Aikaisin aamusta lähdin jo tulevan kansanedustajaehdokkaani kanssa kohti Haukipudasta, jossa olivat Haukipudas-päivät. Siellä olikin paljon ihmisiä ja tapasin muita vasemmistolaisia sekä tätini hänen miehensä kanssa. Sukulaiskuulemiset jäivät tällä kertaa vähemmälle, mutta muuten tapahtuma oli varsin antoisa. Ehdin rupatella myös viime lukuvuonna runopiirissä yhtä aikaa olleen ihmisen kanssa, jonka kanssa on pohdittu yhteistä runotapahtumaa Haukiputaalle. Sen suunnitteleminen on ollut viime aikoina jäissä. Nyt tuumasimme asiaan, että josko suunnittelisimme tapahtumaa vasta keväällä enemmän.

Jouduin jättämään Haukiputaan Jatulin varsin aikaisin ja lähdin takaisin Ouluun, jossa odotti muun muassa Tsetsenia-Venäjä-Suomi -keskustelutilaisuus. Paikalla oli Amnestyn alustaja sekä Rauhanpuolustajien alustaja. Tilaisuus valottikin monella tapaa kyseistä Tsetsenian sotaa. Kaiken kaikkiaan vuosien varrella on kuollut peräti 200 000 tsetseeniä ja 300 000 on Venäjällä sekä Ingushiassa pakolaisina. He eivät silti ole niin sanotusti pakolaisleireillä vaan etupäässä irtolaisina, eikä heidän turvallisuus ole yhtään taattu. Tsetseenejä on kaiken kaikkiaan noin miljoona, heitä asuu etupäässä Tsetseniassa, Dagestanissa ja Venäjällä. Tsetseenejä kuitenkin katoaa paljon myös jäljettömiin hämärien kaappausten myötä.

Omat johtopäätökseni ovat, että sodan merkittävä syy on öljy. Venäjältä menee Ingushian ja Tsetsenian läpi öljyputki Dagestaniin, josta putki jatkaa Kaspianmerelle, missä on kuulemma valtavia öljyesiintymiä aivan kuten muun muassa Saudi-Arabiassa. Toinen lähellä oleva putki menee Turkista Georgiaan ja sieltä Azerbaidzhanin kautta Kaspianmerelle, tämä sitä vastoin on Yhdysvaltojen hallinnoima. Georgia haluaa tästä syystä Naton jäseneksi pian ja siksi heillä on nyt nokkapokkaa myös pohjoisnaapuri Venäjän kanssa. Tästä syystäkin myös heidän puolelta tuleva terrorismi ei ole yhtään yllättävää. Tärkeintä olisi kuitenkin saada sinne seudulle rauha, mutta se voi olla monin tavoin yhtä vaikeaa kuin Lähi-idässä.

Kolmas mielenkiintoinen tapahtuma tänään oli runoiltapäivä Nispero Kirjakahvilassa (Pakkahuoneenkatu 5), jossa oli neljä virolaista runoilijaa: Elo Viiding, Jan Kaus, Mathura sekä Jürgen Rooste, joista Kaus toimii virolaisen kirjailijaliiton puheenjohtajana. Merkittäviä uuden ajan kirjoittajayhdistyksiä Virossa toimii kaiken kaikkiaan neljä. Näiden neljän lähtökohdat kirjoittamiselle ovat varsin erilaisia. Merkittävimmäksi yhteisöksi he mainitsivat Erakondin, jonka olemassaolosta on silti kahdenlaista totuutta. Erakonda -nimi tulee sanaparista, jotka tarkoittavat erakkoa ja poliittista puoluetta.

