Aamulla heräsin ensi kerran kuuden maissa, kun avopuolisoni oli yön tehnyt omia tehtäviään. Pirteän oloinen hän oli, mutta ihmettelin energiaa kummasti ja kehotin häntä itsensäkin takia tulla viereeni nukkumaan. Heräämiseni kuitenkin liittyi minun käyttäytymiseen eikä hänen. Hän pelästyi näet minun unissaan puhumistani. Sellainen selän takana ei varmasti ole yhtään ilahduttava kokemus kesken yön, jos itse on hereillä.

Koulupäivään mahtui omalta osalta esitelmäni videointi sekä muiden luokkakavereiden esitelmiin myönteisen palautteen jakaminen. Mielestäni luokkakavereiden esitykset olivat kiinnostavia monella tapaa, joten kehuja oli varsin helppoa antaa erilaisista asioista. Ylihuomisen etätehtävä annettiin jo ja siihenkin olisi varmaan hyvä paneutua jossain määrin ainakin jo tänään, alustavasti sitä toki käytiin jo koululla kuitenkin. Perjantaina se täytyy vasta joka tapauksessa tehdä.

Alkuillasta meillä pidettiin pari kokousta, kokoukset menivät varsin nopeasti ja vaivattomasti. Tuollainen rytmi sopisi varsin hyvin jatkossakin. Ehdittiin kokousten välillä jopa pullakahvit tai haluajat teet nautiskella. Nyt olisi tarkoitus tämän blogitekstin jälkeen alkaa viettämään avopuolisoni kanssa yhteistä aikaa.

Maailman politiikkaa

Kiitoksia jakelen maamme presidentin matkasta kohti Saksan pääkaupunki Berliiniä. Siellä on globalisaatiokonferenssi, joka käsittelee sosiaalista ulottuvuutta. Tapahtuman järjestää sikäläisen valtion työ- ja sosiaaliministeriö. Toivottavasti konferenssissa saadaan myös oikeita tuloksia eikä puhuta ainoastaan korulauseita.

Toinen asia sitä vastoin koskettaa pääministeriehdokkaaksi itsensä nimittämää Eero Heinäluomaa. Hänelle on saapunut 400 000:n kansalaisen vetoomus koskien sairaanhoitajien ja ensihoitajien matalaa palkkaa. Vetoomuksella pyritään vaikuttamaan valtiovarainministeriin. Osoite on oikea ja tavoite myös, toivottavasti toisinaan kivikasvolta tuntuva Eero puuttuu tähän yhteiskunnalliseen epäkohtaan ja saa sen myös muun hallituksen sekä eduskunnan myötävaikutuksella korjattua.

Irakissa on sitä vastoin ollut verisin kuukausi sitten Yhdysvaltojen johdolla saapuneiden miehittäjien. Siviiliuhreja on 3709 kappaletta. Keskimäärin summa on satakaksikymmentä ihmistä. Eilen bussissa kotiin tullessani kuulin lauseen: Kuinka paljon ihmishenki maksaa? Tämä tosiaankin tulee tässä väkisinkin mieleen. Lisäksi miehittäjämaista suurimman presidentin mukaan, maassa ei enää sodita. Silti nämä 3709 jokainen on kuollut väkivaltaisuuksista johtuen. Sodan määritelmä on siis hämärtynyt, jos sitä sanaa enää edes joidenkin päättäjien sanavarastossa enää tunnetaankaan.