Aamupäivällä koululla kertasimme viikolla opeteltuja laskuja ennen iltapäivän koetta. Kertaaminen meni kaiketi huonommin kuin koe, koska tein kerratessa joitakin asioita väärin kaiketi. Niinpä huono kenraali takasi odotuksia itse kokeesta. Iltapäivällä oli se koe ja se meni jopa läpi. Olen iloinen siitä, että jotain on edes hallinnassa minulla laskemisen osalta tai niin voin ainakin uskotella itselleni.

Iltapäivällä piipahdin Oulun läänin taidetoimikunnalla, jossa sainkin hyvää palvelua ja siellä oli kiva piipahtaa nopeasti. Sen jälkeen lähdin ostamaan meidän monitoimilaitteeseen mustetta. Musteet on älyttömän hintaisia nykyisin, kun itse laitteita myydään järjettömän halvalla. Meidänkin skanneri/kopiokone/tulostin -yhdistelmä tuli kylkiäisenä nettisopimuksen kanssa ja saimme sen parilla kympillä.

Illalla oli edessä avopuolisoni kanssa pikkujoulu, tapahtuma oli päihteetön ja kokosi paikan päälle kahdeksan mukavaa ihmistä ja minut. Kyseessä oli tämän meidän nuorten parissa ennalta ehkäisevää päihdetyötä tekevän yhdistyksen pikkujoulu. Meillä oli omasta mielestäni älyttömän kivaa. Halutessaan sinne sai vielä noin kahden euron lahjan. Minun antamassani lahjassa oli euron arvoinen ristikkolehti, nuudelipussi ja ulkokynttilä. Itse sain maukkaan näköisen suklaakonvehtirasian.

Yöllä kotiin palattuamme katsoimme nauhalta lauantainpuolella vielä Big Brotherin finaalin. Nimimerkki Silke sanoi tässä yksi päivä kommentikseen tästä blogista, että se on sosiaalipornoa. En voi kiistää väitettäsi, mutta minulle se ainakin oli sellainen viihdeohjelma, että hetkeksi pystyin sen avulla rentoutumaan aina illan päätteeksi ennen höyhensaarille matkaan lähtöä. Oli siinä paljon sellaista, mistä en pidä. Voittajan nimeä en julkaise tässä, koska muutama kaveri tulee katsomaan sen vielä nauhalta meillä ja toivon, että kukaan ei sitä täällä kommentoidessaan kerro ja antaa jännityksen heille pysyä siihen saakka. He ovat olleet perjantain näet television ulottumattomissa.

Päivän politiikkaa

Kakkoseksi jäänyt presidenttiehdokkaanakin ollut Niinistön Sauli lähtee nyt ehdolle kansanedustajaksi. Uudenmaan vaalipiirissä ehdokkaaksi asettuvalle Niinistölle on mielestäni paljon parempiakin vaihtoehtoja samassa vaalipiirissä. Itselläni tulee heti mieleen useita. Rauhan alan asiantuntija Tuukka Kallas. Myös pitkäaikaisella kansanedustajalla Jaakko Laaksolla on tietoa turvallisuuspolitiikastamme. Hän on puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja. Nuoria aktiiveja Tuukan lisäksi siellä on muun muassa kaksi porvoolaista. Toinen on Vasemmistonuorten nykyinen puheenjohtaja ja sikäläinen kaupunginvaltuutettu sekä salibandymies Jussi Saramo. Toinen kauniimpaa sukupuolta oleva porvoolainen on Saila Ruuth. Sailaa en kovin hyvin tunne, mutta olen saanut hänestä määrätietoisen naisen kuvan. Oma valinta Niinistön vaalipiirissä olisi näistä esittelemistäni henkilöistä joku, mutta ei Niinistö. Kaiken kaikkiaan oli huvittavaa seurata tätä Kokoomuksen episodia Niinistön eduskuntavaaliehdokkuudesta. Alusta alkaen oli päivän selvää, että hän lähtee ehdolle ja oli varmaan suostumuksensakin siihen antanut. Oli vaan katsoneet tarkkaan ajan, koska asian julkistavat.