Jan Kaus jatkoi kirjoittamisen vaikuttavuudesta, että "Kirjallisuus ei ole enää vain ase vaan asenne!" Sikäläiset kirjoittajayhdistykset esiintyvät muun muassa kirjakaupoissa, kouluissa, poliisilaitoksella sekä liike-elämän tilaisuuksissa. Tulevaisuuden he näkevät osittain valoisina, vironkielisiä kirjoja tulee enemmän, mutta lukijoiden määrästä he ovat huolissaan. Tästä esimerkkinä osa nuorista ovat tutkimuksissa maininneet parhaaksi kirjaksi Virossa Cosmopolitanin ja alle16-vuotiaat virolaiset eivät tiedä, mikä Neuvostoliitto on tai mikä se on ollut. Tallinnassa on neljästä viiteen suurta kirjakauppaa ja Tartossa kaksi. Virolaiseen kulttuurinautintoon liittyi myös näiden neljän runoilijan runonlausuntaa sekä Jürgen Roosten laulanta omasta runostaan.

Tämän jälkeen riensin pikaisesti vielä ruokakauppaan, josta päästyäni bussipysäkillä juttelin vanhemman naisen kanssa, joka kertoi omista joulusuunnitelmistaan. Hän oli menettänyt viimeisen vuoden aikana paljon läheisiään ja pohti joulun viettämistä yksin. Tämä tuntui karmaisevalta ihmiskohtalolta, kun hän kertoi suhteestaan näihin ihmisiin, jotka ovat kuolleet varsin lyhen ajan sisällä. Naisen elämästä tuli mieleeni tutkimukset, joiden mukaan tämän päivän vanhukset ovat usein varsin yksinäisiä. Itsekin kerroin menettäneeni tammikuun lopussa mummoni. Mummoni oli 95-vuotias kuollessaan ja useana jouluna olen käynyt hänen luona kylässä, jos olen lähellä asunut.

Päivän tarkemmat poliittiset pohdinnat seuraavaksi

Ulkomailta tulee mieleen Yhdysvaltojen kritiikki ihmisoikeusneuvostoa kohtaan. Kritiikki on varmasti maan etujen mielestä aiheellista, koska heidän maan käsitys edistettävistä ihmisoikeuksista on monesti varsin kyseenalainen. Kotimaan uutisista ensinnäkin on valitettavan pakko kommentoida tuoretta gallupia, jonka mukaan kansan enemmistö ei halua Naton jäsenyyttä. Tästä olen enemmistön kanssa täysin samaa mieltä. On kuitenkin ikävää, että median edustajat yrittävät kuitenkin keinolla millä hyvänsä tiedottaa toisenlaisen linjan paremmuutta, miksihän kansa ei tämän johdosta peru lehtitilauksiaan?

Toinen kotimaan poliittinen uutinen on, että kolme suurinta puoluetta (Keskusta, SDP ja Kokoomus yrittävät tukahduttaa ensi vuoden eduskuntavaaleja siten, että ne olisivat pääministerivaalit. Eihän vaaleissa mitään pääministeriä kevättalvella valita vaan kaksisataa kansanedustajaa uudelle toimikaudelle. Kolmas poliittinen uutinen koskee kulttuuriministeri Tanja Saarelaa (entistä Vienosta ja Karpelaa). Keskustalainen ministeri puolusteli kovasti 1,8 miljoonan euron leikkausta ystävyysseuroilta ja kulttuuriyhdistyksiltä. Ministeri ei kainostele tätä julkisen vallan syrjintää vaan sanoo sen olleen tietoinen poliittinen valinta. Tällä samalla rahalla Oulun vesi myisi vettä kulttuuriministerillemme 1 607 412 000 litraa. Tämä tekee torstain kirjoituksessani viittaamiini 2 000 000 ripuliin kuoleviin lapsiin 803 litraa henkeä kohti ja heidän kohdalla 2,2 litraa per päivä. Suomessa sanotaan, että ihmisen on hyvä juoda 2 litraa nestettä päivittäin. Onko ministerimme sitten valmis sijoittamaan tämän muun muassa puhtaasta vedestä kärsiviin maihin sitä vastoin?

257255.jpg
Sotkamon stadionilla pesäpallloa katsomassa
15.8.2006 Sotkamon Jymy - Nurmon Jymy.