Keväällä käytiin miesten MM-kisat, jossa nuori taituri Mikael Granlund ihastutti viihdekansaa ilmaveivillä ja muilla suurilla teoilla. Tästä teosta ei puhuttaisi niin paljoa ellei joukkue olisi ottanut maailmanmestaruutta. Tämä teko oli se suuri juttu, esikuva joillekin ja jonkunlaiselle yksilökeskeiselle ajattelulle. Tämän jälkeen puhuttiin, kuinka Mikael sitä ja Mikael tätä.

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kertoi myöhemmin suurissa haastatteluissa, kuinka joukkue on Mikko Koivun joukkue. Mielestäni on aika ihmeellinen lausunto joukkueurheilun valmentajalta. Tämän vuoksi maailmanmestaruuksia ei kenties ole kahta enempää Suomeen tullut jääkiekossa. Curt Lindström korosti vuonna 1995 leijonamestarina ruotsalaisena valmentajana joukkuetta.

Saman teki kansallispelimme eli pesäpallon Sotkamon Jymyn pitkässä mitaliputkessa mukana ollut joukkueen pelinjohtajavelho Mikko Kuosmanen. Kuosmanen korosti, että joukkue on hieno. Hän ei nostanut ketään erityisesti eikä tehnyt toisesta joukkueen mukana olleesta jäsenestä toista suurempaa, oli kyse pelaajasta tai huoltajasta. Tässä on asia, mistä voi oppia? Tästä voi ammentaa yhteisöllisyyttä.

Tämän hetken ja mielestäni viime vuoden paras suomalainen joukkue eli LP Viesti naisten lentopallossa otti hiljattain sadannen voitton peräkkäin. Tekemisen taso on ollut huimaa illasta toiseen, tämä jos mikä kertoo jotain keskittymisestä ja joukkueurheilussa parhaimmillaan yhdessä tekemisen voimasta. Täällä on se huippu-urheilu, mistä pitäisi voimaa hakea yhteisönä laajemminkin.

Suomen ja Ruotsin nuoret pelasivat jääkiekon Ruutin päivän yönä MM-välierän. Ruutia ei leijonilla riittänyt loppuun asti, mutta päävalmentaja Raimo Helminen osoitti hävityn ottelun jälkeen suuruutta. Hän nosti suuruuteensa olemalla osoittamatta pelaajia tappiosta. ”Mielessä liikkuu lähinnä, että jätkät pelasivat hienon pelin.” Tätä on elämäkin, sillä vastoinkäymisetkin ovat voittoja.

Erilaisissa verkkomedioissa on jo lyöty Mikael Granlundia. Mielestäni tämä on ollut aiheetonta. Granlund näytti epäonnistuneella rangaistuslaukauksella mielestäni sen, mitä yhteiskuntammekin ja nuoretkin esimerkkinä tarvitsevat. Elämä ei ole jatkuvaa onnistumista, elämä ei ole vain huippusuorittamista, elämään kuuluvat vaikeudet ja hyvyydet, molemmat oppimista varten.

Joukkueena kestämme, joukkueena teemme yhteiskunnasta paremman paikan elää, jos haluamme.

Tarvitsemme puhetta väkivallattomuuden puolesta, tarvitsemme väkivallattomia tekoja, joilla näyttää aidon halun asioiden parantamiseen ja kaikki ihmiset yhteiskunnassa mukana pitämiseen. Eilen on Norjassa ammuttu 85 nuorta, jotka olivat kokoontuneet yli viidensadan muun nuoren kanssa oman puolueensa nuorina kesäleirille Utoyassa. Aiemmin päivällä oli seitsemän kuollutta vaatinut pommi-isku ollut Oslossakin. Saarelta oli löytynyt vielä poliisin antaman tiedonannon mukaan vielä lisää räjähteitä. Tällä hetkellä Norjassa joku epäilty on kuitenkin pidätetty, mutta ei vielä tuomittu, kuten oikeusvalton periaatteita tuntemassa maassa on tapana. Hyvä niin. Suomessakin moni teko on tuomittu, ennen kuin asiaa on tutkittu.

Väkivalta on aina sellainen ilmiö, missä on uhri. Tässäkin tapauksessa. Tässä tapauksessa uhri on kuolleiden sekä heidän läheisen lisäksi norjalainen yhteiskunta. Tapahtumat eivät ole maan sisäinen asia, kaikkialla maailmassa voidaan katsoa vähitellen, miten päätöksenteosssa kyettäisiin huomioimaan kaikki ihmiset. Maailma ei ole nurkkakuntainen pienalue vaan laajalla alueella oleva yhteinen alue. Suomessakin viime vuosina on tapahtunut asioita, jotka ovat vieneet aiheetta suurempia määriä ihmishenkiä. On syytä tarkastella sitä, mitä on tapahtunut?

