Kun oli murrosiässä huolia,
hän tuki.

Kun oli parikymppisenä surua,
hän ymmärsi.

Kun oli kolmenkympin kriisi,
hän lohdutti.

Kun oli hyviä hetkiä,
hän kannusti.

Kun aloittelin runojen kirjoittamista,
hän osasi nähdä kyseisen harrastuksen syvällisemmän merkityksen.

Koskaan kyseinen ihminen ei tehnyt itsestään numeroa. Tänne etelään muutettuani, hän oli apuna muuttotalkoissa ja toivotti tervetulleeksi uusille seuduille. Hämmästeli nuoruuteni päivinä pitkään kulkemisintoani, mutta ei tuominnut sitä. Hämmästeli myös aidosti elämäni eri ratkaisuja, mutta ei koskaan sanonut niistä pahasti. Tätini oli sydämellinen ja todellinen sydämenviisauden huippuosaaja. Häneltä olisi varmasti löytynyt hyviä neuvoja siihen, mitä elämässä pitäisi toisille kyetä opettamaan, käviköhän kukaan koskaan kysymässä sitä. Kiitos Liisa-tätini sinulle elämästäsi, en unohda sinua.