Ostin tänään VHS-elokuvia ison pinon, itse asiassa niitä oli kaiken kaikkiaan kahdeksan kappaletta. Kaikki ovat myös kotimaisia elokuvia ja niitä yhdistävä tekijä on Uuno Turhapuro. Ostin ne uusina ja sain ne ihmeen edullisesti. Tykkään siis ihan kotimaisista komedioista, yhtä lailla myös ulkomaila tehdyistä kyseisen lajityypin elokuvista ja yhteiskunnallisesti puhuttelevista elokuvista.

Oma suosikkielokuvani lienee tällä hetkellä: Pertun Lepän ohjaama "Helmiä ja sikoja" -kotimaasta ja ulkomailta Milos Formanin ohjaama: "Hair". Itse näyttelin lapsuudessa ala-asteella tehdyssä elokuvassa nimeltä "Kadonneitten taulujen arvoitus" Tuiran ala-asteen rehtoria. Tämän hienon elokuvan ohjasi sellainen mies kuin Kalervo Sutela, joka toimi pääsääntöisesti koulullamme puutöiden opettajana. Siitä elokuvasta on jäänyt elävästi mieleeni, kun minun naama tuhrittiin täysin heinz-ketsupilla ja veljeni oli siihen aikaan vajaan parin vuoden ikäinen. Jossain vaiheessa myöhemmin hän sanoi koulusta kotiin paluuiltapäiväni ja meidän kohtaamisen olleen varhaisin lapsuusmuisto. Naamani oli näet ketsupissa vielä kotiin palattuani. En tiedä, muistaako hän enää sitä tapahtumaa. Olisi kivaa saada se nauha vieläkin, koska siinä elokuvassa oli muistini mukaan uskomattoman hieno loppumusiikki.

Elokuvien tarkoitushan on muistuttaa mielestäni hyvistä asioista elämässä ja nostaa sellaisia epäkohtia esille, joita ohjaaja haluaa viestiä. Viime vuosina puhuttelevia kotimaisia elokuvia on tullut paljon, muun muassa "Pelon maantiede" sekä "Eila". Jos sitä vastoin haluat joskus tutustua vaihtoehtoisesti intialaiseen elokuvamaailmaan (maailman suurin elokuvatuotantomaa), suosittelen elokuvaa nimeltä "Bilaspurin naiset". Kyseisen elokuvan on ohjannut Prakash Jha. Seitsemäntenä vielä täytyy mainostaa sellaista elokuvaa kuin "Piano". Tämän Jane Campionin ohjaaman elokuvan suosittelen erityisesti etenkin kaikille miehille, kuten tuon intialaisen elokuvankin.