Pohdiskeltava riittikin siinä, että mistä sitä tänään kertoisin. Tikustahan voi helposti tehdä joissakin tapauksissa asiaa. Hammastikkuja ei kuitenkaan kotona ole, joten kerrotaan sitten musiikkimaustani. Olen monesti miettinyt, että se on aika monipuolinen. Tänään kävimme koulun kanssa opintomatkalla Ruotsin puolella yhdessä suuryrityksessä, mutta aikaa oli myös vierähtää samalla pienemmissäkin puodeissa. Kävin Svenska Röda Korsetin eli Ruotsin Punaisen ristin kirpputorilla. Sieltä löytyikin mielenkiintoinen vinyyli vuodelta 1979. Kyseeessä oli näet Arja Saijonmaan ja Inti-Illimanin: Miten voin kyllin kiittää -levy. Kyseessä on chileläisern runoilijan ja muutenkin monipuolisen taiteentekijän Violetta Parran lauluja, joiden käännöstyöstä on vastannut Pentti Saaritsa.

Itse musiikkimakuni on tämän lisäksi aika vahvasti Suomi-Rock + punk-vaikutteinen. Merkittävin artisti elämäni varrella on varmasti ollut Pelle Miljoona. Miehen musiikki on kolahtanut niin alkuajan punk-aikoina kuin nykyajan reggaehenkisin rytmein. Alangon veljeksistä niin Ismo kuin Neljän Ruusun Ilkkakin ovat myös tehneet monia hienoja lauluja. Ismolta tulee päällimmäisenä mieleeni "Kun Suomi putos puusta" (1990). Saman niminen vinyyli löytyy itseltäni levysoittimen alta, kyseinen kansikin on mielestäni paljon puhuva sekä Ismo Alanko Säätiön esittämä "Pulu" (1998). 1980-luvulta sitä vastoin ovat Sielun Veljien "Peltirumpu" -laulu vuodelta 1985 sekä Hassisen Koneen toiselta levyltä löytyvä "Tällä tiellä". Neljän Ruusun henkilökohtaiset hittivalinnat kallistuvat 1987 vuoden Kasvukipuja -levyltä löytyvään "Itkupilli", pari vuotta myöhemmin ilmestyneeltä Hyvää päivää -levyltä löytyneeseen "Rakkauden varkaat" ja vuoden 1999 Uusi aalto levyn kappaleeseen "Luotsivene". Haloo (1992) ja Hyvää yötä Bangkok (1990) vuosilta sitä vastoin ovat mielestäni Suomi-Rockin kautta aikaen upeimpia levyjä. Muita hienoja Suomi-Rock -esiintyjiä ovat naisrokkari Maija Vilkkumaa ja äijärock-bändi Popeda sekä hieman herkempi Miljoonasade, sekä aiemmin jo rock-kitaraa viritelleet sooloartisteihin kuten Hectoriin sekä edesmennyt Juice Leskiseen. Nykyajan rokkareista tykkään kuunnella Kelan Anssia ja miehenä elämisen vaikeutta kuvaavat Kolmas nainen sekä Yö. Vierailla kielillä laulavista kolahtaa yksi muiden yli rock-rintamalla itselleni ja se on Hanoi Rocks.

Muuta kotimaista musiikkia suositellessa kallistuisin sellaisiin nimiin naisrintamalta kuin Lea Laveniin sekä Paula Koivuniemeen ja miesrintamalta etenkin M.A. Nummiseen. Muuta erikoisempaa musiikkia hyllystäni etsiessä ovat vasemmistohenkiset esiintyjät, kuten 1970-luvun taistolaisosaamisesta vastanneet Agit-Prop, Kristiina Halkola, Aulikki Oksanen sekä Kom-Teatteri. Kansanmusiikkiosastolta sitä vastoin pidän paljon kahdesta itäsuomalaisesta eli kajaanilaislähtöisestä Mukutuksesta sekä rääkkyläläislähtöisestä Värttinästä. Muistan, kun hankin ensimmäisen Värttinän C-kasetin ainoastaan "Marilaulun" -takia ja huomasin, että kyseisessä naisporukassa oli siihen aikaan enemmän voimaa kuin monessa miesesiintyjässä. Heavy-musiikki ei ole enää nykyaikana kovin vahvasti juurtunut minuun Kotiteollisuutta ja Nightwishiä lukuunottamatta. Muita yksittäisiä esittäjiä, jotka saavat hyvälle tuulelle itseni ovat Eläkeläiset persoonallisena, Etulinja yhteiskunnallisena, ja Zen Cafe suomalaisen melankolian puolesta.

Veljeni bändiä Tappoa ja kaveriporukasta löytyviä Kulokoita ja Out of Tunea en voi myöskään jättää tässä yhteydessä kertomatta. Niinpä voin todeta, että varsinkin tällä hetkellä musiikkimakuni on varsin kotimainen eikä loppujen lopuksi kovinkaan monipuolinen tai...

en tiedä, miten lopettaisin tämän kirjoittamisen tältä päivältä.