Minulla on ollut elämä, jonka aikana en ole joutunut onneksi monesti hautajaisiin. Lapsuuden hautajaisista ei ole mielessä kuin kaksi, toinen oli mummoni sisko, jonka muistan hämärästi kun oikein ajattelen. Muistan toki, missä hän asui. Toinen muistikuva on hänestä mökiltä, jossa hän kesät vietti. Siellä oli aina vihreä nurmikko, takana lapsuuskäsityksellä mitattuna suuri perunapelto ja vanha sauna, punainen liiteri ja suomalaisittain tietysti punainen tupa. Punaisen tuvan alakerran varastoon ei lapsilla ollut asiaa. Pihalla olevat tuolit olivat puusta tehtyjä yksiväriseksi maalattuja. Niistä tuoleista on kiva muistikuva. Rötliini oli myös sana, jota kyseinen mummon täti viljeli jonkin verran. Mitä se sana tarkoittaa, olisiko 'viikkovisa' sanan merkityksestä kenties paikallaan?

Toinen lapsuuden hautajaiskokemus on nuoren serkun hautaaminen. Hän kuoli pienenä lapsena juuri ennen kouluun lähtöä. Hän oli minulle läheinen serkku, välillä pelasimme ensimmäisiä kertoja tietokoneella, mutta pelasimme myös niin sanotulla videopelillä yhdessä. Hänen kuolemansa jälkeen olen sanonut, että en usko Jumalaan. Silti kävin pyhäkoulua vielä hänen kuoleman jälkeenkin. Muistan sen, että seuraavalla kerralla pyhäkoulussa esirukoiltiinkin puolestani. En tiedä, olinko aiemminkaan uskonut Jumalan kaltaisiin yliluonnolisiin asioihin. Nyt tuntuu siltä, että en olisi. Pyhäkoulussa kävin tarrojen takia.

Muuten olen ollut molempien mummojeni hautajaisissa. Molemmat olivat minulle todella läheisiä ja opettavaisia ihmisiä. Heistä voisin kertoa paljonkin. Ehkä josssain vaiheessa saatan tänne blogiiin enemmänkin kertoa. Molemmat elivät pitkän aikaa elämästään yksin.