Viikonvaihteen leppoisa vastaisku alkoi jo eilen, kun ympäristöaktiiviset järjestöt eilen perinteistä Älä osta mitään -päivää. Itsekin olen joskus ollut järjestämässä kyseistä tapahtumaa. Olen ymmärtänyt niin, että tapahtumalla on tarkoitus ensinnäkin kyseenalaistaa kulutusyhteiskuntaamme koskevia ympäristökuormituksia - hyvä niin. Onhan olemassa monenlaisia muitakin tapoja osoittaa ympäristölle ja ihmisille välittämistä. Itsellä valitettavasti meni rahaa bussilippuun ja kupposeen reilun kaupan kahvia.

Mietimmekin viikolla muutamien kavereiden kanssa sitä, kuinka nykyaikana saa melkein kaksi viikkoa ennen ilmoittaa kännykällä, jos on toisen luokse menossa kylään. Enää ei vaan mennä viikonloppukyläilemään entiseen tapaan. Mennä ja pimpoteta ovikelloa, että onpa kiva nähdä teitäkin. Näin ei ole, miksi tähän on tullut ja onko tämä oravanpyörä, josta ei pääse pois? Uskon, että on olemassa toinenkin ellei kolmaskin vaihtoehto. Onhan tähänkin tultu toisenlaisen yhteiskunnan kautta.

Itse sanoin siinä, että minäkin soitin seitsemän minuuttia aiemmin tällä viikolla yhdelle kaverilleni, jos hän ehtisi minua pikaseltaan töissä näkemään. Onnistui. Ei me siis ihan kiireen runtelemia olla. Ollaan kuitenkin itsemme melkoiseen satimeen ajamassa, jos annetaan kapitalistisen yhteiskuntarakenteen ohjata sitä - mitä saadaan tehdä ja mitä ei, mitä voidaan ostaa ja niin edelleen.

Tällä hetkellä avopuolisoni lepää päiväunia, kun tätä kirjoitan ja olen iloinen tuostakin asiasta hänen puolestaan. Aina ei tarvitse mennä, mennä, mennä, mennä, mennä, mennä... vaikka mietimmekin, että jos kävisimme tänään kaupungilla piipahtamassa.

Lisätietoa Älä osta mitään -päivästä