Tietokone on vuosien varrella herättänyt minussa varsin ristiriitaisia tuntemuksia, jossain vaiheessa olen ajatellut ettei siitä ole kuin virheilmoituksia ja muita harmeja. Alkuaikoina reilut kaksikymmentä vuotta sitten sitä vastoin viihdyin lähinnä vaan pelien kimpussa. Muistankin varsin hyvin, että ensimmäinen tietokoneeni oli Commodore 64, jossa oli kasettiasema ja muutama pelikin oli ennen itse konetta. Ne vehkeet olivatkin kovaa huutoa lapsuuteni Oulussa. Jotkut hankkivat siihen aikaan MSX-tietokoneen. Samaa suosittelivat minunkin vanhempani minulle, ettei kone tulisi pelkkään pelailuun. Ei se kone pelkkään pelailuun minulle kuitenkaan ollut. Kyllä minä sillä koneella jossain vaiheessa ohjelmoinnin alkeita opiskelin. Tein itseni ja muutaman kaverini iloksi omituisia tekstiseikkailupelejä.

Myöhemmin hankin Amiga 500+:n, ja sitten jossain vaiheessa ensimmäisen PC:n. Se oli siihen aikaan raa'asti pelailuun aluksi, mutta yhtä lailla se palveli myös alkuvaiheissa runojen kirjoittamisharrastustani myös. Siihen aikaan minä näet hankin myös ensimmäisen tulostimeni. PC oli käytetty ja ostin sen kaveriltani, joka ei perinyt siitä suuria summia edes rahaa. Kaveri muistaa minun vielä myöhemmin myyneen hänelle kyseisestä koneesta kahdenkymmenen megan kovalevyn (vrt. nykyisessä koneessani on kahdensadan gigan kovalevy eli noin kymmenentuhatta kertaa suurempi kuin ensimmäisessä PC:ssäni). Keskusmuistin kohdalla se ero on vielä huikeampi, C64:ssä keskusmuistia oli käyttäjälle varattu 38,9 kilotavua ja nykyisessä koneessani on yksi gigatavu. Nykyaikana toki koneiden ohjelmat vaativat koneilta paljon enemmän kuin ennen, jopa varsin pienet pelitkin. Järjetöntä vauhtia on koneet menneet lisäksi eteenpäin.

392670.jpg
Pasianssi kesken jutustelun, meni muuten läpi.

Nykyaikana kone palvelee minua kirjoittamisharrastuksessa, monenlaisissa koulu- ja järjestöasioissa, tiedonhankinnassa, digikuvaamisessa, arkistoinnissa jne. Välillä olen myös vapaakenttä -korttipelin koukussa, joten kyllä tulee välillä myös korttia pelattua. Toki tietoyhteiskunta on tuonut myös epämiellyttäviäkin piirteitä. Ihmisten elämää seurataan paljon enemmän "Isoveli valvoo" -tyylillä ja monipuolisemmin kuin ennen.

392713.jpg
Esimerkki Microsoft Messenger- ohjelmalla käytävästä keskustelusta.

Lisäksi nettiyhteydellä varustetulla koneella voi harjoittaa ihmissuhteiden ylläpitoa eri puolille maailmaa varsin nopeasti eikä siitä tarvitse itse netin kulujen jälkeen maksaa. Tähän soveltuvat muun muassa ohjelmat nimeltä Microsoft Messenger ja Skype. Molemmissa on omat hyvät puolensa ja jokainen varmaan löytää niistä itselleen sopivan. Näiden ohjelmien avulla voi myös puhua niin sanottuja nettipuheluita koneiden välillä, ja lisäksi välittää tiedostoja tai käydä vuoropuhelua kirjoittamalla. Minulle näistä ohjelmista onkin suuri hyöty. Aiemmin mainitsemaani Vapaakenttä-peliäkin voi pelata kesken jutustelun, eikä toinen osapuoli välttämättä tiedä sitä. Hyvää huomista ystävänpäivää kaikille, jotka tunnistavat tai uskaltavat tunnustaa minut ystäväkseen.