Avopuolisoni kävi tänään katsomassa sukunsa tuoretta jälkeläistä, jonka täti hänestä alkuviikolla tuli. Tätä aiemmin olimme käyneet uimahallissa palaverissa, johon myös palasimme sairaalareissun jälkeen. Tarkkoja ovat ohjeistukset nykyaikana siitä, ketkä saavat käydä katsomassa pienen pieniä sairaalassa. Tämän johdosta minä en sinne päässyt, joka harmittaa toisaalta. Näin kuitenkin paksun hiuskerroksen omaavasta lapsesta digikuvia jo tälle illalle. Isän ja äidin ilmeistä oli havaittavissa se riemu, josta paljon puhutaan. Se on varmasti hyvä merkki lapsen tulevaisuutta ajatellen.

Tämän jälkeen kävimme uimassa, joten palasimme uimahalliin. Uin ensimmäistä kertaa elämässäni yhtäjaksoisesti sataviisikymmentä metriä. Se oli ihmeen helppoa tänään. Saavutus tuntuu hyvältä ajatellen kesää ja luonnonvesiä. Olen kyllä iloinen siitä, että viime keväänä oli rohkeutta opetella vielä tämäkin taito elämään. Sen jälkeen siitä onkin ollut iloa monet kerrat. Ottamatta kantaa sen enempää varmuudella siihen, onko se liikunta ihmisen terveydelle välttämättä se paras harraste? Itselleni on vuosien aikana ollut sosiaaliset suhteet varsin merkittävässä asemassa elämässäni. Pienten ja suurten valintojen edessähän me joka tapauksessa päivittäin olemme, joten en voi sanoa, onko se kokonaisvaltaisesti ihmiskunnan hyvinvoinnille paras asia.

Muuten päivä oli sikäli harvinainen, että vasta hieman ennen kahta jalkauduin ensi kerran ulos tänään. Olikin varsin kivaa, että ei ollut kauhea kiire heti aamusta.