Tänään tuli Kokkolan rautatieasemalla vastaan kirjoittamisen opettajani kymmenen vuoden takaa. Varsin monenlaista on sen jälkeen tapahtunut kirjoittamisessani. Muistan, kuinka käsikirjoituskurssin jälkeen ja sen aikana oli monta kertaa olo kuin päähän lyöty. Nuorelle miehelle tuntui siihen aikaan oudolta, että tekstiä pitäisi muokkailla ja korjailla, saati poistaa. Siinä iässä se oli jotain käsittämättöntä.

Sen koulutuksen jälkeen hakeuduin Lappiin tunturin alle taidepajalle, missä alkoi muuttumaan hiljalleen suhtautumiseni kirjoittamiseen. Lähetin sieltä näet yhteen lehteen yhden runoni, joka julkaistiin sekä erääseen kirjoituskilpailuun viisi runoani, joista myöhemmin sain tietää palautteen. Sijoituin yhdellä niistä runoista sen kilpailun toiseksi. Palkinto ei ollut iso, mutta kokemus sinänsä innosti todella paljon.

Kavereiden yllyttämänä siinä sitten kesän aikana työstin nopeasti ensimmäisen kirjani, joka on hyvälle ystävälleni vieläkin merkittävä kirja tuotannossani. Syksyllä se kirja sitten loppujen lopuksi ilmestyi. Sen jälkeen on ilmestynyt neljä kirjaa.

Mitä tässä vuosien aikana sitten on tapahtunut? Omalle kohdalleni olen saanut kokea erilaisia asioita muiden harrastusten parissa etenkin ihmisten kanssa, lisäksi olen muun muassa opiskellut eri asioita. Mielestäni kirjoittajan tärkeä oppi on se, että elää, kuuntelee ja keskustelee muiden ihmisten kanssa. Oma elämä ei ole kenelläkään niin värikäs, vaikka sellaiseksi kokisi elämänsä, ettei se riitä alkuunkaan materiaaliksi.

Suurin opettaja ihmiselle on mielestäni toinen ihminen. Erilaisuuden ymmärtäminen toisessa ihmisessä ja samanlaisuuden kokeminen on jotain merkityksellistä mielestäni. Tärkeintä ei ole koskaan se, että toista ihmistä ymmärtäisi täysin aina niin, mitä hän haluaa elämällään meille antaa vaan se, että ymmärtää siinä ihmissuhteessa (mikä sen muoto sitten onkaan) jotain. Me olemme erilaisia miehiä tai naisia, ihmisiä kaikki,

Istun parhaillaan junassa, kun tätä kirjoitan. Katson sivuille ikkunasta, näen järven ilman ainuttakaan kalastajaa. On ymmärrettävä veden mahdollisuuksia, kuinka se antaa ihmisille erilaisia asioita eri vaiheissa, mutta myös hyväksyttävä, että kaikkea ei tarvitse aina.

Elämä on kummallisten asioiden kummallinen totuus, joka ei selviä varmaan koskaan täysin, mutta yhdessä erilaisten ihmisten kanssa voimme oppia siitä paljon. Emme ole vain sitä, miltä näytämme vaan sitä, mitä me elämme.