Iran ja Iso-Britannia (Lue: mahdollisesti myös USA) käyvät parhaillaan varsin rajua kylmää sotaa. YK:n tulisi ottaa nyt mielestäni vakavaan puhutteluun kaikkien osapuolten johtajat, että sota ei muuttuisi aseilla käytäväksi ja kylmä sotakin rauhoittuisi. Sellaisenaan kuin itse olen saanut oppia rauhasta vuosien saatossa, siihen kuuluu suvaitsevaisuus, väkivallattomuus ja aseistariisunta eikä asevarustelujen lisääminen tai toisen ihmisen halveksinta.

Länsimaat ovat mielestäni myös itse Irakin sotareissulla, Israelin tukemisella Palestiina-kriisissä ja Afganistanin tilanteella osoittaneet sen, että sotareissulla ei saavuteta alueille yhteistä hyvää. On oltava muitakin keinoja kuin suurten miesten voimien ponnistelut. Maailmalla on esimerkkejä myös rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, niin kaukana kuin lähelläkin olevien ystävien kanssa.

Positiivinen kansainvälisyys lähtee mielestäni toisen elämänmuodon eli uskonnon ja kulttuurin avarakatseisesta hyväksymisestä eikä ole toista kansaa alistavaa. Maailmalla rikkaat suurvallat ovat pyrkineet saamaan keinolla millä hyvänsä maailman merkittävät luonnonvarat haltuunsa ja täten kehittämään vain harvojen elintasoa. Tämä on lisännyt tuloeroja, joiden seurauksina on myös syntynyt maailmalle väkivaltaan taipuvaisia ääriliikkeitä ja niiden tekemisistä saadaankin kuulla uutisista aika ajoin.

Suurvallat menevätkin tässä hajota ja hallitse -politiikassa mielestäni kohti suurta harhaa. On valitettavaa, että Suomikin on lähtenyt kyseiseen uusliberalistiseen politiikkaan mukaan. Muun muassa Metsä-Botnia haaveilee Uruguayihin paperitehdasta, jonka tarkoituksena on ajaa alas meiltä kotimaasta tuotanto ja riistää Etelä-Amerikan metsät. Moni maassamme toimiva yhtiökin on myös siirtänyt toimintojaan lähemmäksi suurempia markkina-alueita ja niin sanottuihin halvan työvoiman maihin. Tällä ja sodankäynnillä on mielestäni selkeä yhteys, joten väkivalta voi olla varsin laaja-alaista. Tämän johdosta Suomeakin muun muassa Argentiinassa mielenosoittajat kritisoivat.

Onkin aika alkaa puhua uussolidaarisuudesta, johon kuuluu aito kehitysapu ja toisista välittäminen sekä tuloeroihin aito puuttuminen. Ei vain maailmalla, myös täällä Suomessa. Haluammeko siis kehittää demokratiaa vai 'demokratiaa' sellaiseksi, joka palvelee kansaa vai ainoastaan eliittiä? Suomen seuraava hallitus voi olla maailmalla halutessaan yksi suunnannäyttäjistä, jos haluaa. Jos taas ei, silloin Suomikin voi olla näiden väkivaltaisten järjestöjen pesimäsija. Toivottavasti uusi vielä nimeämätön hallitus siis haluaa kehittää kaikille yhteistä sosiaaliturvaa, parantaa maailman köyhimpien ihmisten asemaa sekä pyrkii tekemään hyvää myös äiti maalle eli ympäristöllemme, jossa elämme.