Minulle sanotaan usein, että puhun paljon. Se on totta. Puhun paljon vääryyksistä ja puhun niistä myös niille, jotka niihin voivat vaikuttaa eli päättäjät. He ovat ihmisiä siinä kuin sinä, minä tai lähin naapuri tai kolmentoista kilometrin päässä oleva tuntematon tai ihan kukan tahansa muu ihminen. Gandhi on sanonut osuvasti: "Maailman ongelma ei ole pahat ihmiset vaan hyvät ihmiset, jotka hyväksyvät kaiken pahan." Minä kuuntelen myös mielestäni mielelläni ihmisiä ja niiden tarinoita.

Tänä aamuna osallistuin keskusteluun siitä, että viranomaisten päätökset ja niiden perustelut kannattaa lukea tarkoin. Joskus voi olla näet niin, että pienelle ihmiselle tehdään päätös, joka perustuu johonkin sellaiseen, mikä ei pidä paikkaansa. Mielestäni päätöksistä on hyvä silloin vaatia oikaisua. Oikeus sille, jolle se kuuluu. Päätöksissä on tarkoin määritelty yleensä myös oikaisu/valitusmahdollisuudet.

Myöhemmin tänään kuuntelimme kansanedustajaehdokkaani kanssa yhden ihmisen kohtaloa, jossa hänen aikaisempaa elämäntilannetta oli pyöritelty suuntaan ja toiseen, vaikka maalaisjärjellä asia tuntuisi varsin selkeältä. On hullunkurista, että perheen toinen kasvattaja todetaan omaishoitajaksi, kun hän hoitaa vammaista lasta ja tämän johdosta hän ei ole oikeutettu työttömyysturvaan, koska katsotaan ettei hän ole työmarkkinoille käytettävissä. Lapsi, joka tarvitsee erityiskoulussa avustajaa koulussa ei kuitenkaan saa vanhempiensa ja sisariensa lisäksi kotona enää muuta tukea. Kuitenkin niin, että toinen vanhemmista todetaan omaishoitajaksi eikä työttömäksi, vaikka voisi hyvin lapsensa kouluaikana kulkea töissäkin. Omaishoitajakin tarvitsee rahaa omaisensa hoitamiseen, mutta sitä tehdään silti usein sydämestä eikä niinkään ensisijaisesti taloudellisen edun nimissä. Siksi tämänpäiväinen tarina tuntui pahalta.

Onko meidän yhteiskunta todellakin tarkoitettu vain selviytyjille, sopeutujille ja vahvoille? Kaikki elämä ei saa olla rahalla mitattavaa. Näin sanon, vaikka olen saanut kaupallisen koulutuksen ja sellaista opiskelen tai ehkäpä juuri siksi. Toivottavasti ei ja toivon mukaan sunnuntain vaalien jälkeen me valitsemme lukuisten työhakemusten joukosta kaksisataa kansanedustajaa, joilla on myös sydän kylmän järjen ja talouslukujen tuijottamisen kyvyn sijaan. Maailmaa voidaan muuttaa, mutta siihen tarvitaan tahtoa. Suosittelenkin ihmisille kirjastosta Åke Lindmanin "Kiinnisidottu" videokasetin -lainaamista tai ostamista sitä Ylen tallennemyymälästä. Siinä Kaija Pakarinen tekee ilmiömäisen vahvan naisen roolisuorituksen. En halua kommentoida enempää itse tarinaa.

Elämän vihje:
Olkaa hiljaa, kun on sen aika.