Aatonaattoaamuna nukuimme varsin pitkään eli saimme olla varsin huolettomana, kun heräsimme vasta yhdentoista aikoihin. Mietimme avopuolisoni kuitenkin, mitä kaikkea vielä kaupasta tarvitsee hakea. Jouluvalojen akkunaan asentamisen jälkeen lähdimmekin viimeiselle kauppareissulle. Ostimme muun muassa itse itsellemme lahjoja viime hetken heräteostoksista. Kumpikin kaiketi oli aivan tyytyväisiä niistä. Mitä ne onkaan, sitä ei paljasteta vasta kuin jouluaaton tekstissäni kenties.

Kotiin tulon jälkeen katselin kaksi jaksoa Simpsoneita sekä Ihmemies MacGyverin. Jälkimmäinen meni osittain nahat silmillä ja jossain vaiheessa katselin Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa? Avopuolisoni oli myös nukahtanut kesken MacGyverin. Hätkähdin vaan kesken visailuohjelman, kun sohvalta kuului unen seasta oikea vastaus yhteen kysymykseen. Avopuolisoni oli näet sohvalla avaamassa silmiään ja heräsi. Tällä kertaa jakso käsitteli arvokkaiden baseball-korttien likaista businessmaailmaa. Olikohan jakso tarkoituksella tuollainen ennen joulua?

Illalla kävin vielä pesemässä pyykkiä alakerrassa ja kuinkas ollakaan paluumatkalla pyykinhaun jälkeen avopuolisoni nappasi minusta tällaisen kuvan.

312150.jpg

Päivän uutisia

Verenluovuttajia kaivataan heti joulun pyhien jälkeen. Runsaamman väkiluvun kaupungeissa ensimmäinen mahdollinen joulunjälkeinen luovutuspäivä on jo tiistaina olevana tapaninpäivänä.

Mohammed Abbas ja Ehud Olmert ovat tavanneet yllättäen. Tapaamiskohde oli Jerusalem. Tietoa Palestiinan sekä Israelin johtajan tapaamisesta tuli vasta pari tuntia ennen kohtaamista. Vankien vapauttamisesta ei päästy sopuun, mutta muuten on erinäisiä myönnytyksiä ilmeisesti kumpikin osapuoli tehnyt.

Sudanin hallitus on hyväksynyt epävirallisesti Darfuria koskevan YK:n suunnitelman. Eilen Annania ylistämäni mielipide ei siis tullut ihan tyhjästä. Tässä näkee, että YK:ta tarvitaan vieläkin ja länsimaatkin voisivat sen hyväksyä toimintamenetelmissään, kun koittavat parantaa maailmaa.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välillä sitä vastoin on kipinää ja tappuraa. Maan esikuntapäällikkö Kim Jong Chun ei kertonut kuitenkaan keinoista, mitä Pohjois-Korea aikoo käyttää. Yhdysvallat vaativat maan suostumaan aseistariisuntaan ilman, että saisi takeita pakotteiden poistumisesta. Tämänhän voisi tulkita siten, että Yhdysvallat odottaa aseistariisuntaa ennen kuin voisi lähteä maahan sotaretkelle.