En ole tässä kuusssa jostain syystä innostunut vielä bloggailusta paljoa, osittain se johtuu viikonvaihteen reissusta, joka siis suuntautui Ranualle. Eilen kotiuduin sieltä ja tykkäsin kotimatkalla Huba-sarjakuvien numerosta 5/96 ja siellä olleesta Lassi ja Leevi -sarjakuvasta, joka löytyi sivulta 30. Tämä nerokas lapsi ja hänen avulias tiikeri oli taas elämän syvien kysymysten äärellä. Siinä oli jotain minuakin muistuttavaa. Tutustuin näet hyvään ystävääni aikanaan Pieksämäellä, jonka kanssa ajauduin aina aluksi aika ajoin keskustelemaan elämän syvällisyyksiä. Lähestymistapamme uskontoon on esimerkiksi hyvin erilainen.

Sarjakuvassa Lassi ja Leevi pohtivat elämää tällä kertaa selälleen mäen päällä, joka voisi itseasiassa olla melkeinpä mistä vaan seuraavasti.

Lassi: Olen miettinyt, mihin joudumme kun kuolemme?
Leevi: Pieksämäelle?
Lassi: Olemmeko sillon olleet hyviä vai pahoja?

1266350.jpg
Pieksänjärvi, Pieksämäki

Toinen ystäväni pohti Pieksämeän olemusta hiljattain myös aukea.netin uusimassa runokokoelmassa yhdessä runossaan. Suosittelen lukemaan hänen muutkin runot kyseisestä kokoelmasta.

Runon nimi on:

Eräänä iltana ennen kuin lähdin Savonlinnan musiikkikirjastoon

Kokoelman nimi on niinkin valaiseva kuin:
LAPSINERO ERNST CHRISTIAN GAUSSIN KÄYRÄTORVI

ja kokoelman alkuun pääset täältä.

1266349.jpg
Ennen suosimani paikan edessä, tienasin joskus tuolta jopa t-paidan tanssimalla.

Nyky-Pieksämäestä haluaisin nostaa linkin kautta esille bändin nimeltä FM2000, johon kannattaa myös tutustua.