Aamu alkoi nukkuen auvoisen pitkiä yöunia, joiden päätteeksi herätys pärähti kello 10:20. Tiesin, meneväni avopuolisoni kanssa samaan bussiin, joten päätin tehdä meille molemmille aamiaista. Menuun sisältyi tänään leipää pikkuisen, c-vitamiinipuriste vedessä sekä teetä. Jotain tästä listasta varmaan uupuu, mutta se ei haittaa. Avopuolisoni matka kohdistui sairaalaan rutiinikäynnille ja oma matka toiselle puolelle kaupunkia tulevalle työssäoppimispaikalle sopimusta kirjoittamaan.

Täältä lähdettyäni lähdin takaisin kaupunkiin ja koitin arkeamme piristää ostamalla valmiiksi jo loppuviikon ruuat. Ostin muun muassa pitkästä aikaa juustopastaa, josta avopuolisoni teki ruokaa. Tämän lisäksi oli pinaattiohukaisia. Ruoka onnistui mitä mainioimmin ja niinpä sen jälkeen olikin hyvä mieli lähteä kohti Hyvinvointivaltion vaalijat ry.:n järjestämiin iltamiin, joita ollaan itse oltu järjestämässä.

Paikalla oli muun muassa hyvinvointivaltion teesien naulaamista kaupungintalon edessä, paneelikeskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, Elämys eukot -niminen teatteriryhmä Meri-Lapista sekä runonlausuntaa minun ja avopuolisoni osalta. Paneelikeskustelun osallistuivat istuva kansanedustaja Liisa Jaakonsaari SDP:stä, Femattacin aktiivi Kaarina Kailo, Attac-aktiivi Topi Kanerva, Perussuomalainen opiskelija Veli-Pekka Kortelainen sekä kirkon edustajana tuore ääniharava Arto Kouri Kiimingin seurakunnasta. Puheenjohtajana paneelissa toimi Terttu Kuusela Haukiputaalta. Lisäksi tilattuja puheenvuoroja käytti entinen koulukaverini Tytti Tuppurainen SDP:stä, Satu Haapanen Vihreistä sekä Vesa Suominen Attacista. Paneeli oli värikäs ja yleisökin lämpeni lopun lähestyessä.

Elämys eukot esittivät arjen kokemuksia vanhenevan naisen näkökulmasta. Heidän esitys oli erittäin puhutteleva, mutta kaikesta huolimatta mielestäni varsin hauska. Runojen lausunta minulla ja avopuolisollani meni hyvin omasta mielestäni. Olemme harvoin esittäneet ainoastaan kahdestaan, mutta tällä kertaa tuntui varsin hyvältä. Kumpikin olimme nähneet toisten runot etukäteen, mutta järjestystä emme mitenkään olleet yhdessä muotoilleet. Hyvinvointivaltion säilyttämisestä oli tilaisuudessa aika lailla yhtenäinen kanta, mutta siitä täytyy pitää meteliä, että se myös säilyy. Aika antaa tuleville kansanedustajille valtakirjoja on jälleen keväällä ja silloin kannattaa olla hereillä.

Päivän politiikkaa

Sitä taisi tulla jo aika lailla tuossa aiemmin. Pakolaispolitiikan osalta voi sanoa, että Suomeen on tullut tänä vuonna vasta kymmenes kiintiöpakolaisista. Demariministeri Tarja Filatovin johtama työministeriö syyttää demariministeri Kari Rajamäen johtamaa sisäministeriötä syrjinnästä muun muassa muslimeita kohtaan. Rajamäen eroa olen jo aiemminkin vaatinut ja kyseinen ministeriö luonnollisesti kiistää kaiken. Totuus kuitenkin lienee aiheellinen, ja mielestäni Suomi voisi ottaa pakolaisia tähän maahan lisää.

Seuraavat uutiset koskevat Latinalaista Amerikkaa. Ecuadoriin on valittu vasemmistolainen presidentti. 56,67 prosentin kannatuksella valittu henkilö on Rafael Correa. Onneksi olkoon toveri Correa! Toinen vasemmistolainen presidentti on valittu Venezuelassa. Vasemmistolainen presidentti Hugo Chavez on saanut jatkokauden. Toistaiseksi äänten lasku on vielä kesken, mutta Chavez on voittanut. Onnittelut toveri Chavezille myös! Nämä molemmat demokraattisesti toteutetut vaalit pakottavat Yhdysvaltojenkin miettimään maan politiikkaa.

Kolmas uutinen Latinalaisesta Amerikasta koskee alueen suurinta valtiota Brasiliaa. Maan pohjoisosiin perustetaan maailman suurin trooppisen metsän suojelualue. Alueen suuruus on 16,4 miljoonaa hehtaaria. Tässä nähdään, että luonnonvarojen jatkuvalle riistolle voidaan tehdä myös stoppi ja pistää asioita parempaan suuntaan.

Irakissa on YK:n pääsihteerin mukaan Kofi Annan. Viime aikoina toisenlaisia väitteitä esittänyt pohjoisamerikkalaisen miehittäjämaan johtaja on saanut väitteilleen toisenlaisia näkemyksiä. Onko 50 000 toistaiseksi kuollutta siviiliä seurausta sitten jostain muusta? Olen vahvasti samaa mieltä Kofi Annanin kanssa. Toinen miehittämisen johtava ylläpitäjä maa täällä Euroopassa aikoo uusia ydinaseistuksensa. Ydinpelote aiotaan pitää yllä ja korvata nykyinen laivasto "uudenaikaisilla" ydinaseistetuilla sukellusveneillä. Nämä kyseinen maa pyrkii hankkimaan vuoteen 2020 mennessä. Maan pääministeri arvioi näiden lelujen loppusummaksi 30 miljardia euroa. Tätä rahaa ei siis voida käyttää maailmalla köyhyyden poistamiseen. Roistovaltioiden uhka on kuulemma syy, jonka takia näitä tarvitaan Euroopan maassakin. Eipä ole maailman maat suunnittelemassa nyt taloussaartoja.