Uusliberalismi on valloitusretkiään maailmalla tehnyt, näennäisverettömiä vallankaappauksia, jotka ovat kolhineet hyvinvointivaltiota. Kyse ei ole siitä, että olisimme saaneet paljon yltäkylläisyyttä vaan siitä, miten vähän me ihmiset osaamme loppujen lopuksi pitää tärkeimmästä asiasta huolta eli toisista ihmisistä. Itse en nähnyt eilen uutisia, kun olin menossa paljon päivän aikana. Tätä kirjoittaessa näen ensimmäiset televisiouutiset neljän minuutin kuluttua. Näitä sanoja on vaikea kirjoittaa, koska ei tiedä paljon tapahtumista.

Pysähdytäänpä miettimään, viettämään hetki hiljaa ja miettimään sitä, mitä kaikkea hyvää elämässä on, mitä voidaan tehdä toisten ihmisten hyväksi. Ei minulle hiljaisuus ole tuonut väkivaltaa mieleen, vaan aivan erilaisia ajatuksia. Olisi syytä miettiä, miten voisimme eniten toisistamme oppia. Oppia ymmärrystä siitä, miten näemme elämämme ta maailmamme eri lailla. Näemme jotain asioita samoin, mutta jotain varmasti hyvin eri tavoin.

Erilaisus on rikkaus, voimavara, joka voi viedä asioita paljon eteenpäin. Tarvitsemme paljon vielä rauhankasvatusta, jokainen, minäkin. Olemme osa palapeliä, joka etsii paikkaa ja koittaen sopia olemaan, toisen ihmisen rinnallakin, erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa. Toisilla on nimetty elämänkatsomus tai uskonto, toisilla siihen ei ole ylhäältä johdettua sanamuotoa, kuitenkin ymmärrys toisiin ihmisiin on mahdollinen ilman väkivaltaakin.

Osanottoni tapahtuman omaisille.

Bo Carpelanin muistoa kunnioittaen

Sanasi jäävät,
elämästä.

Emme tiedä aikaa,
emme tiedä määrää

miten paljon kokemuksia,
kauneutta, onnea,
tuskaa, kipua.

miten paljon tätä kaikkea
me elämme.

Sanasi jäävät, elämästä.

Valtiovarainministeriön hymykasvo, tuo säästöjen vaatimuksista jo tutuksi tullut mediapersoona Raimo Sailas, vaatii vaihteeksi taas menokuria, samaa on vaatinut moni muukin näin budjettineuvottelujen ollessa esillä. Tässä olisi oma neuvoni, jonka annan mielelläni ja vieläpä ilmaiseksi, eikä tarvitse edes nimeäni julkaista lehdessä, ei edes Helsingin Sanomissa eikä muissakaan valtakunnan medioissa, ei pienemissä eikä suuremissa.

Rakennetaan siis maastamme aseeton yhteisö eli armeijasta vapaa vyöhyke. Jos joku sanoo ehdotustani idealismiksi, sanokoon sitten idealismiksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo mahdottomaksi, sanokoon sitten mahdottomaksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo tyhmäksi, sanokoon sitten tyhmäksi, se ei ole haukkumasana. Jos joku sanoo millä tahansa sanoilla, sanokoon sitten millä tahansa sanoilla, ne eivät ole haukkumasanoja yksikään.

Annetaan puolustusvoimista työttömäksi armeijan miehille jääville ihmisille kädenpuristuksena kotiin vietäviksi suklaarasia ja kaunis kukkanen (jokainen voi valita kukkakaupasta) mieleisensä. Mitä tehdään näillä kiinteistöillä, jotka jäävät yli? Monenlaista hoitoyksikköä maamme ihmisille tarvitsee, joten kiinteistöillä on käyttöä. Puolustusvoimilla on osaavaa hoitoalan henkilökuntaa, joten terveydenhuoltopuolen ihmisille jää töitä, lisäksi keittiöasiat ovat olleet monesti kunnossa, joten siltäkin puolelta on töitä. Hoiva-alan ihmisiä löytyy lisää myös työttömyyskortistoista, niin sosiaali- kuin terveyspuoleltakin.

Sotkut voivat toimia myös kantiineina vastaisuudessa, keskitytään siis terveyden- ja sairaanhoitoon, lopputuloksena hymyileviä kansalaisia, iloisempaa kansalaisilmettä ja kuka tietää, vaikkapa loppujen lopuksi myös hyöty olisi taloudellinen laajemmassakin mitassa.

Eihän sitä elä


Jotkut saavat opintotukea -
eihän sillä elä, eihän sillä elä.

Lisukkeeksi tulee asumistukea -
eihän niillä elä, eihän niillä elä.

Maksa niillä asuminen,
ruoka ja vaatteet,
terveys ja opinnot
sekä muutkin menot.

Eihän niillä elä, eihän niillä elä.

Entäpä sitten,
kun opintotukikuukaudet on menneet?

Eihän sitä elä, eihän sitä elä.

Raha on loppu,
myyjällä hoppu -

Täytyy saada rahat, täytyy saada rahat.