Pekka, Mika, Tommi ja Riina

Sopimaton papattimaton sytyttäminen
tapahtui eri aikaan kuin yön tunteina,
mukana Pekan kanssa olivat Mika, Tommi ja Riina.

Keltaisten papattien paukkuessa
he miettivät sitä,
miksi nämä eivät ole sinisiä.

Tuon kaverijoukon velmuilut
voidaan jakaa kolmeen pääryhmään
1) Käytännön pilat
2) Jätteen uudelleen käsittely
3) Naapurin tädin säikyttely

Jos tiedät heistä jotain,
ota yhteys lähimpään verotarkastajaan,
että heille saadaan mätkyt ensi verotukseen:
Huomenna verotoimisto on jälleen virka-aikaan auki.

--------------------------------------------------------

Hassan ja Jussi

Isäpuoli Hassan vei Jussin bingoon,
huomattuaan Euroopan lumon,
ei pelännyt enää sinisiä verhojakaan

Poikien yhteisenä haaveena
oli voitto ratkaista,
kun emäntä huutaa tiskin takaa
numeron kolmetoista.

Isäpuoli näet opetti,
on hyvä uskoa tilastoihin ja työntekoon,
voit voittaa silloin eniten.

Huomenna on päivä jälleen,
nousee aurinko kuten ennenkin
ja voit löytää heidät bingosta,
kun kello kaksi käy – tik tak, tik tak.

Voidaan aika tämä jakaa
ja kahvit ryypästä,
siinä samalla myös kuulumiset vaihtaa
- kertoa kun naiset pompottaa
ja elämä satuttaa.

--------------------------------------------------------

 Tähtitieteilijä, sinä ja minä

Tulee nainen reilu kaksikymppinen,
tuo kaverini vastaan minua -
Olen kasvanut jo yli kaiken sen,
jota neuvolassa ennustettiin
ja niinpä näkyy lyijykynän viiru
kotonani sadanseitsemänkymmenen sentin korkeudessa.

Hän ei ole kohdannut
tätä tähtitieteilijää aiemmin,
joka seurassani liikkuu tänään
ja kuitenkin päättää hänelle tunnustaa,
ettei tunne muita tähdistöjä
kuin Otavan ainoastaan.

Hän vertaa sinua Britney Spearsiin,
osuen naulan kantaan siinä ainakin.
Laululla saisi miljoonat pyörimään,
et tuottajaa tänäänkään löytänyt,
joka englantia suostuu kuuntelemaan.
Siksi pullakahville kolmestaan mennään,
tuohon keskikaupungin kulmakahvilaan.