Tarvitsemme puhetta väkivallattomuuden puolesta, tarvitsemme väkivallattomia tekoja, joilla näyttää aidon halun asioiden parantamiseen ja kaikki ihmiset yhteiskunnassa mukana pitämiseen. Eilen on Norjassa ammuttu 85 nuorta, jotka olivat kokoontuneet yli viidensadan muun nuoren kanssa oman puolueensa nuorina kesäleirille Utoyassa. Aiemmin päivällä oli seitsemän kuollutta vaatinut pommi-isku ollut Oslossakin. Saarelta oli löytynyt vielä poliisin antaman tiedonannon mukaan vielä lisää räjähteitä. Tällä hetkellä Norjassa joku epäilty on kuitenkin pidätetty, mutta ei vielä tuomittu, kuten oikeusvalton periaatteita tuntemassa maassa on tapana. Hyvä niin. Suomessakin moni teko on tuomittu, ennen kuin asiaa on tutkittu.

Väkivalta on aina sellainen ilmiö, missä on uhri. Tässäkin tapauksessa. Tässä tapauksessa uhri on kuolleiden sekä heidän läheisen lisäksi norjalainen yhteiskunta. Tapahtumat eivät ole maan sisäinen asia, kaikkialla maailmassa voidaan katsoa vähitellen, miten päätöksenteosssa kyettäisiin huomioimaan kaikki ihmiset. Maailma ei ole nurkkakuntainen pienalue vaan laajalla alueella oleva yhteinen alue. Suomessakin viime vuosina on tapahtunut asioita, jotka ovat vieneet aiheetta suurempia määriä ihmishenkiä. On syytä tarkastella sitä, mitä on tapahtunut?

Uusliberalismi on valloitusretkiään maailmalla tehnyt, näennäisverettömiä vallankaappauksia, jotka ovat kolhineet hyvinvointivaltiota. Kyse ei ole siitä, että olisimme saaneet paljon yltäkylläisyyttä vaan siitä, miten vähän me ihmiset osaamme loppujen lopuksi pitää tärkeimmästä asiasta huolta eli toisista ihmisistä. Itse en nähnyt eilen uutisia, kun olin menossa paljon päivän aikana. Tätä kirjoittaessa näen ensimmäiset televisiouutiset neljän minuutin kuluttua. Näitä sanoja on vaikea kirjoittaa, koska ei tiedä paljon tapahtumista.

Pysähdytäänpä miettimään, viettämään hetki hiljaa ja miettimään sitä, mitä kaikkea hyvää elämässä on, mitä voidaan tehdä toisten ihmisten hyväksi. Ei minulle hiljaisuus ole tuonut väkivaltaa mieleen, vaan aivan erilaisia ajatuksia. Olisi syytä miettiä, miten voisimme eniten toisistamme oppia. Oppia ymmärrystä siitä, miten näemme elämämme ta maailmamme eri lailla. Näemme jotain asioita samoin, mutta jotain varmasti hyvin eri tavoin.

Erilaisus on rikkaus, voimavara, joka voi viedä asioita paljon eteenpäin. Tarvitsemme paljon vielä rauhankasvatusta, jokainen, minäkin. Olemme osa palapeliä, joka etsii paikkaa ja koittaen sopia olemaan, toisen ihmisen rinnallakin, erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa. Toisilla on nimetty elämänkatsomus tai uskonto, toisilla siihen ei ole ylhäältä johdettua sanamuotoa, kuitenkin ymmärrys toisiin ihmisiin on mahdollinen ilman väkivaltaakin.

Osanottoni tapahtuman omaisille.