Laulaminen on kerta kaikkiaan kivaa. Siitä on iloa äänelläni varmasti myös naapureilleni. Tykkään laulaa itsekseni joskus, varsinkin jos kuuntelen itse samalla kyseistä kappaletta. Todisteita laadukkaasta lauluäänestä on kolmenlaisia ihan allekirjoitetulla paperillakin. Eräs niistä on peruskoulun päästötodistus, siellä lukee musiikin kohdalla numero seitsemän. Seitsemänhän on täydellisyyden luku.

Toinen todiste lauluäänestäni on kymppiluokalta Sisälähetysseuran opistolta, jossa olen osallistunut kuoroon. Kolmas on teatterikurssin todistuksesta Kajaanista, jossa järjestimme lauluiltoja. Siihen aikaan ihmiset jopa joutui maksamaan siitä 'elämyksestä', että saivat jopa kuunnella minun ja silloisten luokkakaverieni laulua. Lauleskelin siellä muun muassa duettona toisen ihmisen kanssa. Muita lauleskelukokemuksia ovat karaoke ja viime viikolla tulin myös kokeilleeksi hetken PlayStation -pelikonsolilla Singstar -peliä, josta näkyy laulutaito kommenttien muodossa. Lauluääntäni kuvattiin sanalla: "Kauhea".

Lapsena olen esittänyt kerrostalon pikkujoulussa ärrävikaisena "Heinillä härkien kaukalon" -laulunkin. Siinä on viimeisessä säkeistössä etenkin paljon r-kirjainta. Kannustankin jokaista ottamaan kyseisen piirteen itsessään voitoksi. Itse koitin oppia vajaat kymmenen vuotta koulussa lausumaan ärrää, lopulta sain tarpeeksi ja päätin elää sen kanssa. Yläasteen viimeisenä vuotena silloinen opinto-ohjaajani ehdotti minulle naapurikunnassa lukiota ja ranskan opintoja. Aika lailla kyseenalainen teko, mutta enpä lähtenyt opiskelemaan sitä. Non, merci.