Lueskelin juuri äsken Vasemmistonaisten mielestäni laadukasta lehteä nimeltä Pippuri. Lisäksi olen muutama päivä sitten lukenut Eeva Kilven runoutta 70-luvulta, joka tuo myös yhteiskunnallisen panoksen. Tämä on herättänyt kysymyksiä esimerkiksi siitä itselleni, onko minulla enää idealismia eli tiettyä päämäärää siitä, millainen maailman tulisi olla? Päättyykö maailmanparannus siis tietynlaisten päätösten saavuttamisen jälkeen? Olen mielestäni saanut itselleni vahvan vastauksen kyseisiin kysymyksiin: Ei pääty. Tietynlaisen maailmankuvan olen muodostanut ja olen vahvasti vakuuttunut siitä, että päätöksien ja omien mielipiteiden toimivuutta täytyy joskus uskaltaa tarkastella ja rajustikin. Idealismia on siis, vaikka ikää on yli kolmekymmentä.

Lisäksi yhteiskunnan kehittäminen on jatkuvaa eikä vain projektiluontoinen keikkatyö, joka sellaista kansan tuella pyrkii tekemään, tehköön sitä toimija siis vakavasti. Jos palo hommaan katoaa, väistyköön seuraavissa vaaleissa. Esimerkiksi ministerit eivät juurikaan kerro EU-kokousten jälkeen, mihin suuntaan kyseinen unioni on menossa ja mitä esimerkiksi uusi perustuslaki kansalle tai "Maija/Matti Meikäläiselle" tuo? Kuitenkin he tulevat salamavalojen loisteeseen kertomatta välttämättä oikeastaan mitään muuta kuin sen, että uusi sopimus ollaan saatu sovittua ja allekirjoitettua porukalla.

Olisi näet hyvä, että on suunta, mitä tavoitella vai mitä? Tätä ei esimerkiksi nykypäivän politiikassa tule juuri esille. On siis annettava haaste tiedotusvälineille siitä, että on annettava politiikoille mahdollisuus puhua myös ismeistä eikä vain yksittäisistä kysymyksistä. On myös vaadittava vastauksia ja pyytää kertomaan se, miksi joitakin päätöksiä tehdään? Etenkin vastauksia tulee antaa, jos väitetään jonkun päätöksen olevan väistämätön. Tällaisia kysymyksiä mielestäni nykyisin toivoisi voitavan heittää monille kuntapäättäjille, kun puhutaan muun muassa sosiaali- ja terveyspuolen uudistuksiksi mainostetuista ideoista, jotka kuitenkin koskevat juuri elämmisen arkea. Jos esimerkiksi kunta päättäjineen katsoo, että sillä ei ole rahaa tuottaa joitakin lakiin kirjoitettuja vaatimuksia, niin silloin kuntapäättäjien täytyisi rohkeasti mielestäni tehdä kuitenkin päätöksensä lain vaatimusten mukaan.Sen jälkeen täytyisi käydä esimerkiksi karvalakkilähetystöineen valtiovarainimisteri Jyrki Kataisen ja sosiaali- ja terveysministeriön alaisten ministereiden Paula Risikon tai Liisa Hyssälän puheilla. On uskallettava toimia!

Demokratiaan kuuluva tiedottaminen ei ole pelkkää päättäjien ja virkamiesten tiedotteiden tai blogikirjoittamisen "leikkaa ja liitä" -toimintaa lehtiin, nettiin tai televisioon. Luulisin, että toimittajan työhön kuuluu myös se, että otetaan yhteys siihen numeroon tai sähköpostiin, josta saa asiasta lisätietoa. Jos ei lisätietoa saa, silloin ei mielestäni kannata tiedotetta toimittaa eteenpäin. Muuttuukohan oma käsitykseni tästä, kun lähden ensi kuussa opiskelemaan tiedotusalaa? Koitan muistaa kertoa jotain alaa koskevista asioista jatkossa.

Miksi asiat ovat väistämättömiä? Kenen toimesta tällainen väistämättömyys on tullut? Eikö demokratiaan juuri kuulu eri vaihtoehtojen kertominenkin? En usko, että kaksisataa kansanedustajaamme ovat yhtä mieltä kaikesta. Miksi muuten olisi oppositio hallituksen rinnalla? Teatteria tai ei, kansa kuitenkin äänestää käsikirjoituksen luonteesta. Puoluejohto ei ole se, jonka takia puolueet toimivat vaan puolueiden tulee toimia eri puolueiden kenttäväen toiveiden mukaan. Itse koen, että demokratia on sellainen asia, jonka toimivuutta tulee vaalia myös jatkossa.

844745.jpg
Ei ollenkaan huono taho feminismin asialla

Blogivinkki: Vasemmistonaisten blogi
Linkkivinkki: Feminismi Wikipediassa
Älä myöskään unohda tätä tulevaa nettisivustoa: Joensuun Feministit