Lähetin noin puolitoista viikkoa sitten kansanedustajille sähköpostilla kyselyn siitä, tuleeko Suomeen rakentaa mahdollisuuksia uraanin louhintaan ja tuleeko Suomeen rakentaa lisäydinvoimaa, ja kuinka paljon mahdollisesti ydinvoimaa. Vastauksia olen saanut jonkin verran ja tämä kertookin, että asia ei ole vielä täysin selvä, onneksi. Mielipiteet jakautuvat aika vahvasti sen mukaan, mitä ennakkoon on saattanut odottaa. Suurten puolueiden kansanedustajat ovat herkästi ydinvoimaan hurahtaneita, mutta pienemmät (lue: alle 25 paikkaa omaavat) ovat kriittisempiä. Suurpuolueissa kuitenkin esiintyvä jahkailu antaa vielä toivoa.

Ihmeellistä tekopyhää ajattelua kuitenkin joiltakin kansanedustajilta on ollut mielestäni se, että jos halutaan kolmekin ydinvoimalaa, uraanikaivoksia ei haluta kuitenkaan Suomeen. Tosin kyllä puhtaasti kaivoksien kannattajiakin oli, perustelut olivat lähinnä työllisyyteen pohjautuvia. Olisiko meillä sitten osaavaa työvoimareserviä? Epäilen itse ainakin suuresti sitä. Sosiaalidemokraateissa on vielä harkitsevia mietteitä, aivan kuten keskustassakin, joten heitä kannattaa muistuttaa tulevaisuudesta. Keskustan aluepolitiikan vempulointi näkyy myös siinä, että kannatetaan ydinvoimaa sekä pohjoiseen ja etelään.

Ministereistä vastaamaan ei ehtinyt kuin yksi, jonka näkemykset olivat kriittisiä, onneksi näin. Lähettäkää siis etunimi.sukunimi(a)eduskunta.fi osoitteeseen sähköpostia kansanedustajille, omalle alueelle tai kaikille. Tuoreet kyselyt ovat osoittaneet, että kansa ei halua ydinvoimaa eikä uraanikaivoksia, joten uusiutuville energiamuodoille ja sellaisille, mitkä eivät aiheuta jälki jätteitä on vielä tilaa.