Töistä kotiin pyöräiltyäni postiluukkuun oli tipahtanut mielenkiintoinen julkaisu muun mainospostin joukossa. Pinon seasta löytyi nimittäin Fennovoiman julkaisu: Uuden ydinvoimalaitoksen rakentamishanke. Kyseessä on työ- ja elinkeinoministeriön tarkastama ja hyväksymä selvitys. Tämä liittyy jotenkin Ydinenergialain kolmanteentoista pykälään.

Laki sanoo seuraavaa:

13 §

Yleinen kuuleminen

Hakijan on ennen periaatepäätöksen tekemistä julkistettava kauppa- ja teollisuusministeriön tarkastama, sen ohjeiden mukaan laadittu yleispiirteinen selvitys laitoshankkeesta, laitoksen arvioidusta ympäristövaikutuksista ja sen turvallisuudesta siten, että selvitystä on yleisesti saatavilla.

Kauppa- ja teollisuusministeriön on varattava ydinlaitoksen lähiympäristön asukkaille ja kunnille sekä paikallisille mahdollisuus ennen periaatepäätöksen tekemistä esittää kirjallisesti mielipiteensä hankkeesta. Ministeriön on lisäksi laitoksen suunnitellulla sijaintipaikkakunnalla järjestettävä tarkemmin määräämällään tavalla julkinen tilaisuus, jossa asiasta voidaan esittää suullisesti tai kirjallisesti mielipiteitä. Esitetyt mielipiteet on saatettava valtioneuvoston tietoon.

Posti oli jaettu seuraaviin kuntiin kaikille asukkaille: Alavieska, Artjärvi, Askola, Ii, Kalajoki, Kemi, Keminmaa, Kotka, uuden Kouvolan alueelta Elimäki ja Anjalankoski, Lapinjärvi, Lijendal, Loviisa, Merijärvi, Myskylä, Oulainen, Pernaja, Porvoo, Pyhtää, Raahe, Ranua, Ruotsinpyhtää, Siikajoki, Simo, Tervola, Tornio, Vihanti ja Ylivieska. Jos sinun kotikuntaasi ei ole mainittu näiden joukossa, voit tilata selvityksen Fennovoimalta osoitteesta info(a)fennovoima.fi tai yrityksen sivuilta sivuilta löytyy sähköinen versio.

En ole vielä lukenut julkaisua, mutta minua ihmetyttää, että hyvin pieni on se alue, mikä tuossa on rajattu tiedottamista varten? Lisäksi on vähintäänkin epäilyttävää, että tällaisen tiedottamisen vastuu on viranomaisten sijasta ydinvoimalaa haikailevalla yrityksellä itsellään. Tiedon puolueellisuus on varmasti kyseenalainen.

Avoimia kuulemistilaisuuksia ministeriö järjestää myös eri paikkakunnilla. Julkaisu painottaa, että tällainen ”julkinen kuuleminen” ei tarkoita keskustelutilaisuutta. Tämä on mielestäni arveluttavaa myös demokratian kannalta. Julkisuudessa on ainakin herännyt keskustelua siitä, että Fennovoimalla ei ole toistaiseksi ratkaisua ydinjätteille. Tämä on varsin huolestuttavaa.

Nykyinen Arevan ydinvoimalatyömaa on osoittautunut monella tavalla epäilyttäväksi. Turvallisuusseikat ovat saaneet paljon arvostelua osakseen, lisäksi viivästyminen työn eri vaiheissa saa varsin mietteliään olon.

Tulevana lauantaina on Helsingissä ydinvoiman vastainen mielenilmaus klo 13 alkaen, sunnuntainahan on Tsernobylin voimalaonnettomuuden vuosipäivä. Kaksikymmentäkaksi vuotta on kulunut. Seurauksia näkyy vieläkin.