei jostain syystä toimikaan odotusten mukaisesti. 

Näin ollen totean lopuksi, että kannatan ihmisten tasavertaista parisuhdetta ja sen tuomaa onnen mahdollisuutta, mutta myös sitä, että parisuhteen päättymiseen suhtautuminenkin muuttuisi järkevämmäksi. Monet selän takana puhumiset, toisen osapuolen puolelle asettuminen tai toisen mollaaminen varmaan vähentyisi, jos aikuisille ihmisille taattaisiin erilaisissa pariutumistilanteissa tasavertaiset oikeudet ja velvollisuudet.

Tänään tuli Kokkolan rautatieasemalla vastaan kirjoittamisen opettajani kymmenen vuoden takaa. Varsin monenlaista on sen jälkeen tapahtunut kirjoittamisessani. Muistan, kuinka käsikirjoituskurssin jälkeen ja sen aikana oli monta kertaa olo kuin päähän lyöty. Nuorelle miehelle tuntui siihen aikaan oudolta, että tekstiä pitäisi muokkailla ja korjailla, saati poistaa. Siinä iässä se oli jotain käsittämättöntä.

Sen koulutuksen jälkeen hakeuduin Lappiin tunturin alle taidepajalle, missä alkoi muuttumaan hiljalleen suhtautumiseni kirjoittamiseen. Lähetin sieltä näet yhteen lehteen yhden runoni, joka julkaistiin sekä erääseen kirjoituskilpailuun viisi runoani, joista myöhemmin sain tietää palautteen. Sijoituin yhdellä niistä runoista sen kilpailun toiseksi. Palkinto ei ollut iso, mutta kokemus sinänsä innosti todella paljon.

Kavereiden yllyttämänä siinä sitten kesän aikana työstin nopeasti ensimmäisen kirjani, joka on hyvälle ystävälleni vieläkin merkittävä kirja tuotannossani. Syksyllä se kirja sitten loppujen lopuksi ilmestyi. Sen jälkeen on ilmestynyt neljä kirjaa.

Mitä tässä vuosien aikana sitten on tapahtunut? Omalle kohdalleni olen saanut kokea erilaisia asioita muiden harrastusten parissa etenkin ihmisten kanssa, lisäksi olen muun muassa opiskellut eri asioita. Mielestäni kirjoittajan tärkeä oppi on se, että elää, kuuntelee ja keskustelee muiden ihmisten kanssa. Oma elämä ei ole kenelläkään niin värikäs, vaikka sellaiseksi kokisi elämänsä, ettei se riitä alkuunkaan materiaaliksi.

Suurin opettaja ihmiselle on mielestäni toinen ihminen. Erilaisuuden ymmärtäminen toisessa ihmisessä ja samanlaisuuden kokeminen on jotain merkityksellistä mielestäni. Tärkeintä ei ole koskaan se, että toista ihmistä ymmärtäisi täysin aina niin, mitä hän haluaa elämällään meille antaa vaan se, että ymmärtää siinä ihmissuhteessa (mikä sen muoto sitten onkaan) jotain. Me olemme erilaisia miehiä tai naisia, ihmisiä kaikki,

Istun parhaillaan junassa, kun tätä kirjoitan. Katson sivuille ikkunasta, näen järven ilman ainuttakaan kalastajaa. On ymmärrettävä veden mahdollisuuksia, kuinka se antaa ihmisille erilaisia asioita eri vaiheissa, mutta myös hyväksyttävä, että kaikkea ei tarvitse aina.

Elämä on kummallisten asioiden kummallinen totuus, joka ei selviä varmaan koskaan täysin, mutta yhdessä erilaisten ihmisten kanssa voimme oppia siitä paljon. Emme ole vain sitä, miltä näytämme vaan sitä, mitä me elämme.

”Minä haluan kiinnittää huomiota siihen, että tämä homomyönteisyys ei ole sattuma. Kyseessä on suunniteltu operaatio, jossa ihmisten mielipiteitä muokataan pikku hiljaa homomyönteisimmiksi. Kyse on aivopesusta.” ja ”Kaiken homopropagandan tarkoituksena on ollut ja on tuhota eri sukupuolten välinen luonnollinen erilaisuus ja perinteinen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta syntynyt perheyhteys.” - nämä ajatukset ovat loviisalaisen Jouko Pihon, joka on Itä-Uudeltamaalta lähdössä eduskuntavaaleihin ehdolle. Muu osa kirjoituksesta löytyy täältä. Tämä on viime viikolta peräisin.

Ihmetyttää, mitä meille syötetään? Mitä meille ylhäältä annetaan? Olisiko aikaa ajatella asioita itse eikä miettiä jotain vuosituhansien takaa olevia kirjoja? Voisi myös miettä sitä, että tutustuisi ihmiseen kasvotusten eikä vaan ennakkoasenteiden ohjaamana.

Hyvästä teosta,
toiselle ihmiselle
tänään osani.